On jälleen kuukauden ensimmäinen maanantai ja on aika taas yhteispostauksen. Tämä omavaraisuudesta kertovien juttutuokioiden takana ovat Tsajut ja Korkeala! Kiitos siis heille uurastuksestaan.

On tullut aika kertoilla miten asiat ovat edenneet, mietteitä pölyttäjistä sekä ihanaakin ihanammat eläinvauvat!

Kun tuntuu että sydän halkeaa

Meidän tilalla on tapahtunut viime aikoina paljon niin eläimissä kuin minussa itsessänikin ja sama rata jatkuu vielä pitkään. Olen viimein lakannut vaappumasta, eli kävelyni on tasaantunut leikkauksen jäljiltä. Harmikseni huomasin miten voimaton leikatun puolen reisilihas onkaan. Rappusten ylös kävely vaatii ponnistuksia ja yhdellä jalalla seisominen käy jopa kipeää. Olen erittäin turhautunut eikä asiaa helpota yhtään se että polven yläpuolella olevat titaanit hankaa kudoksia. Tunnen ne liikkeessä ja mitä enemmän käytän lihaksia, sitä enemmän tunnen titaanit. Joudun odottamaan syksyyn ennenkuin pääsen uudelleen leikkuujonoon. Tämä siksi että odotetaan että jalka luutuu loppuun asti. Vaikka kirurgin mukaan olen toipunut huimaa vauhtia, on luutuminen yhä kesken.

Vaan siirrytään niihin asioihin jotka lämmittää mieltä erityisesti. Meillä tämä kevät on oikea eläinvauvojen vuosi, vaikka näyttääkin pahasti siltä että vuohista kumpikaan ei tiinehtynyt. Paremmalla onnella ja uudella pukilla sitten uusinta yritys kun sen aika on.

Pikkusisko
Hertta (Liekkinenä)

Kevät aloitettiin mukavasti onnistuneella haudonnalla mikä tiesi kuutta tipua. Erityistä tipuista tekee se että nämä olivat ensimmäiset meidän omien kanojen jälkeläisiä. 

Hautomakoneen ei tarvinnut kauaa tyhjillään olla, sillä kone ehti hiljentyä vain puhdistuksen ajaksi. Seuraavaksi haudottamoon sujahti ankanmunia ja nyt meillä on pieniä vaakkujakin. Kun ankat kuoriutuivat niin laitoin tälle kevättä viimeiset munat koneeseen. Yllättääkö että koneeseen sujahti lisää kananmunia?

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaisesti. Yksi ankoista kuoriutui jalkavikaisena. Teippaus yrityksistä huolimatta jalat eivät ottaneet oijetakseen ja kun oli ensimmäisen uinnin aika, vesi paljasti heti niskan jälkeen alkavan mutkan ja tuolloin päätin että on parempi päästää pieni pois. 

Kanitkin saivat ensimmäiset poikasensa. Kaksi naarasta on kovasti poikasiaan puolustamassa joten olen antanut niiden olla nyt rauhassa. Kuvan naaras on todella ärhäkkä ja kokemuksesta voin sanoa että jos pesälle menee koskemaan niin tämä tulee ja puree. Ja rouva puree muuten ja lujaa. Kunhan poikaset hiukan vielä kasvaa niin pääsen tutustumaan niihin paremmin. Silmät ovat osalla auki ja kokoa on tullut mukavasti. Poikaset ovat olleet hyvällä maidolla ja hoivalla. Tällä hetkellä meillä on yhdeksän poikasta. Yksi naaras jäi tyhjäksi ja nuorin on vielä niin nuori että antaa tämän vielä kypsytellä itseään rauhassa. Ei näytä urokset vielä kiinnostusta herättävän. Kaikki aikanaan.

Aava yleensä nukkuu kerällä mutta enää masu ei anna siihen mahdollisuutta. Kauan toivotut kissanpennut ovat tuloillaan ja niiden syntymistä odotellaan kovasti. Penikoiminen ei voi olla enää kovin kaukana, sillä jos Aava vielä kovin kasvaa niin eihän tuo neiti mahdu enää omaan turkkiinsa! 

Meidän uusimmat tulokkaat ovat ihan liian suloisia! Näitä hakiessa alkoi jo itseä kieltämättä jännittää. Syksyllä on melkoinen teurastusurakka, sillä meille muutti kesäksi kasvamaan 30 kalkkunaa. Kissojen lihojen kasvatus operaatio on siis virallisesti käynnistynyt. Ja uskon kyllä siihen että taitaa tästä katraasta päätyä omallekkin lautaselle maistiaisia.

Jokohan ne nyt loppui? No ei vain vielä. Kesäkuussa meille pitäisi muuttaa kaksi pukkia entisten tilalle ja vaihtuupa meillä nyt parven kukotkin. Mutta en ihan tätä tarkoittanut. Viiru kummastelee navetan ulkoasun muuttumista. Olen kuullut sanottavan että, älä sano ei koskaan. Olen todennut etten halua lampaita. Jos otan niin otan vain kesäksi. No arvaatte varmaan miten siinä lopulta kävi? Lampolaa rakennetaan siihen kahtoen että osa lampaista jää kuin jääkin meille eloon kesän jälkeen. Ja valehtelematta alan olla täpinöissäni! Ehkä siksi että ensin tykästyin lampaan lihaan, sitten hankinkin rukin ja nyt kun olen päässyt käsittelemään villaa niin olen jo niin myyty tähän touhuun että haluan omat bäkätit! Voiko siis sanoa että sydän on täynnä valoa ja se tuntuu että se halkeaa. 

Mehiläisten kevät

Vielä saan odotella että mehiläiset alkaisivat lennellä pesän ulkopuolella. Syksyllä talvea vasten lähti kaksi mehiläispesää, joista toinen ei selviytynyt talven yli. Toinen pesä huminasta päätellen voi hyvin. Meilläpäin ei enää lunta ole kuin siellä täällä mutta säät ovat sen verran kylmiä ettei mehiläiset ole vielä puhdistuslentoa lukuunottamatta pesästä poistuneet. Ihan hyväkin, sillä eipä luonnossa vielä niille olisi tarjotakkaan mitään ruokaa. 

Muitakaan pölyttäjiä ei juuri vielä näkynyt. Yksi perhonen, yksi ampianen ja liuta kärpäsiä on nyt tullut vastaan. Mitä luonnon hyönteisiin tulee niin mielessä on ötökkähotellin rakentaminen. Muilla on toinen toistaan hienompia rakennelmia mutta meidän tulee olemaan huomaamaton ja vaatimaton. Viime kesänä meidän pihalta kaadettiin suuri pihlaja nurin. Sen kanto on edelleen paikoillaan ja ötökkähotellini ajattelin rakentaa siihen. Menee sekin hyötykäyttöön. 

Tälle vuotta olen myös alkanut ruokkimaan myös kärpäsiä. Tontin nurkalta löytyy olkien alta muhiseva, pahalta haiseva projekti. Olkien alla hyönteisten ruokana on nimittäin yksi hirven pää sekä Hakkaraisen pää. Kun pukit kuoli niin päätin että sarvellinen Hakkarainen päätyy käsittelyyn. Siellä se nyt on ja odottaa puhdistusta. En ole toviin käynyt päitä kuikkimassa joten en tiedä kuinka herkullinen yllätys siellä jo on. Mutta kunhan homma etenee niin tulen kertomaan lisää. Ja ei huolta. laitan kyllä sisältövaroituksen!

Tämä kai tältä erää. Muuten ei hirmuisasti ole edistystä tapahtunut, jos nyt näin voi edes sanoa kun tila alkaa olla melko monipuolisesti täynnä erilaisia eläimiä.  Arki jatkuu eläinten parissa, puita tehden ja lihas harjoitteiden parissa. Muiden kuulumisia pääsemme lukemaan tuttuun tapaan tästä heti alapuolelta. Mukavia lukuhetkiä!