Kuukausi on jälleen vaihtunut ja kuluneeseen kuukauteen on mahtanut melkoisesti hommia ja vaikka kuinka tekee, niin ne ei tunnu loppuvan. Omaa tekemistä on alkanut hidastamaan yltyvät selkä-, lonkka-ja polvikivut. Säät kun lämpenee niin herkemmin tulee lähdettyä liikkeelle ja pysyttyä jalkojen päällä paljon pidempään, sillä nivelkivut ovat alkaneet hellittää, enkä selän titaanihilppeitä juuri tunne. Liikkuminen on siis verrattaen mukavaa, vaikka se sitten kostautuu muuten oireilemalla. Oli siis pieni pakko nöyrtyä kivuille ja asettaa kipulaastari paikoilleen, vaikka se omat ongelmansa tuokin. Tuo laastari muistuttaa minua taas selkä leikkauksesta, josta on kulunut jo vuosi. Pyörätuolista mylläämään puutarhaan vuodessa! Ei hassumpi suoritus!

Puutarhan marjat

Odotan innolla ensivuotta, jolloin pellot palautuvat vuokralta meille omaan käyttöön takaisin. Suunnitelmissa olisi marja- ja hedelmätarha. Itsetehdyt hillot, hyytelöt, mehut, soseet ja kuivatut herkut ovat jotain niin ihastuttavaa, että kun tilaa saan niin sitten homma saa luvan lähteä ihan huolella lapasesta. Syöjiä kyllä riittää, joten tiedossa on mansikoita, omenoita, vadelmia, tyrniä, pukinpensasta, karviaisia ja marja-aroniaa. Vähintäänkin! Meillä on valmiina musta- ja punaviinimarjapensaita, jotka ovat ties kuinka vanhoja. Satoa tuottavat silti runsain mitoin, joten tyytyväinen olen. Viime talvena ei kaupanmehuja tarvinnut ostaa ja pakkasessa on vielä viimevuotisia marjoja. Meillä onkin urakka syödä pakkanen tyhjäksi.

Viinimarjat kukkivat parhaillaan.

Myyrien ja hiirien mylläämällä nurmikolla on saanut tarkoin katsoa mihinkä astuu. Siitä syystä on maahan tullut kiinnitettyä erityisesti huomiota ja olenkin ihmetellyt hiukan hassua pihan muotoa. Ihan kuin siinä olisi joskus kasvanut jotain ja se olisi poistettu. Valitettavasti siitä ei saa kunnollista kuvaa enää, sillä heinä on kasvanut nyt hurjaa vauhtia. Muutamana päivänä eläimet ovatkin saaneet tuoretta nurmea, jonka olen käynyt niittämässä pihalta. Tepastellessani alueella kuitenkin huomasin taimia ja hiukan hymähtelinkin että liekkö paikalla ennen ollut mansikkamaa. Nuo pienet ja orvot taimet tekisi mieli vain napsia ruukkuihin talteen ja istuttaa paremmalle kasvupaikalle. Vaan eipä minua ole mikään estämässäkään! Lisään sen kuuluisalle ”to do” listalle!

Sieltä täältä löytyy mansikan taimia.

Voimaannuttava edistyminen

Kertoilinkin että olen ollut viimeaikoina tavanomaista kipeämpi. Siihen on syy, jota en kuitenkaan ole valmis hylkäämään. Nimittäin yhdessä tekeminen. Mieheni veljellä urakoitiin ensin polttopuita ja vaikka minä kääntelin milloin halkomakoneen vipua, tahi nostelin puuta koneen syleilyyn niin parin päivän tekeminen riitti rasitukseksi ja sitä ollaan nyt pari päivää huokailtu, josko tuo keho nyt jo alkaisi rauhoittumaan. Tosin ennen kyseistä parin päivän aherrusta edelsi yksi melkoisen raskas päivä. Huomasin roskalavalla ilmoituksen että erään pihan perältä oli kaadettu kaksi vanhaa terijoensalavaa ja ne saisi tulla pilkkomaan ja viemään mennessään. No minähän nostin käden pystyyn ja hihkaisin että HEP!

Olipahan urakka mutta tulipahan tehtyä!

Aluksi oli sovittuna päivä, jolloin tuo minun käsijarru (lue mies) olisi matkassa toppuuttamassa ja auttamassa, mutta niin siinä kävi että hälle tulikin kutsu töihin pahimmoilleen, joten päädyin tähän urakkaan yksin. Perillä minua ilokseni olikin auttamassa talon isäntä ja niin me kahdestaan pistettiin puuta pienemmäksi ja vaikka kokopäivän tihuutti vettä niin eipä tuo menoa haitannut yhtään. Useamman kuorman tuotuani kotiin mietin että kunhan puut kuivaa, niin niitä polttelee erityisellä ilolla.

Seuraavaksi olisi vuorossa meidän omat polttopuut.

Meillä meinasi viime talvena tulla hätä kun puut oli loppua kesken pahimpien pakkasten. Jostain syystä sitä tuli vannottua että talven astuessa eteiseen on meidän liiteri täynnänsä puita eikä pelkoa siitä että ne loppuisi kesken. Pikkuhiljaa urakoidaan puut kuivumaan ja kuivemmat puut tehdä liiteriin valmiiksi. Jotenkin puiden tekeminen on mieluisaa puuhaa. Kenties siksi että se tietää tulevaisuudessa lämpöä ja onhan tämä jotenkin terapeuttista hommaa.

Takapihan muodonmuutos!

Vaan on sitä ehditty muutakin mesota kotosalla. Meidän takapiha alkaa nimittäin näyttää pikkuhiljaa siedettävältä! Villiintynyt ruusupensaikko sai luvan väistyä ja tilatte kylvettiin nurmikko. Ei ollut mikään pikkuhomma mutta tulipahan tehtyä! Kevätvuohenjuuri täytyy vielä siirtää lopulliselle kasvupaikalleen niin tuo alue olisi aikalailla valmis.

Tältä alue näytti ennen.
Ja tältä jälkeen

Olihan nurmimatto ajan kanssa levinnyt niin kovasti, ettei kaivojen betonilaattaa juuri näkynyt. Kaivettiin sekin samalla esille. Ylemmässä kuvassa betoni alueen pitäisi näkyä, mutta kuten huomaatte niin eipäs näykkään. Siellä se oli piilossa.

Kaivonkansille annettiin hiukan enemmän tilaa.

Lavojen kanssa ollaan siinä pisteessä että ne saisi rueta pikkuhiljaa siirtelemään paikoilleen. Vielä täytyy nykiä pienempiä juurenpätkiä pois vadelma ryteikköalueelta. Juuria oli aivan kauhea määrä. Onneksi saimme traktorin lainaksi, millä juuria ja kasvustoa oli helppo siirrellä ja jopa puskea pois tieltä. Kävi hiukan nopeammin ja kivuttomammin mitä käsin rueta siirtelemään vähän kerrallaan.

Tästä lähdettiin liikkeelle.
Alue kulotettiin.
Ja koneella loput risut ja juuret siirrettiin pois ja taisi siinä koivukin saada tuomionsa.

Paljon on siis tapahtunut mutta paljon on vielä tapahduttava! Eihän tässä mikään kiire ole vaikka kiire onkin 😀

Lisää edistystä ja puutarhanmarjoista pääset lukemaan alla olevista linkeistä. Antoisia lukuhetkiä!

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Sarin puutarhat

Harmaa torppa

Tsajut

Palokankaan pientila

Kohti laadukkaampaa elämää

Metsäläisten elämää

Urban Farming

Elämää korvessa

Pienen pieni Farmi

Korkeala

Torpan Tyttö

Riippumattomammaksi

Maalaiskaupungin piha

Villa Kotiranta

Alussa oli Vehkosuo

Laura eli Javis

Iso-Orvokkiniitty

Jovelassa/omavarainen

Luomulaakso

Ku ite tekee