Lääkkeitä, lääkkeitä

Olen ehkä jopa hieman katkera lääkkeiden tuputtamisesta. Niitä määrätään vaivaan kuin vaivaan välittämättä siitä mitä se voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa ja välillä kyllä tuntuu että oireet pyritään poistamaan lääkkeillä mutta itse oireiden aiheuttajaa ei pyritä poistamaan.

Ajattelin vähän kirjoitella mielipiteitäni ja mietteitä omakohtaisten kokemuksien ja kanssa kipuilijoiden kertomuksien perusteella minkälaista se kivun- tai sairaanhoito on. Mukana on toki myös positiivista mutta pääosin mitä itsellekkin vastaan on tullut on lähinnä negatiivista. Tuntuu kuin sairaiden hoitovastuu haluttaisiin sysätä vain eteenpäin välittämättä siitä mitä kipu ja sairaus voi potilaalle aiheuttaa sillävälin kun pompottelun aikana koetetaan onnea milloin kohdalle sattuisi se oikeasti auttava taho.

Olen ehkä jopa hieman katkera lääkkeiden tuputtamisesta. Niitä määrätään vaivaan kuin vaivaan välittämättä siitä mitä se voi pitkällä aikavälillä aiheuttaa ja välillä kyllä tuntuu että oireet pyritään poistamaan lääkkeillä mutta itse oireiden aiheuttajaa ei pyritä poistamaan. Lääkefimojen voiton maksimointi menee ihmisten terveyden edelle vaikka lääkkeiden tarkoitus on kaiken järjen mukaan toinen. Terveen korviin tämä voi kuulostaa huuhaalta mutta minä annan pari esimerkkiä omasta elämästäni.

Kela katsoo korvattaviksi hoidoiksi lääkehoidon, kuntoutukset ja terapiat kuten esimerkiksi fysioterapian ja psykoterapian. Näistä kaikki tuntuu olevan kiven alla ja omat hoidolliset tarpeet eivät täyty. Olen sairastanut jo lapsesta asti masennusta ja tätä mustaa pistettä sisälläni olen tutkinut, sillä olen halunnut tietää mikä ihme minua viiraa. Tiedän sen että lääkkeet eivät yksistään paranna tätä sairautta vaan rinnalle tarvitaan jotain muutakin.

Masennuksen hoidossa on tärkeää tietää että se lääke nostattaa mielialaa mutta jotta saadaan pysyvää apua on ihmisen tehtävä sellaisia asioita mistä saa mielihyvää ja saatava käsitellä mieltä painavat asiat. Jonkun vain pitää repiä potilas sängynpohjalta liikkeelle. Terapiaa voisi tukea toiminnalla jossa tehdään vaikkapa metsäretkiä, askartelua, maalaamista, nikkarointia, käsitöitä, eläinten kanssa puuhailua, ratsastusta tai vaikkapa puutarhan hoitoa. Se että saat seurassa tehdä mistä pidät ja saat olla sinä, sehän voisi piristää pikkuisen paremmin kuin vain kotona makaaminen lääkeliuskan kanssa odottaen seuraavan viikon terapia istuntoa. Tätä ei vain tehdä. Masentuneen on haastavaa, jopa liki mahdotonta lähteä itsekseen liikkeelle ja tehdä asioita joista oikeasti pitää. Unohtamatta sitä että pahasti masentunut ei koe saavansa iloa enää mistään ja kysyttäessä asiasta vastaus on mitä luultavammin ”en tiedä” tai ”ei mikään”.

Masennus voi myös ajaa etsimään helpotusta turtuneeseen mieleen alkoholista.

Mitä hoitoa minä sain: lääkkeet kouraan ja kotia! Se siitä! Arvata saattaa ettei tuosta ollut mitään hyötyä mihinkään päin. Vuosia syötettiin lääkkeitä ja odotettiin että sairaus katoaisi johonkin. Terapiaan en koskaan päätynyt. Enkä ole päässyt vieläkään vaikka vakava-asteinen diagnoosi on kulkenut mukanani jo vuosia. Minua ei vain kuunnella. En koe saavani keskustelutuokioista mitään irti ja ne ovat minun kohdallani haaskattua aikaa. Tarvitsen ihan jotain muuta kuin keskusteluapua. Tähänkin on vaikuttaneet pitkälti luottamuksen menetys hoitotahoa kohtaan sillä heidän suunnaltaan tuleva jatkuva vähättely, valehtelu ja piikittely ovat saaneet aikaan sen että minua alkaa lähinnä sylettämään kun pitäisi lähteä jonkun luokse juttelemaan. En enää edes halua kertoa mitä minulle oikeasti kuuluu ja toisinaan valehtelen jotta pääsen tilanteesta mahdollisimman vähillä käynneillä.

Toinen esimerkki ajoittuu myös lapsuuteen jolloin itselläni alkoi armoton virtsatietulehdus kierre. Vuosi toisensa perään määrättiin vain kuureja vaikka sairaus oli määritelty jo krooniseksi. Kukaan ei välittänyt lähteä tutkimaan mikä jatkuvat tulehdukset aiheuttaa. Määrättiin vain lisää antibiootteja ja estokuureja kunnes suolisto oli pilalla. Luotin pitkään siihen että minua hoidetaan oikein ja että kyllä se lääkehoito on oikea ja ainoa ratkaisu. Nyt tiedän että tulehduksille olisi pitänyt etsiä mahdollista syytä virtsateistä itsestään eikä vain poistaa tulehdus kerta toisensa jälkeen antibiootein. Tätä tutkimusta ei koskaan tehty ja ainakin osasyy tulehduksille löytyi vähän aikaa sitten vähän kuin vahingossa. Elimistöni on niin yliliikkuvaa sorttia että se vaikuttaa myös virtsateiden hyvinvointiin.

On monia potilaita joilta lääkitään pois itse oireet muttei oireiden aiheuttajaa tai oireiden aiheuttajaa ei edes tutkita. Tämä on minusta väärin.

Tehoton kivunhoito

Aikaisemmassa kirjoituksessa kerroin siitä miten päädyin selkä operaation jälkeen teho-osastolle mikä ei ole tavanomainen heräily paikka leikkauksen jälkeen. Siihen oli tosiaan yksi mielenkiintoinen syy. Nimittäin se etten enää pysty käyttämään suun kautta otettavia lääkkeitä. Kivunhoito tehtiin suonensisäisesti mikä ärsyttää ruuansulatuskanavaa vähemmän.

Kun lääkkeiden napsimiselle tuli totaalinen stoppi on kivunhoidosta tullut älyttömän hankalaa. Lääkärit eivät usko ja ne jotka oireet näkevät peittävät silmänsä eivätkä kirjoita sitä kuuluisaa mustaa valkoiselle. Pahin laiminlyönti tapahtui juurikin teholla kun suonensisäisiä vähennettiin ja suun kautta kipulääkkeitä lisättiin. Tietysti turposin ja hoitaja pyysi lääkäriä paikalle katsomaan kolmeen kertaan ja joka kerta vastaus oli lapsellinen ”joojoo”. Lääkäri ei tullut katsomaan ja minä sain tietää että kyseinen hoitaja ja lääkäri olivat keskenään riidoissa. Miksi minun potilaana piti kärsiä siitä?

Lääkemäärä mitä aiemmin olen syönyt on ollut melkoinen

Muuttolaatikoiden kätköistä löytyi apteekkiin hävitettäväksi melkoinen määrä lääkkeitä. Näistä jokaista olen aiemmin joutunut syömään ja osaa vain sen takia ettei itse vaivaa ole viitsitty lähteä hoitamaan ajoissa. On niin masennus-, allergia- ja vatsansuojalääkkeitä, antibiootti, unilääkkeitä, särkylääkkeitä, mini-e pilleri sekä kipulaastari jonka kanssa menee kortisoniliuos. Näistä käytän enää kolmea eri lääkettä sillä osasta on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä eikä elimistöni kestä tämmöistä lääkemäärää. Olisin jatkuvasti tukalan turvoksissa ja olo olisi varsin hankala koko ajan.

Kipua pystyttäisiin lievittämään erilaisin hoidoin kuten akupunktiolla, hieronnalla, jäsenkorjauksella jne. mutta näitä hoitomuotoja ei tueta millään lailla. Olisi myös ihanaa jos erilaisia liikuntamuotoja tuettaisiin jolloin kipupotilaatkin pääsisivät kokeilemaan jotain muutakin kuin kotijumppaa. On kuin me jotka emme pysty lääkkeitä käyttämään ollaan vähän kuin oman onnemme nojassa ja samaan aikaan toisilta kipupotilailta ajetaan lääkkeitä alas, joilla he pysyvät toimintakuntoisina. Milloin tämä järjenköyhyys oikein loppuu? Tuntuu älyttömältä että ne jotka lääkkeitä tarvitsevat eivät niitä saa ja ne jotka eivät pysty käyttämään niin heille niitä ollaan lappamassa jatkuvalla syötöllä ”kun muita hoitokeinoja ei ole”.
On mutta niitä ei haluta käyttää.

3 vastausta artikkeliin “Lääkkeitä, lääkkeitä”

  1. Ymmärrän toisaalta sen, mitä lääkehoidolla ajetaan takaa – mutta on totta, että monesti hyviin tuloksiin päästäisiin myös paljon lempeämmilläkin keinoilla. Tuntuu vain, että monissa eri sairaaloissa resurssit ovat todella rajallisia kaikin puolin näiden toisten keinojen toteuttamiseen – joka on todella harmillista 😦

  2. Postauksen viimeinen lause sai miettimään. Ihan totta. Kokemuksena oma äitini jolle on määrätty ok määrä lääkkeitä mutta koska on siinä kunnossa että pystyy tekemään kaiken itse (50v) niin jättää ottamatta kipulääkkeitä esim. koska just nyt ei ole kipuja? Huoh.. itse juuri lähihoitajana tiedän miten siinä tulee käymään ja harmittaa mutta minkäs teet….

  3. Olen itsekin jossain määrin lääkekriittinen. Varsinkin kun tein töitä psyykkisesti sairaiden lasten ja nuorten kanssa, ärsytti suunnattomasti, että terapiaan ei resurssoitu riittävästi varoja, kun lääkkeillä saattiin tilanne stabiloitua. Omalta kohdaltani olen huomannut, että lääkäreissä on hirveästi eroja. Itselläni on nyt käynyt todella hyvä tuuri, että oma terveyskeskuslääkärini on aivan mahtavan ammattitaitoinen ja osaa kohdata ihmisen. Lisäksi ortopedini, jota onneksi en joudu liian usein näkemään, on huippu persoona. Sellainen, jolle on helppo sanoa ne tyhmältäkin tuntuvat ajatukset. Ja saa aina selityksen niin pitkään kunnes tajuan asian.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *