Mitä kuuluu?

En olisi uskonut että minut valitaan mukaan ohjelmaan. Olin kieltämättä hyvin yllättynyt kun sarjan ohjaaja ja tuottaja Sami Kieksi otti yhteyttä.

Tuli pidettyä hiukan taukoa kirjoittamisessa mutta vannon että siihen on hyvä syy. Olen ollut viimeiaikoina erityisen kipeä ja tilalla on sattunut kaikkea uutta ja ihmeellistä. Lähtökohtaisesti meille kuuluu todella hyvää. Tyhjä navetta alkaa täyttyä elämästä ja kanilassa kuhisee. Vähän maistiaisia uusista asukkaista onkin tipahtanut Instagramin puolelle. Vaan voi hirvitys minkälaista vauhtia kanin poikaset kasvaa! Ja voi hirvitys millä niitäkin on käyty kuvaamassa!

Vanhemman poikueen yksi pienokainen.

Kanilassa kuhisee

Kanilassa on riittänyt vilskettä ja pieniä jalkoja on ruennut käymään jo pesän ulkopuolella. Poikueita on syntynyt kaksi ja niillä on neljä päivää ikäeroa. Hämmentävää on miten paljon ne eroavat toisistaan. Vanhemmat poikaset ovat lähteneet toisesta pesästä jo liikkeelle ja toisessa pesässä on kaikilla juuri silmät auenneet. Kokoeroakin on valtavasti mutta se selittyy jo vähän silläkin, että toisessa poikueessa syntyi kuusi ja toisessa yhdeksän poikasta.

Neljä päivää nuorempi naapuri.

Toisen pesän poikasissa on enemmän värejä. Ensin näytti siltä että poikasia olisi viisi valkoista ja neljä mustaa mutta vähän kasvettuaan alkoi yhden mustan turkin väri muuttua ja nyt hän onkin kauniin rusehtava vipeltäjä.

Myös sisaruksilta löytyy hiukan kokoeroa.

Vaan ei tämä ihan näin kivasti ole mennyt. Joukkoon kuuluu myös hiukan huonojakin uutisia. Kalifornialaisen poikasista yksi löytyi kuolleena pesän ulkopuolelta, mikä oli siinäkin suhteessa sääli, sillä vain muutaman päivän päästä muut poikaset lähtivät pesän ulkopuolelle seikkailemaan ilman että kylmyys heidät kangisti. Toisessa poikueessa sattui hiukan kummia. Yksi poikasista nimittäin katosi jälkiä jättämättä. Kopin ulkopuolella ei näy mitään jälkiä murtautumisesta eikä pienen ruumista löytynyt mistään. Yksi valkoinen poikanen vain katosi ja meinasipa toiselle valkealle käydä myöskin ohraisesti! Häkkejä siivoillessani huomasin ylimääräistä liikettä häkissä ja huomasin pienen valkoisen poikasen liikkuvan hyvin kankeasti pesän ulkopuolella. Syliin nostaessa poikanen oli hyvin kylmä. Kani mukaan ja äkkiä sisälle!

Kani pääsi lämmittelemään tipujen lämpölampun alle.

Kotkot saapuivat

Instagramin puolella on juttua saanut lukea tästäkin! Meidän navettaan sekä kylpyhuoneeseen on tullut asukkaita! Yllä oleva kuva paljastaakin että meidän Alhot kuoriutuivat ja asustavat tällähetkellä meidän kylpyhuoneessa. Kahdeksasta munasta kaksi meni kesken mutta loput kuoriutuivat ajallaan ja vaikuttavat terveiltä kaikki. Ruokahalu on kohdillaan, uni maistuu ja uteliaisuutta riittää. Kaikkea ja kaikkia täytyy käydä vähän nokkaisemassa. Myös kissaa olisi kiva käydä tutkimassa mutta yksi juoksee karkuun, toinen ei anna koskea ja kolmas yrittää syödä. Ei siinä paljoa vaihtoehtoja jää.

Nukkuvia tipuja

Siihen on tosiaan syynsä miksi vesikuppi pitää olla sellainen ettei sinne ole helppo hukkua. Tiput kun nukahtavat niin se ei katso aikaa eikä paikkaa. Sitä torkahdetaan vaikka naamalleen ruokakuppiin! Vääriin paikkoihin torkkuminen ei ollut meillä ensimmäisten ”ongelmien” joukossa. Ensimmäinen kunnon tilanne puski päälle kuoriutumisvaiheessa, jolloin yhden tipun napanuora ratkesi ja haavasta alkoi pulputa verta. Untuvikossa ei hirveästi verta ole joten veren näkeminen pisti kirjaimellisesti kiireiseksi. Tyrehdytin verenvuodon ja toivoin parasta. Tuolla haastavamman alkunsa kokenut viipottaa muiden mukana ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Navetan puolelle kanalaan päätyi meidän aikuiset kotkot, joiden toimia on ollut ilo seurailla. Kaikki ovat nuoria sekuleita ja vaikka kukko on nuori, se on ottanut paikkansa joukon johdossa todella hyvin. Ennen meille tuloa ei ollut tohtinut kiekua mutta meillä jo seuraavana aamuna kajahti ilmoille varsin miehekäs kiekaisu! Ei jäänyt epäselväksi kuka täällä pitää rouvista huolta.

Kukko moittii kun kupeissa ei ole tarpeeksi apetta! Kamera pois ja ruokaa!
Kanat ovat asettuneet taloksi kukon kanssa.

Vuohelan tavalla

Pitkä aikainen haave on viimein toteutunut! Meillä asustaa vuohia! Alkuun oli tarkoitus hommata aluksi kaksi kuttua ja opetella vuohien kanssa elämää heidän kanssaan, mutta kun mahdollisuus tarjottiin hommata myös pukit niin tartuin siihen. Samasta osoitteesta tulikin mukaan kahden vuohen sijaan neljä!

Nuori naarasvuohi sai nimekseen Pikkusisko.

Pikkusisko valikoitui matkaani ensimmäisenä. Ihastuin totaalisesti hänen erilaisuuteensa. Hän on kovin utelias ja sen sarvet ovat eriparia.

Jami ja Hakkarainen

Meidän pukit saivat nimekseen Jami ja Hakkarainen. Molemmilla on varsin komeat parrat mutta erityisesti huomio kiinnittyy Hakkaraisen komeisiin sarviin!

Hertta ja Pikkusisko

Pikkusisko sai kaverikseen Hertan. Hertta on utelias mutta vielä liian pelokas tulemaan luokse. Paitsi silloin kun tuon männyn oksia. Tuntuu että kaikki pelko katoaa siinä vaiheessa ja luokse uskaltaa tulla koko poppoo. Kyllä minä vielä näiden luottamuksen saan. Paljon ollaankin jo edistytty vaikka liikkumiseni aitauksen sisäpuolella johtaa karkuun kipittämiseen.

Yle

Yksi syy eläinten lisäksi siihen ettei minusta ole kuultu juuri mitään on se että olen joutunut henkisesti valmistautumaan siihen että meidän taloon tullaan kuvaamaan muutenkin kuin harrastemielessä. Syksyllä jatkoa saavan Some deep story- sarjan ensimmäinen jakso kuvattiin meillä.

En olisi uskonut että minut valitaan mukaan ohjelmaan. Olin kieltämättä hyvin yllättynyt kun sarjan ohjaaja ja tuottaja Sami Kieksi otti yhteyttä.

Kameran käydessä ei ole helppo olla rento ja oma itsensä.

Kun kamera oli pois päältä ja juteltiin niin tuolloin oli hyvä pyöriä penkillä ja koettaa saada selästä paineen tunnetta pois. Kesken kuvauksien sitä ei kehdannut rueta pyörimään eikä keinumaan.

Kuvaus viikonloppu oli itsellekkin hyvin opettavainen. Opin miten monimutkaista kuvaaminen on. Ei se mene kerralla putkeen ja asioita joudutaan ottamaan uudelleen, lavastamaan kohtauksia ja hienosäätämään asioita joita valmista ohjelmaa katsoessa tule edes ajatelleeksi. Se mikä vähän järkytti oli oman äänen ja kuvan näkeminen ruudulta. Voi hyvin olla että se järkytys tulee vielä monta kertaa, mutta niin kai se on kaikilla. En minä itseäni näe samalla tavalla peilistä tai kuvissa. Kieltämättä omat kasvot näytti kovin vierailta ja ääni kuulosti suorastaan hirveältä. ”Kimitänkö minä noin kokoajan”. Onneksi kuvaaja ja tuottaja oli kovinkin kannustavia, vaikka ties kuinka monta otosta meni pieleen sanasekoilujen tai jäätymisen takia. Jää nähtäväksi minkälainen jaksosta nyt lopulta tulee. Mitä olen edellisiä kausia katsonut niin odotukset ovat korkealla. Nyt tehtiin ihan jotain muuta kuin kotivideota.

Aavasta kuoriutui varsinainen linssilude

Kuvauksien aikana ei jäänyt epäselväksi että meillä on musta kissa nimeltä Aava! Monet naurut saatiin kun neiti seuraili varsin hanakkaasti Samia ja näin ollen pyöri myös paljon kuvissa. Joitain tilanteita Aava jopa pelasti ja tarjosi lisää kuvattavaa. Kun kuvattiin viimeisiä juttuja totesi kuvaaja ettei muista milloin viimeksi olisi kuvannut näin paljon kissavideoita. Aavasta taisi tulla jakson varsinainen päätähti!

Suunnittelun suuri suu

Olen taas vaihteeksi tuhlannut aikaa netissä palloiluun ja huomannut että muilla puutarhat ovat kauhean siistejä ja säntillisiä. Omani tulee olemaan kaukana siitä.

Minun on myönnettävä että minulla on suoranainen viha-rakkaussuhde suunnitteluun. Voisin viettää suunnittelun parissa monta tuntia päivässä mutta se on taas pois muista askareista ja ajatuksen harhautuminen suunnittelun lomassa voi koitua tuhoisaksi koska suunnitelmat vain laajenee ja suurenee. 

Olen taas vaihteeksi tuhlannut aikaa netissä palloiluun ja huomannut että muilla puutarhat ovat kauhean siistejä ja säntillisiä. Omani tulee olemaan kaukana siitä. En osta täysin rikatonta multaa, en osta valmiita lavakasvatus kehyksiä enkä tilaa valmista kasvihuonetta. Rikallinen multa on halvempaa ja osan ”rikkakasveista” pystyy hyödyntämään joko omalla lautasella tai sitten eläinten makupalana. Toisaalta toivon että saisin mullan kautta pihatähtimöä tontille, sillä en löytänyt syksyllä sitä pihalta mistään. Horsmaakin pihasta löytyy paljon valmiina vaikkei haittaa yhtään vaikka leviäisi hieman lisää. Syksyllä meidän tontilla sataa siemeniä. Siitä leijailusta pitäisi saada ihan videokuvaa sillä niin huvittavaa ja kaunista katseltavaa se on. Kissatkin innostuvat sisälle lentävistä siemenistä hirmuisasti.

Suunnitelmia tulee rustattua paperille että pysyy itse mukana mitä on tekemässä

Välillä suunnitelmat tuntuu junnaavan paikoillaan eikä ideoista tahdo saada kiinni. Kehyksiä pitäisi alkaa nikkaroimaan, kukkapenkkien toteutusta suunnitella, yrttipenkin järjestystä ja muotoa miettiä puhumattakaan mihin istuttaisin nokkoset saatikka sarviorvokit ja kamomillasauniot. Voi hyvin olla mahdollista että tuleva kesä menee osittain ruukkukasvatuksen puolelle sillä en ehdi millään saada kaikkea ajoissa valmiiksi. Voinhan aina siirtää monivuotiset kasvit omille paikoilleen ruukusta maahan sitten seuraavana vuonna. 

Kasvatuksen paineet

Kerään stressiä vaikkei pitäisi. Syksyn sato houkuttelee paljon ja taimet ovat vielä onnettoman pieniä mitä olen ehtinyt laittaa itämään. Osa kylvöistä on edelleen tekemättä. Jokainen haluaa onnistua vaan miten käy kun ei onnistukkaan? Menetetty sato ja hukatut rahat eivät lohduta vaikka olisikin yhtä kokemusta viisaampi. Vaikka tiedän että taimet ehtivät kyllä kasvaa niin muiden kuvat  vankista taimista ovat alkaneet jopa hiukan ahdistaa.

Pieni tomaatin alku joutui kissan hampaisiin. Silti sinnikkäästi kasvu jatkuu.


Ylimääräisiä tomaatin taimia ei ole kyllä yhtään. Jokainen on tarpeellinen sillä suunnitelmiin kuuluu tomaattien säilöntä. Haluan ehdottomasti kokeilla kotitekoista ketsuppia ja erilaisia säilykkeitä joita voi sitten käyttää talvella hyödyksi ruuanlaitossa. Siksipä kellariin olen jemmannut paljon erilaisia purkkeja joihin ajattelin satoa saada säilöttyä. Purkkeja on niin isoja kuin pieniäkin. Jos kaikki menee hyvin niin saan purkittaa tomaatin lisäksi kurkkua ja kurpitsaakin. Jos vain satoa ehtii tarpeeksi yrttipenkeistä tulla niin kokeilen yrttiöljyjä. Tähänkin on varauduttu lasipulloin. Niitä minulla on paljon, mistä saan kiittää ihmisiä jotka ovat niitä minulle antaneet. Meidän kulutuksella ei lasipulloja juuri tule mutta tarve niille on suuri. Käytän tyhjiä pulloja uudelleen niin öljyihin kuin mehuihinkin. Pienempiin pulloihin suunnittelin testaavani kotitekoista yskänlääkettä.

Yrttejä on tulossa useampaa sorttia ja toivon että saan yrttipenkin ajoissa valmiiksi.

Kissat ovat verottaneet osaltaan taimiani. Yksi päivä jätin huoneen oven auki missä taimet olivat ja yllättäen meidän hillitty karvapallo päätti pistää ranttaliksi ja maisteli useampaa tainta. On todella yksi syy miksi meillä ei ole viherkasveja. Yhdelle kissoistani maistuu jopa kaktukset! Olen silti sitä mieltä että haluan asuntoon käärmekaktuksen! Se on niin ihanan pehmeä ja erilainen mutta itse kasvia ei tunnu löytyvän mistään mistä saisin pistokkaan itselleni.

Lukemisen hienous

Olen kuluttanut tunnin jos toisenkin kirjallisuuden parissa suunnitelmia tehdessäni. En ole innostunut juurikaan kukista ellei kyse ole jotenkin kasvista jota pystyy hyötykäyttämään. Etupiha tulee olemaan poikkeus sillä sinne istuttelen kasveja jotka ovat pelkästään silmäniloa. Haluan että pihaltani löytyy paljon kasveja joita voi käyttää eri tarkoituksiin. Tulen ajan saatossa kokeilemaan niin kotikosmetiikkaa, erilaisia tee sekoituksia, yrttisuolaa ja käytän yrttejä lääkinnälliseen tarkoitukseen. Erityisesti olen ihastunut Sinikka Piipon Suomen luonnon lääkekasvit- kirjaan jossa kerrotaan hyvin mitä kasveja kannattaa mihinkin vaivaan käyttää, mitkä ovat vaikuttavat aineet ja miten kasveja kannattaa hyödyntää. Kirjasta löytyy paljon sellaisia kasveja joita moni pitää pelkkinä rikkakasveina. Itsekkin yllätyin miten laajasti erilaisia kasveja voikaan käyttää ja että niitä löytyy Suomen luonnosta niinkin paljon.

Sinikka Piipon lääkekasvi kirja joka tuli kirjahyllyyni jäädäkseen

Lukemalla olen saanut aika paljon irti. Kirjasta lukeminen on jotenkin helpompaa ja tuntuu lähdekkin luotettavammalta kuin mitä googlettelemalla vain netistä. Olen myös huomannut sen että netistä löytyy paljon väärää tietoa. Se mikä harmittaa suunnattomasti on se että netistä löytyy yllättävän vähän tietoa siltä pohjalta mitä on itse kotona koettu ja tehty. Siksipä on kenties aiheellista lähteä itse kokeilemaan ja kertomaan muille omista kokemuksistaan

Lisää mielenkiintoista luettavaa tähän aiheeseen liittyen löydät blogeista:

Urban Farming

Harmaa torppaHarmaa torppaHarmaa torppaHarmaa torppa

Tsajut

Sarin puutarhat

Korkeala

Jovelan talopäiväkirja

Maalaiskaupungin piha

Riippumattomammaksi

Kohti laadukkaampaa elämää

Metsäläisten elämää

Laura eli Javis

Maatiaiskanasen elämää

Rakkautta ja maanantimia

Palokankaan pientila

Alussa oli Vehkosuo

Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi

Pienenpieni farmi

Iso-Orvokkiniitty

Villa koira

Mrs Sinn

Torpan Tyttö

Ku ite tekee

Luomulaakso

Saman otavan alla

Caramellia

Airot ulapalla

Villa Kotiranta

Minä ja puutarha – Kymmenen faktaa

Olen auttamattoman hidas. Tehokkuutta puuttuu sillä olen haaveilija luonne ja saatan jäädä hääräämään ihan jotain jonninjoutavaa vaikka minun pitäisi tehdä jotain järkevää

Ulkona sataa milloin vettä, räntää ja lunta niin nyt on loistava tilaisuus keskittyä aihepiiriin jota oikeastaan jo kovasti kaipailen. Kyseessä on siis puutarha. Tämä puutarha mikä minulla nyt on pääsee remontin alle ensi kesästä eteenpäin. Sitä ei siis periaatteessa vielä edes ole. On vain laaja nurmikenttä joka näyttää aika elottomalta. Vaan mikäs sen mukavampaa kun seurata alusta asti miten tämä homma lähtee sujumaan. Vaan nyt itse kysymyksien pariin!

1.Ensimmäiset puutarhamuistoni:
Ajoittuvat tietysti lapsuuteen. Muistan kuinka mummun luona nostettiin pottuja ja ihmettelin eikö pikkuruisia perunoita oteta ylös ollenkaan. Tämähän ei käynyt päinsä vaan kävin keräämässä perunat ja keittelin niitä ulkosaunassa kiukaan päällä. Kattilaa ei tarvinnut kaukaa etsiä kun sellainen löytyi leikkeihin annettuna jo valmiiksi. Vettä kattilaan ja lillipotut kiehumaan kiukaalle. Kattilaan taisi sujahtaa myös vihreitä perunoita. Vaikka luulla voisi toisin niin myrkkyperunatkin upposi sillä itse tehty maistui aina parhaalta.

2.Vahvuuteni puutarhurina:
Olen tiedonjanoinen. Haluan oppia uusia juttuja ja niitähän ei tunnetusti opita muuten kuin tekemällä. Kaikkea on kiva kokeilla ja katsoa mitä saakaan aikaiseksi.

Vuosia sitten intoilin, sillä tuolloin olin saanut satoa ensimmäiestä parsakaalista jonka olin puutarhaani istuttanut

3.Haasteeni puutarhurina:
Olen auttamattoman hidas. Tehokkuutta puuttuu sillä olen haaveilija luonne ja saatan jäädä hääräämään ihan jotain jonninjoutavaa vaikka minun pitäisi tehdä jotain järkevää

4.Unelmieni puutarha:
Unelmieni puutarha on hedelmällinen ja luonnollinen. Monien silmissä unelmieni puutarha olisi kauhistus sillä tasan niin ”epäsiistiltä” siellä näyttää. Toisinsanoen luonto saa osaltaan villiinnyttää pihaa sillä tiedän että siitä en hyödy vain minä vaan myös hyönteiset ja piilopaikkoja löytyy myös pienemmille eläimille. Näin lyhyesti sanottuna unelmieni puutarha on eräänlainen viidakko.

Tilaa riittää kyllä ja mikä sen kiehtovampaa kuin seurata luonnon taiteilijoita työssään.

5.Puutarhakirja pöydälläni:
Minun on pakko myöntää mutten omista ainuttakaan puutarhakirjaa.

6.Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani:
En ole oikein koskaan ollut kukka ihmisiä. Vaan nyt siihenkin olisi tulossa muutos sillä minulla on yksi valmis ja kaksi suunnitteilla olevaa kukkapenkkiä. Orvokit ovat jotenkin olleet silmänilo ja niitä kun voi myös hyötykäyttää niin hyötykukkapenkkiin niitä tulee istutettua aivan varmasti. Arovuokko on jotenkin minun oloinen kasvi joten eiköhän sekin vielä puutarhaani pääse kasvamaan.

7.Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani:
Vakio mikä löytyy aina on porkkana. Monikäyttöinen, hempeä, makea vaikka onkin tylsä. Silti minun vakio kasvatettuni.

Kun kellaria ei ollut käytössä niin satoa sujautettiin pakaseen valmisaterioiden muodossa.

8.Paras puutarhavinkkini:
Älä niuhota. Jos vaahtoat hirveä kiire päällä puutarhassa aina vain, jää sinulta näkemättä puutarhasi kauneus. Puutarhassa on tarkoitus rentoutua, ei stressaantua

Kauheassa kiireessä voi jäädä vaikka mitä näkemättä.

9.Lempipuutarhatyökaluni:
Minun lempityökaluihini kuuluu hara. Helpottaa kummasti ei toivottujen kasvien kasvua kun haralla maata möyhii. Näin jää aikaa muuhun kuin rikkojen juurien nyppimiseen.

10.Mottoni:
Vuosien varrella on alkanut hahmottua mikä on oikeasti tärkeää joten minun mottoni on: Koti on siellä missä sydän on.

Kun sydän on tyyni tietää että on saapunut oikeaan paikkaan. Aina se kotikaan ei ole vain yksi paikka.