Muutaman kuukauden hiljaiselo. Tuntuu ettei mitään ole saanut aikaiseksi. Kasvukausi oli totaalinen pettymys ja nyt tuntuu ettei minulla ole mitään kerrottavaa. Kaikki somettaminen laahaa perässä ja tekisi mieli vain antaa kaiken olla. Kun mikään ei ota onnistuakseen.

Ne jotka seuraavat minua instagramissa ovat saattaneet huomata päivityksiä liittyen siihen että nyt se pahin sitten tapahtui. Kela hylkäsi kuntoutustukihakemuksen ja olen täysin tyhjän päällä. Rahaa ei tule mistään. Moni väittää että jokaisella on jokin tulonlähde, ettei Suomessa voi käydä näin. Kyllä vain käy.

 

Kun byrokratia pettää

Byrokratiaa on Suomessa aivan valtavasti ja osa siitä on täysin turhaa. Välillä tuntuu että kiemuroita on laadittu vain työllistämään virkamiehiä, ei helpottamaan ja selkeyttämään tavan ihmisen elämää. Itse olen nyt siis tippunut kaikkien tukien ulkopuolelle kiitos byrokratian.

Homma sai alkuunsa kesällä 2016 jolloin masennukseni paheni siihen, ettei jaksanut enää mikään kiinnostaa. Kukaan ei uskonut lonkkien tai selän aiheuttamaa kipua mikä vaikeutti omaa jaksamista entisestään. Kun jäin pois töistä, TE-palvelut olisivat vaatineet että lähden paikanpäälle juttelemaan. En mennyt ja näin sain itselleni rangaistukseksi puolen vuoden työssäolovelvoitteen. 

Jäin sairauslomalle tuolloin samoihin aikoihin ja käytin putkeen sairauslomapäivärahat mitä kelalta sain. Kun ne oli käytetty, siirryin kuntoutustuelle millä olin ja elin elokuuhun 2020. En voi siis ilmottautua työttömäksi työnhakijaksi. Tai voin mutten hyödy siitä mitenkään. Työmarkkinatukea en saa voimassa olevan työssäolovelvoitteen takia.

Sairauspäivärahaan en ole oikeutettu, sillä ehdot eivät täyty. Vaikka minulla on voimassa oleva lausunto työkyvyttömyydestä, on lausunto kirjoitettu samasta sairaudesta kuin kesällä 2016. Kuntoutustukea en saa hylätyn hakemuksen takia. Asiasta ei valitettu sillä käsittely ajat voivat venyä jopa vuoden mittaiseksi (niinkuinettämitäihmettätaas!) vaan kuntoutustukea haetaan uudelleen. Uutta kuntoutustukea ei vain voi kirjoittaa enää lääkäri, ei psykiatri vaan lausunnon on tultava psykiatriselta lääkäriltä. Vai mikähän sen oikea nimitys nyt oikein onkaan. Aluksi tälle hoitotaholle aikoja oli kerran kuussa ja sen varaan oli laskettu että hakemus menee läpi kuten on mennyt monta monituista kertaa ennenkin. Eipäs vain mennytkään.

Tulottomuus nöyryyttää.

Viimeisen kerran olen saanut rahaa kansaneläkkeen muodossa 07.08.2020 591€ sekä takuueläkkeenä 242€. Siinä ovat olleet kaikki minun tuloni. Puolison tulojen ja omaisuuden vuoksi olen jäänyt asumistuen sekä toimeentulotuen ulkopuolelle. Palkkatuloja on muttei niilläkään hurrata ja miten vaikuttaa yhteiseen elämiseen se ettei toinen maksakkaan mitään? Se yhtäaikaa kasvattaa ja repii erilleen. Se alkaa stressata myös toista kun joutuu yksinään maksajan rooliin. Yhtäkkiä samalla lompakolla onkin kaksi ihmistä henkilökohtaisine menoineen. Harva edes käsittää kuinka nöyryyttävää on anella toiselta rahaa alusvaatteisiin. Tai kun pitäisi taas maksaa puhelinlasku. Kun ei itse voi kuluttaa mihinkään ilman että pyydät siihen rahaa toiselta. Ja kun toinen ei välttämättä ole edes tajunnut kuinka paljon se toinen on talouteen ostanut ja mitä. No nyt tietää. 

Mielialaan tulottomuus ei nostatusta luonnollisestikkaan saanut aikaiseksi. Mielenterveyteni, joka valehtelematta pohjan löydettyään taisi alkaa kaivaa vielä syvemmälle. En muista milloin minulla olisi ollut näin paha ja pitkä masennuskausi. Seinät eivät kaatuneet päälle, ne lähti murenemaan. Siksi olen ollut pitkään hiljaa. Kun tajusin ettei rahaa tule kuukausiin, jäin henkisesti junan alle. Olin kappaleina ja riekaleina.  Ja sitä se oli monta kuukautta. Kun ei jaksanut edes kunnolla hengittää. Valtava paine siitä että olet täysin toisen rahojen varassa. Tieto siitä että niistä vähäisistäkin menoista pitäisi nyt karsia. Entä jos karsittavaa ei ole enää? Tuli sitten karsittua polttoaineista mikä tiesi etten ole käynyt perheeni luona. Huimat 60 euroa säästöä kuukaudessa, jei? No ei se ollut sen arvoista.  

Tietyllä tapaa se on myös lujittanut suhdetta. ”Jos me tästä selvitään niin selvitään mistä vain” Usko on tuohon lauseeseen horjunut. Jos vain muuttaisin pois, olisi asiat ainakin toisella osapuolella paremmin. Vai olisiko? No ei loppusiltaan. Kun toisesta oikein välittää niin sitähän taipuu vaikka mihin. On oppinut nauttimaan niistä pienistä asioista erityisesti. Kliseistä mutta totta. 

Jos tuo mies ei minua rakastaisi niin ei se olisi minua elättänyt kaikkia näitä kuukausia tietämättä saanko tulevaisuudessa millon rahaa. Meidän suhde ei siis perustu varallisuudelle. 

Kasvunpaikka

Niin oudolta kuin se kuulostaakin niin on sitä näissä kuukausissa nähty jotain positiivistakin. Suhteesta on tullut entistä läpinäkyvämpi ja oppia on pitänyt ottaa tästäkin. On oppinut päästämään rahasta irti. Jos käy niin että kuntoutustukea jatketaan ja alan saamaan taas kuukausittain rahaa niin siihen osaa suhtautua taas ihan eri tavalla. Ei se ennestäänkään ole ollut itsestäänselvyys mutta rahasta tarkemmaksi muututaan. Mieskin on joutunut kieltämättä törmäämään seinään tämän vallitsevan tulottomuuteni kanssa. Ei sitä huomaa mitä kaikkea olen kotiimme ostanut kun teen sen ”salaa” hänen ollessa töissä. Myös eläimiin kulutetut varat ovat aikaisemmin lähteneet minun pienestä pussistani. Pienistä puroista kasvaa iso virta. Hän on oppinut arvostamaan sitä pientä mitä kotona olen tehnyt ja maksanut. Vaikka meidän tuloeromme lähtökohtaisestikkin on ollut isompi niin nyt se on jouduttu  toteamaan että minun vanhoilla tuloilla on ollut meidän talouteen suuri vaikutus. 

 

Jatkosta osaan sen verran sanoa että kirjoittamisen puolella aktivoitumista on luvassa. En voi antaa itseni vain maata tulessa vaikka kaikki ainekset siihen kyllä olisikin. Välillä tuntuu ettei vain jaksa ja nyt oli sen paikka ettei enää jaksanut. Oli pakko hengähtää. Vaikka samanaikaisesti tuntui äärimmäisen typerältä olla kirjoittamatta mitään. Toivotaan siis tulevasta vuodesta sellaista että voin vuotta 2020 muistella hymyillen. Jos ei muuten niin siten että se on takana päin ja se on jo koettu.