Tuli pidettyä hiukan taukoa kirjoittamisessa mutta vannon että siihen on hyvä syy. Olen ollut viimeiaikoina erityisen kipeä ja tilalla on sattunut kaikkea uutta ja ihmeellistä. Lähtökohtaisesti meille kuuluu todella hyvää. Tyhjä navetta alkaa täyttyä elämästä ja kanilassa kuhisee. Vähän maistiaisia uusista asukkaista onkin tipahtanut Instagramin puolelle. Vaan voi hirvitys minkälaista vauhtia kanin poikaset kasvaa! Ja voi hirvitys millä niitäkin on käyty kuvaamassa!
Kanilassa kuhisee
Kanilassa on riittänyt vilskettä ja pieniä jalkoja on ruennut käymään jo pesän ulkopuolella. Poikueita on syntynyt kaksi ja niillä on neljä päivää ikäeroa. Hämmentävää on miten paljon ne eroavat toisistaan. Vanhemmat poikaset ovat lähteneet toisesta pesästä jo liikkeelle ja toisessa pesässä on kaikilla juuri silmät auenneet. Kokoeroakin on valtavasti mutta se selittyy jo vähän silläkin, että toisessa poikueessa syntyi kuusi ja toisessa yhdeksän poikasta.
Toisen pesän poikasissa on enemmän värejä. Ensin näytti siltä että poikasia olisi viisi valkoista ja neljä mustaa mutta vähän kasvettuaan alkoi yhden mustan turkin väri muuttua ja nyt hän onkin kauniin rusehtava vipeltäjä.
Vaan ei tämä ihan näin kivasti ole mennyt. Joukkoon kuuluu myös hiukan huonojakin uutisia. Kalifornialaisen poikasista yksi löytyi kuolleena pesän ulkopuolelta, mikä oli siinäkin suhteessa sääli, sillä vain muutaman päivän päästä muut poikaset lähtivät pesän ulkopuolelle seikkailemaan ilman että kylmyys heidät kangisti. Toisessa poikueessa sattui hiukan kummia. Yksi poikasista nimittäin katosi jälkiä jättämättä. Kopin ulkopuolella ei näy mitään jälkiä murtautumisesta eikä pienen ruumista löytynyt mistään. Yksi valkoinen poikanen vain katosi ja meinasipa toiselle valkealle käydä myöskin ohraisesti! Häkkejä siivoillessani huomasin ylimääräistä liikettä häkissä ja huomasin pienen valkoisen poikasen liikkuvan hyvin kankeasti pesän ulkopuolella. Syliin nostaessa poikanen oli hyvin kylmä. Kani mukaan ja äkkiä sisälle!
Kotkot saapuivat
Instagramin puolella on juttua saanut lukea tästäkin! Meidän navettaan sekä kylpyhuoneeseen on tullut asukkaita! Yllä oleva kuva paljastaakin että meidän Alhot kuoriutuivat ja asustavat tällähetkellä meidän kylpyhuoneessa. Kahdeksasta munasta kaksi meni kesken mutta loput kuoriutuivat ajallaan ja vaikuttavat terveiltä kaikki. Ruokahalu on kohdillaan, uni maistuu ja uteliaisuutta riittää. Kaikkea ja kaikkia täytyy käydä vähän nokkaisemassa. Myös kissaa olisi kiva käydä tutkimassa mutta yksi juoksee karkuun, toinen ei anna koskea ja kolmas yrittää syödä. Ei siinä paljoa vaihtoehtoja jää.
Siihen on tosiaan syynsä miksi vesikuppi pitää olla sellainen ettei sinne ole helppo hukkua. Tiput kun nukahtavat niin se ei katso aikaa eikä paikkaa. Sitä torkahdetaan vaikka naamalleen ruokakuppiin! Vääriin paikkoihin torkkuminen ei ollut meillä ensimmäisten ”ongelmien” joukossa. Ensimmäinen kunnon tilanne puski päälle kuoriutumisvaiheessa, jolloin yhden tipun napanuora ratkesi ja haavasta alkoi pulputa verta. Untuvikossa ei hirveästi verta ole joten veren näkeminen pisti kirjaimellisesti kiireiseksi. Tyrehdytin verenvuodon ja toivoin parasta. Tuolla haastavamman alkunsa kokenut viipottaa muiden mukana ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Navetan puolelle kanalaan päätyi meidän aikuiset kotkot, joiden toimia on ollut ilo seurailla. Kaikki ovat nuoria sekuleita ja vaikka kukko on nuori, se on ottanut paikkansa joukon johdossa todella hyvin. Ennen meille tuloa ei ollut tohtinut kiekua mutta meillä jo seuraavana aamuna kajahti ilmoille varsin miehekäs kiekaisu! Ei jäänyt epäselväksi kuka täällä pitää rouvista huolta.
Vuohelan tavalla
Pitkä aikainen haave on viimein toteutunut! Meillä asustaa vuohia! Alkuun oli tarkoitus hommata aluksi kaksi kuttua ja opetella vuohien kanssa elämää heidän kanssaan, mutta kun mahdollisuus tarjottiin hommata myös pukit niin tartuin siihen. Samasta osoitteesta tulikin mukaan kahden vuohen sijaan neljä!
Pikkusisko valikoitui matkaani ensimmäisenä. Ihastuin totaalisesti hänen erilaisuuteensa. Hän on kovin utelias ja sen sarvet ovat eriparia.
Meidän pukit saivat nimekseen Jami ja Hakkarainen. Molemmilla on varsin komeat parrat mutta erityisesti huomio kiinnittyy Hakkaraisen komeisiin sarviin!
Pikkusisko sai kaverikseen Hertan. Hertta on utelias mutta vielä liian pelokas tulemaan luokse. Paitsi silloin kun tuon männyn oksia. Tuntuu että kaikki pelko katoaa siinä vaiheessa ja luokse uskaltaa tulla koko poppoo. Kyllä minä vielä näiden luottamuksen saan. Paljon ollaankin jo edistytty vaikka liikkumiseni aitauksen sisäpuolella johtaa karkuun kipittämiseen.
Yle
Yksi syy eläinten lisäksi siihen ettei minusta ole kuultu juuri mitään on se että olen joutunut henkisesti valmistautumaan siihen että meidän taloon tullaan kuvaamaan muutenkin kuin harrastemielessä. Syksyllä jatkoa saavan Some deep story- sarjan ensimmäinen jakso kuvattiin meillä.
En olisi uskonut että minut valitaan mukaan ohjelmaan. Olin kieltämättä hyvin yllättynyt kun sarjan ohjaaja ja tuottaja Sami Kieksi otti yhteyttä.
Kun kamera oli pois päältä ja juteltiin niin tuolloin oli hyvä pyöriä penkillä ja koettaa saada selästä paineen tunnetta pois. Kesken kuvauksien sitä ei kehdannut rueta pyörimään eikä keinumaan.
Kuvaus viikonloppu oli itsellekkin hyvin opettavainen. Opin miten monimutkaista kuvaaminen on. Ei se mene kerralla putkeen ja asioita joudutaan ottamaan uudelleen, lavastamaan kohtauksia ja hienosäätämään asioita joita valmista ohjelmaa katsoessa tule edes ajatelleeksi. Se mikä vähän järkytti oli oman äänen ja kuvan näkeminen ruudulta. Voi hyvin olla että se järkytys tulee vielä monta kertaa, mutta niin kai se on kaikilla. En minä itseäni näe samalla tavalla peilistä tai kuvissa. Kieltämättä omat kasvot näytti kovin vierailta ja ääni kuulosti suorastaan hirveältä. ”Kimitänkö minä noin kokoajan”. Onneksi kuvaaja ja tuottaja oli kovinkin kannustavia, vaikka ties kuinka monta otosta meni pieleen sanasekoilujen tai jäätymisen takia. Jää nähtäväksi minkälainen jaksosta nyt lopulta tulee. Mitä olen edellisiä kausia katsonut niin odotukset ovat korkealla. Nyt tehtiin ihan jotain muuta kuin kotivideota.
Kuvauksien aikana ei jäänyt epäselväksi että meillä on musta kissa nimeltä Aava! Monet naurut saatiin kun neiti seuraili varsin hanakkaasti Samia ja näin ollen pyöri myös paljon kuvissa. Joitain tilanteita Aava jopa pelasti ja tarjosi lisää kuvattavaa. Kun kuvattiin viimeisiä juttuja totesi kuvaaja ettei muista milloin viimeksi olisi kuvannut näin paljon kissavideoita. Aavasta taisi tulla jakson varsinainen päätähti!
