Yle Omavaraiset ohjelmassa seurataan neljää ihmistä melkein vuoden ajan. Jokaisella perheellä on tavoitteenaan lisätä omavaraisuusastetta, kukin omalla tavallaan.
Kun mainitaan Suomalaisesta omavaraisuus ohjelmasta, mielenkiintoni herää välittömästi. Asia kiinnostaa monelta kantilta tarkasteltuna ja kun sain etuoikeuden päästä katsomaan ennakkoon Ylen Omavaraiset- kolme jaksoisen ohjelman, olin yhtä hymyä. Vaan myönnettävä on että päällimmäisinä ajatuksina ohjelmasta nousee pettymys ja hämmennys. Mistä on siis kyse? Antakaas kun hiukan avaan.
Tarinoiden takana
Aluksi lienee hiukan pohjustettava keitä ohjelmassa on ja mikä heidän tarinansa omavaraisuuteen liittyen on. Henkilöitä on mukana neljä, yhteensä kolme ruokakuntaa.
Koko ohjelman alussa tavataan Rainer. Tämä erakoitunut syrjemmässä asuva mies elää yhdessä koiransa kanssa ja hänen tavoitteenaan on päästä irti kaikesta. Ohjelman aikana hän irtautuu sähköverkosta ja alkaa tuottamaan itse sähköä aurinkopaneelien voimalla.
Toinen henkilö ohjelmassa mukana on Erja perheineen. Pääosassa toimii Erja, joka kertoo tavoitteestaan tuottaa omia vaatteita. Heillä onkin lampaita ja hänen matkaansa kohti valmista vaatetta alkaa lampolasta ja raakavillasta. Hän tulee myös käsittelemään nokkoskuitua mikä on ajatuksena varsin kiehtova.
Mukana ohjelmassa on myös pariskunta Milka ja Jussi. He asuvat syrjemmässä vailla sähköjä ja juoksevaa vettä. He hyödyntävät paljon villivihanneksia ja säilövät niitä talven varalle. Heidän eloaan oli varsin miellyttävä seurata. Pariskunta oli mielestäni näistä kolmesta lähimpänä omavaraisuutta ja minusta oli suorastaan sääli ettei heillä ollut omaa kotitilaa, missä olisivat voineet omavaraisuuttaan nostaa. Heillä homma tuntui kovin luontevalta
Tarinoita omavaraisuudesta vai jotain muuta sen varjolla?
Tähän väliin on mainittava ettei minulla ole mitään näitä ihmisiä vastaan, jotka ovat kasvonsa antaneet aiheelle. Syy kaikkeen tyrmistykseeni ei ole se mitä he tekevät, vaan miten asia on tuotu ilmi.
Katsottuani ohjelman läpi olin yhtä kysymysmerkkiä. Mitä tämän ohjelman pitäisi kertoa? Valehtelematta ensimmäisen jakson jälkeen olin jo sitä mieltä että en kirjoita tästä kyllä mitään mutta sitten pyörsin päätökseni. Ihan jo siitä syystä että haluan lukijoideni tietävän mitä omavaraistelun ei pitäisi olla. Näin kylmästi kerrottuna tässä sarjassa ei kerrottu omavaraisuudesta vaan tarinoita sen varjolla.
Ohjelmasta paistoi läpi muutama epäkohta, jotka suorastaan hyppäsi silmille. Miksi omavaraisuuden varjolla kerrotaan tarinoita vihasta ja uupumuksesta? Tai miksi omavaraisuuden varjolla kerrottiin tarina luonnonmukaisemmasta elämästä vaikka aineksia olisi ollut hyvinkin omavaraisuuteen?
Vihaisena irti kaikesta
”Mähän tykkään elää kaatopaikalla. Ei luontokaan ole siisti”
Rainerin kohdalla huomaa hyvin nopeasti että hänen tontillaan ja kodissaan keskitytään sotkuisuuteen ja roskaamiseen. Minusta ei liity omavaraisuuteen milläänlailla että roskataan ympäristöä. Ei keräämällä luita yhteen pinoon pihan nurkalle, ei kantamalla maitopurkkeja biojätteisiin (sanokaa että näin väärin) eikä keräämällä roskia ja romuja ympäriinsä. Luonto on nimenomaan siisti. Pudonneet lehdet ja katkenneet oksat ovat koti jollekkin toiselle. Niillä on siis merkitys ja se on suuri. Toisinkuin sillä, että jättää muoviroskia ulos.
”En mä peseydy. Peseytyminen on kermaperseiden hommia”
Tämä vetää jo sanattomaksi. Jatkuva peseytyminen ja itsensä hinkkaaminen ei ole järkevää mutta se että heittäytyy peseytymästä kokonaan on jo taas ääripään toinen laita enkä missään nimessä suosittele sitäkään. Vaikka Rainer mainitsee että huolehtii intiimihygieniasta niin jotenkin ajatus peseytymättömyydestä tekee pahaa.
”Kotirauha-alue! Mene sinne mistä tulit tai suksi vaikka v*ttuun”
Rainer tekee hyvin selväksi sen että hän vihaa muita ihmisiä ja hän haluaa siksi irtautua kaikesta. Tämä ei ollut kertomus omavaraisemmasta elämästä vaan vihasta ja mihin se viha johti. Omavaraisempi elämä on kuin pakote, joka on pakko ottaa vastaan, jotta pääsee ihmisistä eroon
Uupumuksesta välittämättä
”Tämä on se mitä olen aina halunnut tehdä. Saa toteuttaa itseänsä”
Itselleni heräsi kysymys että onko tämä todella sitä mitä Erja todella haluaa. Ruudun toiselle puolen, ainakin itselleni välittyi että tätä hommaa viedään eteenpäin väkipakolla. Uupuminen ei ollut takana päin ja se näkyi käytöksessä. Ei omavaraisuuden kuulu tuntua pakkopullalta eikä sen tehtävä ole uuvuttaa. Toki raskaita kausia tulee aina mutta sen tehtävä ei ole nujertaa ihmistä. Omavaraistelijoiden keskuudessa uskon monen muunkin ruoskivan itseään. Mutta onko se motivaattori vai kivireki jota vetää perässään?
Hänen tarinassaan tulee vähän myös sitä puolta esiin mitä olen itsekkin joskus elänyt. Koetetaan paikata asioita haalimalla tekemistä lisää. Vähän kuin vetäsi sitä kivirekeä ja keräisi itse siihen lisää kiviä. Onni kuitenkin on että hän ymmärsi kiskaista hätäjarrusta ja luopui osasta eläimistä. Kysymykseksi vain jäi että mitä eläimiä hän itselleen jätti. Tämä asiahan ei varsinaisesti minulle tai kellekkään kuulu mutta kun asiasta ohjelmassa mainittiin ja se jätettiin ikään kuin ilmaan leijumaan.
Muuttolinnun tie
Milkan ja Jussin toiminta ja tavat olivat mielenkiintoa herättävät ja heidän toimiaan oli ilo seurata. Heillä suhde luontoon on sellainen mitä toivoisin monen muunkin miettivän. Erityisesti asenne, joka tuntui olevan varsin positiivinen, sillä huumoria riitti ja erityisesti mieltäni lämmitti hellyyden osoitukset ja lämpö mitä he jakoivat.
”Elämä täälläkin on jo tosi pitkälti sitä haavetta tai unelmaa. Jotenkin vain elää ja luoda ja olla yhteydessä siihen maahan ja siihen ympäristöön missä on”
Se mikä heidän kohdallaan jäi hiukan häiritsemään oli se että mikä oli se syy, minkä vuoksi he päättivät muuttaa. Omavaraisuutta hankaloittaa toistuva muuttaminen moninkin eri tavoin. Oliko siis kyseessä omavaraisuus vai tarina ihmisenä. Heidän kohdallaan odotukset olivat korkeammalla. Olihan heillä asenne erilainen ja taidot elää omavaraisesti. Erityisesti jäi kiinnostamaan miten he ovat etsineet uutta kotia. Sähköjä ei ollut laisinkaan, joten oletan ettei puhelimia tai internettiä juurikaan käytetty. Miten pitävät yhteyttä ulkomaailmaan? Mutta heidän tarinansa jäi suoraansanottuna kesken. Ikään kuin kirjassa olisi teksti loppunut puolen välin jälkeen.
Mikä muu jäi kaihertamaan?
Olen kieltämättä pettynyt ohjelmaan. Kaikkein tärkeimmät asiat jätettiin kokonaan käsittelemättä, kuten sato. Mikä oli sadon määrä? Kuinka paljon luonnosta sai kerättyä ruokaa? Kuinka pitkäksi aikaa se arviolta kestää? Kaikki jätettiin vain arvuuttelun varaan. Toinen mikä itseä jäi kovasti kaihertamaan on kaiken pahan alku ja juuri, eli raha.
Suomessa täysi omavaraisuus on sula mahdottomuus. Rahaa tarvitsee meistä jokainen. Rainerin kohdalla tuloina kerrottiin olevan eläke ja Erjan perheeseen rahaa tulee miehen palkasta. Mutta entä Milka ja Jussi? Mistä he saavat rahaa vuokran maksuun? Jos joku nyt tuhahtelee, että mitä se meille kuuluu toisten tulot, niin raha on osa omavaraisuutta ja tiedän sen että ihmisiä kiinnostaa se, kuinka paljon omavaraisuuteen pyrkivillä on käytössään rahaa, kuinka paljon he sitä tarvitsevat hankintoihin ja mistä he sen kenties saavat.
Odotin myös sitä että kun kerran vaatteiden valmistuksesta kerrotaan, että ohjelmassa olisi näytetty raakavillan käsittelyä. Ei villan lajittelua, ei pesua ei mitään. Lähinnä vain kehräämistä ja sitäkin vain pintapuolisesti.
Katsottuani ohjelman loppuun oli kysymyksiä enemmän kuin vastauksia. Mitä ihmettä ohjelmalla oli tarkoitus kertoa? Sitä kuinka ankeaa korkeampaan omavaraisuuteen tähtääminen on? Suoraan sanottuna ohjelma ei kertonut omavaraisuudesta. Ei se tuollaista ole. Oletin kovasti että ohjelmassa olisi tuotu positiivisia ja realistisia asioita omavaraisuuteen pyrkivien suusta mutta sainkin nähtäväkseni täyslaidallisen kaikkea muuta.
En ole varma mitä pitäisi tähän enää kirjoittaa. Olen pettynyt, ehkä jopa vähän tuohtunut kun asioita tuodaan esille väärillä tavoilla. Ihmisiä pitäisi kannustaa miettimään omavaraisempaa elämää. Ei sen tarvitse olla sitä, että päästetään irti kaikesta ja poltetaan itsemme loppuun. Ei! Puutarhassa möyrimisen, luonnosta löydettävän ravinnon kerääminen ja hyödyntäminen pitäisi olla inspiroivaa ja mukavaa puuhaa. Vaikkei tämä jatkuvasti mitään ruusuilla tanssimista ole mutta sellaista asiaa ei olekkaan, joka menisi ilman harmaita hiuksia maaliin asti. Oli se sitten pienellä alalla tapahtuvaa puuhastelua tai sitten isommassa mittakaavassa itsensä ylittämistä. Ohjelma antaa mielestäni totaalisen väärän kuvan siitä, mitä sana omavaraisuus pitää takanaan. Ehkä onkin aika meidän omavaraisuudesta bloggaavien näyttää kuvin ja videoin paremmin miltä tämä meidän silmissä näyttää? Itse aion tarttua toimeen vaikkei meillä sähköstä tai juoksevasta vedestä nyt ihan heti olla luopumassa.
Kiitos hyvästä analyysistä! Olen muutaman päivän mutustellut ohjelmaa ja yrittänyt löytää jotain vastauksia juuri kaikkiin niihin aukinaisiin kysymyksiin.
Minulle ei myöskään auennut ohjelman pointti, Erjaa perheineen oli jopa ahdistavaa seurata, mietin miten monta eläintä hän saa pidettyä hengissä kaiken sen tehtäväpaljouden keskellä.
Omavaraisuus jäi tosi kevyeksi teemana ja tarinat jäivät leijumaan kesken.
Tämä oli suoranainen harmi. Ihmettelen itsekkin miksi ohjelmassa oli keskitytty kaikkeen negatiiviseen vaikka aineksia olisi ollut hyväänkin. Ohjelma antaa väärää kuvaa siitä mitä omavaraisuuden pitäisi olla ja mitä siihen vaaditaan
Sorakukka kirjoitat tosi osuvasti tästä sarjasta. Omavaraisuudesta kerrottaessa olisi nimenomaan olennaista puhua rahasta, sadosta, taidosta ja pitkäjänteisistä projekteista. Ihmisten psyykkiset heikkoudet toki liittyvät siihen, että jotkut ihmiset kuvittelevat voivansa yks kaks irtautua palkkatyöstä ja ostoenergiasta, mutta ei yksilöiden mielenliikkeiden pitäisi olla todellakaan pääasia.
Komppaan edellisiä!
Fasessa on Rainer tullut tutuksi vastarannankiiskenä ja kaikesta vänkääjänä. Oikein hyvä esimerkki antisosiaalisesta ja omaa asiaa läpirunnovasta ihmisestä. Ei liity omavaraisuuteen mitenkään.
Onko Erjan blogi https://vaatematkani.blogspot.com/?m=1 ? Olen sen pistänyt itselleni muistiin joskus. Vaikutti ja vaikuttaa edelleen mielenkiintoiselta.
Satakertaa paremman kuvan omavaraisuudesta saa sinun ja muiden tässä ringissä kirjoittavien blogeista, kuin tuodta kuvailemastasi ’dokumentista’.
En ole perehtynyt Erjan blogiin joten tuohon kysymykseen en osaa vastata. Me tuodaan asioita esille ehkä hiukan positiivisemmassa valossa, joten johtuneeko siitäkin että meidän luo on helpompi tulla ja me luodaan mukavampi kuva tästä touhusta.
Sarjan nimi ei vastannut sisältöä. Ehkä se omavaraisuus jäi sinne leikkauspöydälle tai ohjaaja innostui henkilöiden tarinoista niin paljon, että antoi niille liian ison roolin varsinaisen aiheen kustannuksella. En tiedä, hämmentyneitä oltiin täälläkin.
Aika tarkka analyysi sinulla noista ihmisistä dokumentissa välittyvästä kuvasta. Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla heidän omasta kokemuksestaan, kun näkivät valmiin dokumentin. Positiivisuutta jäin itsekin kaipaamaan ja faktatietoa, josta olisi hyötyä omissa omavaraisuuspyrkimyksissä.
Ihan samoja mietteitä heräili…
Hyvin kirjoitettu! Sarja oli niin masentava kuvaus, että ihmetyttää mikä sen tekijän motiivi on ollut. Mustamaalata ja näyttää epäsuotuisissa valossa koko elämäntapa?
Nyt on pää saatu auki ja aihe valtamediaan. Voisiko tästä joku ottaa kopin ja tehdä paremmin arkea seuraavan sarjan´? Tilausta taitaisi olla.
Voin niin samaistua tuntemuksiisi!
Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Tämä ei tosiaan ole dokumenttisarja omavaraisuudesta, vaan omavaraisuuden varjolla on kerrottu aivan muunaiheisia tarinoita. Samoja kysymyksiä heräsi itsellänikin mieleen ja olin pettynyt ohjelman sisältöön, sillä minunkin odotukseni olivat suuret.