Maalta kaupunkiin

Vaikka lavan edusta olikin jo täynnä musiikin ystäviä sain sujautettua itseni lavan edustalle sivuun lähelle eturiviä. Keikan aikana ystävälliset naiset päästivät minutkin eturiviin kuvailemaan ja keikkaa fiilistelemään.

Aiempaan kirjoitukseeni viitaten joudun kyllä lisäämään yhden ennakkoluulon mikä liittyy hauskanpitoon ja reissaamiseen. Jostain syystä pidetään itsestäänselvyytenä että kun eläimiä taloon tulee niin kotoa ei voi poistua mihinkään mistä ei palata takaisin ennen iltaa. Tämä luulo on täyttä potaskaa ja kyseessä on järjestelykysymys. Pidemmän reissun ajaksi eläimiä tulee hoitamaan joku muu ja lyhyemmän ajaksi eläimille järjestetään ruuat, juomat ja tilat niin ettei eläimiltä tule puuttumaan mitään poissaolon aikana. Meillä nyt toistaiseksi ei ole kuin kissoja ja kaneja joten yön yli reissu oli tässä vaiheessa vielä helppo toteuttaa. Ei muuta kuin kamat kantoon, mies mukaan ja matka kohti Tamperetta sai alkaa!

Tokihan meillä oli ihan syykin jättää koti hetkeksi sillä minulla on ollut vuosia haave. Meillä jokaisella niitä on ja yksi omani on ollut jo pitkään päästä katsomaan livenä yksi ehdoton suosikkini, saksalainen bändi nimeltä Lord of the Lost. Kyseinen poppoo ei ole yhden genren porukka vaan he tekevät musiikkia metallista klassiseen ja rockista
industrial musiikkiin. Tokikaan näitä kaikkia ei sekoiteta keskenään keikalla mikä on sinänsä ihan hyvä, sillä siitä muodostuisi melkoinen sekametelisoppa kaikkine soittimineen. Yhden miehen sooloprojektista kehkeytyi ajan kanssa bändi jota kuunnellaan ympäri maailman mitä en ihmettele yhtään. Tätä oli päästävä kuuntelemaan itsekkin livenä, sillä tyytyminen kateellisena katselemaan muiden ottamia keikkakuvia ei enää ollut vaihtoehto! <— Ihan kuin tämä nyt olisi ollut se pääsyy miksi halusin päästä livenä heitä kuuntelemaan.

Matkalla alkoi selkäkivut mitkä oli kyllä odotettavissa. Monen tunnin junassa istuminen ei tee hyvää ja perille päästyä selkä oli vetänyt itsensä jumiin ja kävely oli aluksi hiukan nihkeää. Tahti reipastui kun aikansa pyörittiin sokkona ympyrää Tampereen kaduilla. Tampereella oli näköjään menossa isompikin tieremppa kun joka paikassa oli kadut revitty auki. Etsinnöissä oli vohvelikahvila johon olin silmäni iskenyt jo katsellessani majoitusta Tampereelta. Aikansa kun seikkailtiin niin kahvila viimein löytyi ja jotain pientä purtavaa tekikin jo mieli.

Vohvelikahvilasta saa nimensä mukaisesti vohveleita. Omani otin jäätelöllä.

Vohvelikahvila oli pieni mutta kovin viihtyisä. Annoksia oli mielestäni mukavasti mistä valita, muttei kuitenkaan liikaa. Annoksissa oli huomattu erilaiset allergiat ja rajoitteet mikä oli positiivinen yllätys pienessä kahvilassa. Itse otin laktoosittoman ja gluteenittoman version jossa tosin on pikkuisen laktoosia matkassa pinnalla olevissa koristeissa. Tästä myyjä muisti mainita ja kysyikin kuinka tarkka täytyy tuotteiden kanssa olla. En yleensä juo kahvia mutta listalta löytyi niin erikoinen kahvi että oli pakko testata. Kyseessä oli kardemummakahvi!

Kermahunnulla kuorrutettu kardemummakahvi.

Taitaa olla sanomattakin selvää että minä tykkäsin. Kahvi oli sopivasti maustettu enkä löytänyt mitään moitittavaa vohvelistakaan Mieskin tykkäsi ja mitä muita asiakkaita ympärillä kuunteli niin tyytyväisiä olivat hekin.

Kahvit juotuamme matka jatkui eteenpäin. Aikaa oli vielä parin tunnin verran ennenkuin pääsisimme hotellille kirjautumaan joten päätimme suunnistaa kohti Vakoilumuseota. Jossain paikoillaan kyhjöttäminen kun ei oikein mieltä lämmitä kun aikaa voisi tappaa järkevämminkin. Museossa kuvaaminen oli kiellettyä joten kamera pysyi visusti laukussa. Satuimme sopivasti kierrokselle jossa kerrottiin tarinoita kuin esimerkkejä museossa sijaitsevista esineistä mitkä oli kieltämättä aika mielenkiintoisia. Myöskin tieto siitä että seksiä on käytetty vakoilun edistämiseen oli ehkä jopa hämmentävä tieto. Kierroksen päätyttyä tutkailimme vielä aikamme esineitä ja lueskelimme menneisyyden vakoojista jotka ovat jääneet kiinni. Huvittava tosiasia että jos James Bond olisi oikea vakooja, olisi hän maailman surkein alallaan. Liian komea, liian näkyvä, liian kuuluva ja aivan liian herkästi naisten vietävissä.

Kellon sipsutellessa eteenpäin suunnattiin kohti hotellia mihin käytiin tavarat viemässä ja minä päätin pitää lepohetken. Jalkoja särki ja selkä jumitti. Vaan ei liian kauan passannut lepäillä, sillä syömässä täytyi kyllä käydä ennenkuin suunnattaisiin keikkapaikalle. Hotellin alakerrassa onkin sopivasti ravintola missä varmasti sain outoja katseita kun näytin siltä että valun pöydän alle ihan justiinsa. Selässä ikävä paineen tunne oli saatava jotenkin pois ja tässä tapauksessa penkiltä ”valuminen” auttoi. Ruokailun jälkeen tuli todettua että meistä on tullut oikeasti vanhoja, sillä kumpaakin väsytti aivan mahottomasti. Siispä hotellihuoneeseen vielä torkkumaan ennenkuin lähtisimme Tampereen yöhön.

Maisemaa hotellin ikkunasta.

”Keep calm and listen to Lord of the Lost”

Saavuttuamme keikkapaikalle Jack the Roostressiin oli meininkin kieltämättä hieman sekava. Lippujen lukulaite ei toiminut eikä kenelläkään ollut tietoa kuinka paljon he pystyisivät vielä myymään ovelta lippuja. Meillä oli ennakkoliput, joten sen suhteen ei tarvinnut huolta kantaa, vaan jäimme kiltisti odottamaan henkilökunnan käskystä eteiseen että lippumme saataisiin luettua. Olihan paikalle ehtinyt ennen meitäkin jo paljon väkeä minkä vuoksi suuri määrä porukkaa oli päästetty salin puolelle ilman lippujen tarkastamista. Tekniset viat eivät hellittäneet vaan meidän kohdalla lukulaite sanoi sopimuksen taas irti eikä suostunut lukemaan meidän lippuja laisinkaan. Meitä kuitenkin uskottiin ja pääsimme sisään. Joitain ihmisiä tilanne tuntui ärsyttävän aivan hirmuisesti ja kiukun tuhahduksia kuului eteisen tungoksesta. Aina ei vain mene asiat suunnitellusti ja sillehän ei kukaan voi mitään. Moni otti asian huumorilla ja siinä heittivätkin ennemmin vitsiä sen sijaan että olisi suuttuneet tapahtuneesta.

Jack the Rooster itse paikkana oli sekin pieni mutta viihtyisä. Tunnelma oli tiivis jo ennen ensimmäistä keikkaa, jonka heitti yhtye nimeltä Rain Diary.  Vaikka lavan edusta olikin jo täynnä musiikin ystäviä sain sujautettua itseni lavan edustalle sivuun lähelle eturiviä. Keikan aikana ystävälliset naiset päästivät minutkin eturiviin kuvailemaan ja keikkaa fiilistelemään.

Rain Diary esiintyi Jack the Roostersissa Tampereella 21.02.2019

Kun Rain Diary sai keikkansa taputeltua loppuun oli illan pääesiintyjän aika. Kieltämättä odotukset oli todella korkeat heidän kohdallaan, enkä tullut pettymään. Lord of the Lost otti lavan ja yleisön haltuun samantien kun lavalle pääsivät. Moni voisi ajatella (tai luulen niin) ettei keikkaan tarvitse niin suuresti panostaa kun kyseessä on pieni paikka joten yleisökään ei sataa ihmistä enempää mahdu ja kyseessä yhtye joka haalii tuhatpäisen yleisön muualla euroopassa leikiten. Vaan toisin kävi. Keikka oli pieni mutta yleisöä kohdeltiin suorastaan silkkihansikkain ja eroten suurista lavoista yksittäisiin ihmisiin pystyi ottamaan helpommin kontaktia mistä varsinkin laulaja Chris Harms tuntui ottavan kaiken ilon irti. Monesta fanista tehtiin varsin onnellisia pieniltä tuntuvilla teoilla, kuten ylävitosilla, kättelemisellä ja suoralla katsekontaktilla. Itse sain osani tästä ihanuudesta ja voin vain kuvitella kuinka punaiseksi olen helähtänyt Chrissin tartuttua käteeni josta herra piti kiinni hyvän tovin samalla tuijottaen suoraan silmiin. Ja minä reppana kun luulin saavani kunnon ylävitosen.

Ennen keikan alkua basisti
Class Grenayde selosti eturivin väelle että juomia ei sitten läikytellä kaiteen tälle puolen.

Tuota kuvassa näkyvää mikkitelinettä kirosin moneen kertaan keikkojen aikana. Kamera herjasi vähän väliä että kohde on liian lähellä eikä suostunut kuvaamaan. Jos jotain negatiivista täytyy illasta löytää niin se kohdistuu kameraan josta loppui säälimättä akku hyvinkin nopeasti keikan alettua. Omaa tyhmyyttä kun en ladannut sitä ennen lähtöä. Kuvittelin akun kestävän sillä olin käynyt kuvaamassa sillä aiemmin vain kaverin lasten syntymäpäivän. Vaan turha oli luuloni ja akku loppui. Puhelimen kameralla en taasen tehnyt kyllä yhtään mitään, sillä kuvista tuli hyvin epäselviä pikselimössö kauhistuksia.
Itseasiassa yhdestä kuvasta tuli jopa omalla tavallaan taiteellinen, vaikkei siitä saa mitään selvää. Onneksi sain joitain hyviä kuvia paremmalla kameralla ennen akun loppumista.

Onhan tämä nyt aivan kauhea mutta jollain tapaa taiteellinen kuva.

vilkaistuani minkä laatuisia kuvia puhelimella tulee nakkasin sen suosiolla laukkuun ja totesin että tämän illan keikkakuvat oli sitten siinä. Toisaalta jäi harmittamaan mutta oli tässä hyvätkin puolensa. Kun kameraa ei ollut niin keskityin täysillä itse keikkaan.

Ennen kameran sammumista onnistuin kuitenkin saamaan myös
Chris Harmsista kunnollisia kuvia

Aika tuntui suorastaan lentävän ja keikan ymmärsin todella olevan finaalissa kun yleisöön heitettiin niin plektroja kuin rumpukapulatkin. Harmikseni sijaintini oli niin sivussa että näistä aarteista jäin auttamatta paitsi. Kaikenkaikkiaan hymy oli edelleen korvissa vielä pitkän aikaa. Ihan jo siitäkin syystä että meille ilmoitettiin että keikan jälkeen kun malttaa tovin odottaa niin olisi mahdollista päästä yhteiskuviin. Ei liene vaikea arvata että jäimme pyörimään lähistölle.

Ainoa josta en onnistunut yhteiskuvaa saamaan oli rumpali
Niklas Kahl

Niin sai maatilan harmaa hiirulainen haluamansa ja vielä sitäkin enemmän. Mies otti ja yllätti vielä sen verran että kuvien räpsimisen ohella löysi lattialta kaksi plektraa! Toisen piti itsellään ja toisen antoi minulle. Tutkailtiin plektroja hiukan lähempää niin huomattiin että toinen oli vielä sellainen jolla oli keikan aikana soitettu. Joskus on hyvä että kanssa juhlijat ovat niin humalassa etteivät huomaa jalkojen juuressa makaavia aarteita. Kotiin saavuttiin seuraavana päivänä ja vaikka reissu olikin varsin mielekäs, oli kotiin saapuminen varsin mukavaa. Mitä nyt talo oli jäähtynyt reilusti, sillä poissa ollessamme kukaan ei ollut taloa lämmittämässä ja kyseiselle päivälle sattui vielä parinkympin pakkaset. Tästä voi taas arki startata ja toivon mukaan kroppani antaa pian anteeksi keikkakeikkumiset sillä selän ja jalkojen ollessa kipeät vielä näin kolmenkin päivän jälkeen alkaa olo hieman nuhjaantua. Silti olen sitämieltä että kaikki oli kyllä tämän arvoista ja tekisin saman vielä uudelleenkin. 

Lisää keikkakuvia ja kuulumisia löytyy instagramista https://www.instagram.com/sorakukka/?hl=fi

Ensimmäinen Blogi

Jokainen aloittaa siitä ensimmäisestä päivityksestä. Se on se ensiaskel jota ei voi skipata vaikka kuinka haluaisi. Kenties tylsäksi havaittu alku onkin se tärkein sysäys matkalla kohti päämäärää oli se sitten mikä hyvänsä.

Mikä minut sitten sai tänne kirjoittamaan? Olen huomannut tässä vuosien varrella että olen ihminen joka ei tipahda oikein mihinkään muottiin. Olen monisairas nainen, jolla on unelmia ja nyt jos koskaan on aika niitä toteuttaa. Haaveilen niin puhtaammasta elinympäristöstä, omavaraisemmasta taloudesta, terveemmästä elämästä ja iloisemmasta tulevaisuudesta. Asutamme pientilaa, jossa on kapasiteettia vaikka mihin! Olen avannut sen ensimmäisen sivun kirjasta jota ei ole vielä kirjoitettu loppuun.

Yhden kuoren sisälle mahtuu paljon sairausia. Minä sain hiukan huonot eväät elämälle ja vikalistan ensimmäinen sairaus havaittiin jo syntymäni jälkeen. Synnyin toinen lonkka sijoiltaan joka lastoitettiin mutta vamma tuntuu tänäkin päivänä. Kukaan ei tuolloin vielä tiennyt että yliliikkuvat nivelet olivat osasyy lonkan sijoiltaan tipahtamiseen. Masennus, anoreksia ja skolioosi astuivat kuvioihin myöhemmin ja todettiin teininä. Aikuisiällä todettiin vielä IBS, hypermobiiliteetti-oireyhtymä, ahdistuneisuushäiriö, Arnold-Chiari, nivelten kuluminen ja muutama muu pikkuvika, jotka vaikuttavat elämään enemmän ja vähemmän. Sairauksista kerron enemmän tuonnempana tarkemmin.

Tulevat kirjoitukset eivät koske ainoastaan elämää kipukapinallisena vaan taltioin myös matkaani kohti sitä elämää, josta olen ollut paitsi kaikki nämä vuodet. Katkeruus ei ole enää vaihtoehto!