Hypermobiliteetti!

Juttelin asiasta viimeksi fyysioterapeuttini kanssa ja hän ei ilostunut pyörivistä lonkistani tai löysistä nilkoistani yhtään. Kankeus on ihmisessä hyve.

Ajattelin tähän väliin kertoilla taas sairauskertomuksen, sillä syksyiset kelit muistuttavat taas ikävästi siitä etteivät niveleni ole ihan kunnossa. Kosteat ja koleat kelit muistuttaa taas siitä että ääriasentoja on varottava. Hypermobiliteetti- oireyhtymä on siitä ärsyttävä sairaus että moni aliarvioi ja vähättelee sitä. Kuten kaikki sairaudet, myös hypermobiliteetti- syndrooma oireilee eriasteisesti. Toisilla se voi olla vain sormien nivelten taipuvuutta tai notkeutta polvissa. Ja miksi ”vain” vaikka viheliäinen vaiva sekin on? Siksi että yliliikkuvuus aiheuttaa toisilla potilailla nivelten sijoiltaan tippumista, nivelten kulumista ja lukkiutumista.

Itselläni yliliikkuvuus on aiheuttanut sen että olkapääni eivät tahdo pysyä aloillaan vaan ovat alituiseen niin löysät etten voi nojata kauaa käsiin. Ja sekin sen vuoksi ettei nivelet ole kunnolla paikoillaan. Sairauden vuoksi leukaniveleni, vasen lonkkani ja molempien polvien nivelet ovat alkaneet kulua. Ehkä kaikkein kivuliain oire löytyy lonkista ja alaselästä. Makuulle mentäessä selkä tai lonkat saattavat lukkiutua ja kipua lisää selän rappeuma sekä lonkkien virheasento, joka johtuu raajojen sisäänpäin kiertyvyydestä. Oman osansa yliliikkuvuuteen toki tuo myös Arnold Chiari, sillä kyseinen sairaus lisää yliliikkuvuutta ja kehon löysyyttä.

Tähän väliin ennenkuin kerron teille kuvin miltä tämä sairaus näyttää niin annan teille pienen aivopähkinän.

Ota käsistäsi kiinni selän takana. Tehtäväsi on tuoda kädet eteesi ilman että irroitat käsiäsi toisistaan.

Eteen tuotuna käsien asento on kutakuinkin näin! En paljasta keinoa ihan heti vaan se selviää blogin loppusuoralla.

Notkea vastentahtoaan

Moni mieltää notkeuden hyväksi asiaksi mikä on valitettavasti väärin. Hallittu ja treenattu notkeus on asia erikseen. Silloin niveliä ympäröivät lihakset kehittyvät, mikä taas tukee niveliä. Juttelin asiasta viimeksi fyysioterapeuttini kanssa ja hän ei ilostunut pyörivistä lonkistani tai löysistä nilkoistani yhtään. Kankeus on ihmisessä hyve. Tuolloin nivelet kulkevat oikeissa linjoissa eivätkä lähde toispuoleisesti kulumaan tai tipahtele niin helposti sijoiltaan. Itse synnyin niinkin ”notkeana” että oikea lonkka oli sijoiltaan. Sen vuoksi kärsin nyt lonkkaluksaation jälkitilasta vaikkei lonkka ole paikoiltaan tippunut sen jälkeen.

Saan kädet lattiaan kämmenselkä alaspäin

Joudun keskittymään siihen että polveni olisivat oikeassa linjassa eivätkä humppaisi missä sattuu. On jokseenkin huvittavaa että aamuisin jalkani ovat niin kankeat että vaapun kävellessä mutta samaan aikaan saan kämmenet painettua lattiaan.

Sormien yliliikkuvuutta

Käsissä yliliikkuvuutta on suhteellisen vähän. En saa pyöriteltyä sormiani (paitsi nippanappa pikkurillit) 90 asteen kulmaan ylöspäin taivutettuna mutta tässä vähän mallia miten sormien nivelet taipuvat. Olen muuten siitä iloinen ettei kyynärtaive taivu kuin muutaman hassun asteen yli normaalin. Harmi vain ettei sekään nivel saa olla pakotuksilta rauhassa.

Seuraava kuvasarja on ehkä hiukan vaikea hahmottaa mutta koetan parhaani mukaan selittää mitä siinä tapahtuu. Suosittelen ottamaan tukea tätä kokeillessa. Jos lonkissa on yliliikkuvuutta ja horjahdat, voi äkkiliike käydä kipeää. Eli:

Ota ihan tavallinen venytysliike reisilihakselle ja lähde tuomaan nilkkaa kehosi vierelle.

Ota huomioon että maassa oleva jalka ei liiku.

Saan tuotua nilkan melkein eteen asti. Housujen kuvio hiukan hämää missä asennossa jalka on mutta kiertoliike tulee tässä tapauksessa polvesta sekä lonkasta. Nähtäväksi jää kuinka paljon nivelten liikerata jäykistyy kun molempiin jalkoihin tullaan suorittamaan osteotomia seuraavien kahden vuoden sisällä jos kaikki menee odotetusti. Ennen selän suoristus leikkausta sain selinmakuulla polvet korvaa vasten. Enää se ei onnistu. Lonkissa yliliikkuvuuden oireet näkyvät kovemmassa rasituksessa sekä kävellessä. Lonkat napsahtelevat ja koen sen jälkeen viiltävää kipua. Ei ole kauaa kun selvisi että tuon vihlauksen aikana lonkkani pyrkii sijoiltaan muttei pääse vaan palaa takaisin sinne missä sen kuuluukin olla.

Nilkkojen osalta itselläni ei ole oikein mitään mikä pitäisi nilkat aisoissa. Vertaan jalan asentoa mieheni jalkaan, jolla yliliikkuvuus ei ole riesana. Meidän molempien jalat ovat kuvassa rentona. Omani suorastaan makaa verrattuna nilkkaan, joka lepää oikeassa asennossa. Nilkat nyrjähtävät helposti kun nivelten ja kudoksien tuoma tuki puuttuu. Nilkka rentona voin liikutella nilkkaa sormilla kevyesti tökkien, jolloin nilkka heiluu.

Joko hoksasit miten kädet saa selän takaa eteen? Yritit ylä- ja alakautta mutta tuloksetta? Onnittelut! käsivartesi nivelet eivät ole tuolloin niin yliliikkuvat kuin minun. Toivon todella että harva saa kädet pujotettua eteen, sillä se on merkki yliliikkuvista nivelistä. Näin homma tapahtuu ja tältä se näyttää!

Puutarhassa kiertää

Keväällä jos kellarin uumeniin on jäänyt viimesadon porkkanoita, eikä niitä ehditty syödä niin tuikkaa ne takaisin kasvamaan.

Kierrättämisestä puhutaan paljon ja ihan syystä. Meistä jokainen tietää että kierrätetyt roskat päätyvät joko uudelleen kiertoon tai niistä kehitellään jotain ihan uutta, miksei puutarhassa tehtäisi samoin? Moni tekeekin ja ihan huomaamatta. Useammalle on itsestäänselvyys että biojätteet menee kompostorin kautta sinne, missä multaa nyt tarvitaankaan. Kuten muutkin omavaraisuuteen tähtäävät bloggaajat, myös minä aion kertoa omat kierrätysvinkkini joita käytän omassa puutarhassani.

Se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee

Ja puhun nyt ravinteiden kierrosta. Jokainen kasvi tarvitsee lannoitteita. Toiset enemmän kuin toiset, mikä on otettava huomioon viljelykierrossa mutta ei nyt takerruta siihen. On päivänselvää että ravinteita kierrätetään viljelykierron sekä biojätteiden kautta mutta entäs muut jätteet? Kuten ihmisten omat? Niin, tämä herättää kummastusta ja jopa vieroksuvia ajatuksia. Meillä kotona tämä ajatus lähti heti liikkeelle kun putkiremonttia tehtiin. En halunnut tuhlata vettä ja energiaa siihen että minun jätökset käsiteltäisiin jossain laitoksessa. Parin vuoden kompostointi on tarpeen enenkuin lannoite päätyy takaisin kiertoon. Virtsa taas käy lantrattuna hyvänä lannoitteena myöskin.

Peltoalaa löytyy paljon mikä vaatii hoitoa ja huolenpitoa

Meille kaikille on tuttua että lannoitteita laitetaan peltoon ja se että lannoite kynnetään maan sisään tämän jälkeen piiloon haisemasta. Meidän tavoin homma ei menekkään ihan niin. Lannoittamisen jälkeen lanta kyllä käännetään peltoon, mikä tarkoittaa sitä, että meillä peltoja ei käännetä joka vuosi koska peltojakaan ei lannoiteta yhtä tiuhaan. Eikä tämä tarkoita kuitenkaan sitä ettei peltoja huollettaisi, päinvastoin.

Viljelykierron mukaan sellainen peltolohko johon olisi tulossa paljon ravinteita tarvitseva kasvilaji, saa enemmän lannoitteita sekä perusteellisen maanmuokkauksen. Kannattaa huomioida että kyseiselle peltolohkolle kylvää sellaisia kasvilajeja jotka hyötyvät toimenpiteestä eniten. Hyvänä esimerkkinä peruna. Perunan vuoksi maan muokkausta tapahtuu valtavasti ja peruna vaatii runsaasti ravinteita. Perunan jälkeen voi samalle peltoalueelle kylvää sellaisia kasvilajeja jotka vähentävät tautipainetta perunalle ja joiden sadonkorjuu vaatii vähän maanmuokkausta, jolloin maakin saa levätä. Hyvänä lisänä olisi jos maahan jäisi perunan jälkeen orgaanista maa-ainesta, sillä perunasta sitä jää aika vähän.

Miettimään olen jäänyt sitäkin että eikö olisi näppärää käyttää hyödyksi edellisen vuoden kasvijätteet katteena tulevaan vuoteen. Esimerkiksi herneestä jää paljon kompostoitavaa ellei varsia kerää eläimille syötäväksi ennenkuin ne puutuu. Mielessä kävi yrittää käyttää herneen varsia katteena seuraavan vuoden kasveille. Sen verran vain tekee penkkiin tilaa että kylvörivin saa tehtyä ja katsoo että kasville jää valoa. Kuka tietää kuinka susi tämä ajatus on mutta yritetään.

Kierrätyskikkoja

Kuten tavallista niin juttuhan lähti rönsyilemään. Vaan haittaneeko tuo. Sitä olen vain jäänyt miettimään että mahdetaanko me kierrätää jopa liikaakin. Itseäni kummastuttaa syksyisin lehtien siirtäminen kompostiin muhimaan ja keväällä nurmen lannoitus. Eikö olisi helpompaa ja edullisempaa murskata lehdet ruohonleikkurilla syksyllä nurmelle lannoitteeksi? Keväällä sitten haravoisi ylimääräisiä pois jos sellaista jää näkösälle häiritsemään. Vaahteran kyllä ymmärrän sillä lehdet ovat aika isoja ja niiden murskaaminen on oma operaationsa. Jos vaahtera pihassa olisi niin käyttäisin lehdet kasvulavojen suojana ja katteena. Lehtiä tosin voi käyttää talvisuojana myös muille kasveille.

Toinen kierrätyskikka on vähän erikoisempi ja ei vastaan ole tullut kovin montaa joka tätä harrastaisi. Keväällä jos kellarin uumeniin on jäänyt viimesadon porkkanoita, eikä niitä ehditty syödä niin tuikkaa ne takaisin kasvamaan. Porkkana on kaksivuotinen kasvi ja toisena vuonna porkkana kukkii. Päätin kiusallanikin testata tätä ja sain kuin sainkin porkkanan kukkimaan. Harmikseni kesä oli mitä oli minkä vuoksi kukinta viivästyi ja siemenet näyttää jäävän saamatta. Mutta toimii!!

Porkkanan kukka

Monella esimerkiksi porkkanan naatit menevät automaationa biojätteisiin. Meillä porkkanan naatit syödään joko itse tai sitten niistä pääsee nauttimaan eläimet. Nuoret porkkanan naatit toimii salaateissa sellaisenaan. syksyllä naatit päätyy eläimille ruuaksi ja niistä pääsee nauttimaan vähän kaikki. Tämä sama toimii muillakin juureksilla kuten punajuurella. Toimii niin tai näin niin ei ne hukkaan mene. Naatteja ja lehtiä voi kierrättää omassa puutarhassa monin eritavoin.

Nuoria porkkanan lehtiä

Muita puutarhassa kierrätykseen paneutuneita blogeja löydät alhaalta! Mukavia lukuhetkiä!

Tsajut

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Omavarainen/Jovelassa

Elämää korvessa

Metsäläisten elämää

Caramellia

Laura eli Javis

Kah-Villakoira

Rakkautta ja maanantimia

Luomulaakso

Vehkosuo

Riippumattomammaksi

Pienenpieni farmi

Korkeala

Sanoituksien merkitys

Jotkut kappaleet ovat sellaisia että itse tapahtuman pystyy kuvittamaan itse.

Viime viikot olen ollut hyvin kiireinen etten ole ehtinyt tänne päivitellä mitään. Aika ei ole ollut ystäväni, eikä se tunnu olevan sitä vieläkään. Kiireen keskellä on kuitenkin yksi asia mitä ehdin tehdä! Ja se on musiikin kuuntelu. Vaikka viime viikkoina olen kolunnut läpi erilaisia podcasteja on musiikki ollut aina läsnä. Lapsena myönnettäköön että keskityin enemmänkin itse musiikkiin enkä sanoituksiin, jolloin tuli kuunneltua sellaista musiikkia mitä kutsuisin tänä päivänä töryksi.

Rakastan musiikkia ja kuuntelen musiikkia paljon. Erityisesti mikä itseä kiehtoo on sanoitukset ja niihin uppoaminen. Sanoituksia voi tulkita eri tavoin ja se miten ne itseään koskettaa. Miten kappaleesta tulee se voimaannuttava samalla kun jotakuta toista se lähinnä ärsyttää. Meitä on monta tulkitsijaa ja haluaisin avata hiukan miten eri kappaleet itseä koskettaa. Tässä siis muutama esimerkki siitä mitä itse kuuntelen ja mitä sanoituksissa näen. Ota siis mukava asento sillä tästä tekstistä tulee normaalia pidempi!

Ne ikävät asiat menneisyydestä

Your love is not enough
I need to murder you to feel secure
The surface of love is rough
The state of death is honest and pure
When i kiss you i feel that you´re lying
You will be the death of me

Love is not enough, Lord of the lost

Tämä kyseinen pätkä on sellainen mikä kuvastaa suhdettani menneisyyteen. Se on opettanut minua paljon ja kovat oppirahat on tullut maksettaviksi mutta silti voin pahoin jos alan kaivella menneitä liikaa. Epäluottamus, viha ja kaikki se negatiivisuus mitä menneisyys pitää sisällään voisi minun puolesta jäädäkkin sinne. En halua niitä matkaani tulevaan.

I have reached the bottom
I can’t see the sky
I am down so low
Wanna be so high

I’m not strong enough for love
I am trying to get sober
I can never get enough
I am trying to get in touch
Not just waiting till it’s over

I have reached the bottom
I have touched the ground
All my plans forgotten
All my courage down

All these empty faces
They’re just walking by
I don’t even care
I can’t even cry

Sober, Lord of the lost

Yllättäen samalta tekijältä löytyy kokonainen kappale, johon voin samaistua täysin. Kyseinen kappale on vielä samalta levyltä kuin edellinen lainaus. Otin koko kappaleen sanat koska ne yksinkertaisesti kertoo sen mitä monet masentuneet tuntevat. Valitettavan moni käy pohjalla asti mutta itse uskon sen olevan se päätepiste, mistä lähdetään nousemaan ylöspäin. Sieltä saattaa se tahto parantumiseen löytyä mutta se vaatii paljon. Sairastunut ei myöskään koe olevansa rakkauden arvoinen tai tarpeeksi vahva näyttääkseen sitä muille. Vaikka juurikin rakkaus ja välittäminen on erittäin tärkeää paranemisen kannalta. Tunteettomuus ja tulevaisuuden suunnitelmien sumeneminen on myös osa tätä sairautta. Elämästä tulee tunteetonta, ilmeetöntä ja väritöntä.

Sinäkin siinä, tässähän minä
sitäkö samaa? Sitäpä sitä
Ota nyt jo itseäsi niskasta kiinni
Mitäpä jos sinä pidät suusi kiinni

Pohjalukemat ja pohjalta pintaan
pohjalla oppii vaikka puristaa rintaa
sisään- ja uloshengitys sattuu
voinko auttaa, painu vi&%#%&

Siinä on teille valitut sanat
olen puhunut.

ave satana!

Pohja on nähty, Mokoma

Mokoman keulahahmo Marko Annala osaa erittäin hyvin pukea sanoiksi sen miltä masennus tuntuu ja mitä se on. Minusta juurikin siksi että hänellä on omakohtaista kokemusta asiasta paljonkin. Sellainen ihminen, joka ei ole masennusta kokenut kuulostaa lähinnä rikkinäiseltä puhelimelta yrittäessään kertoa siitä. Markon kynästä on tipahtanut sanoituksiin useaan kertaan sellaisia kohtia mitä pystyn allekirjoittamaan täysin. Kyseinen pätkä on kappaleesta, joka mielestäni kertoo erittäin hyvin sen että miten masentunut aluksi saattaa suhtautua avun tarjouksiin ja niihin latteuksiin mitä ihmiset suustaan päästää.

Anna anteeksi kaikki mitä sanoin, mitä tein
Olen ollut heikko ja itsepäinen
Anna anteeksi huoli jolla hulluksi sinut tein
Olen ollut niin vajavainen
Kaikki mitä sanoin, kaikki mitä tein, kaikki mitä sanoin

En toivo mitään suurempaa
Tahdon saada sinut minuun luottamaan
Jälleen minuun luottamaan
Et voi noin vain unohtaa
Pyydän silti että hetki kerrallaan
Voimme uutta rakentaa

Marras, Mokoma

Mokomalta löytyy oikeasti todella paljon kappaleita joiden sanat ovat ehtaa timanttia. Ei siis yllätä että olen valinnut niitä tähän blogiini useamman. Kyseiset sanat on kuin luotu anteeksi pyytämään perheeltäni minkälainen olen heitä kohtaan ollut kun olen uinut syvimmissä vesissä. Ne sanat ja teot ovat olleet sellaisia että moni olisi antanut jo vain olla. Tänä päivänä monesti mietin kuinka tyhmä sitä on pitänyt olla ja minkälaiseen henkiseen ahdinkoon olen omat sisarukseni ja vanhempani ajanut ihan vain, sillä etten ole halunnut heiltä apua ja samaan aikaan anonut sitä. Turhauttavaa ja rasittavaa, sitä se on ollut.

Jo vain jotain nerokasta

Joskus vastaan tulee sanoituksia jotka vain yksinkertaisesti kolahtaa, sillä omanlaatuisella sävyllään, millä se on kirjoitettu. Niillä ei tarvitse olla sen suurempaa merkitystä.

”Paskalatinaa”, hän sanoo
Siemaa viinisuullisen
Hämärässä tavernan
Mua mittaa mulkosilmillään

”Minkäs teet, ei verkkotieto
Korvaa aitoo sivistystä”
Mutisen ja nostan pöytään
Kauppatavaran

Se keitetty on piispan kieli
Harmattanin aikaan saatu
Käärittynä silkkiliinaan
Jossa paavin kusta on

”Se nähdään, tulet mukanani
Kultaa tääll ei vaihda kukaan
Huijareita ymmärrän
Kun löydän, tapan sellaisen”

Alkemisti, CMX

Ensimmäisiä kertoja kun kyseistä levyä kuuntelin niin jouduin hieromaan korvia koska silmiä hierominen ei tässä kummastuksessa auttanut yhtään. Miten kukaan saa näinkin monimutkaiset sanat kuulostamaan hyvältä? Heidän liki koko tuotanto on samanlaista ja siitä olen erittäin hyvin hämmentynyt. Aivan kuin koko sanoissa ei olisi päätä eikä häntää vaikka tarina kulkee kokoajan eteenpäin, se vain täytyy hoksata sanoituksista. Kappaleiden kirjo on sitä luokkaa että se saa itsensä tuntemaan ihan normaaliksi. CMX on itsessään loistava taidonnäyte siitä kun puhutaan musiikillisesta taiteesta. Sanoitukset ovat simppelisti monimutkaisia ja teemat ovat kaukana tavanomaisesta.

Mä soitan ullakolla
pianoa vasaralla
Mä soitan ullakolla
sydän lovella
Sun uus rakastaja
Virhe vai vapahtaja?

Ei paholaisii oo, Maj Karma

Kuvaus siitä, että soitetaan pienoa vasaralla sai oman mielikuvitukseni liikkeelle siinä määrin, että voin kuulla äänen ja itse tapahtuman. Kun sanoitukset ovat tarpeeksi kierot niin kappale koukuttaa. Sanoituksien merkitys tulee myös tällä tavoin esille. Jotkut kappaleet ovat sellaisia että itse tapahtuman pystyy kuvittamaan itse.

Sattuu joka paikkaan
Yritän riisua itseni
Mutta nahka on liian tiukassa
Hävisin taistelun hulluudelle
Enkä mahtanut enkeleille mitään
Niitä asuu päässäni, sängyssäni ja saunassani
Sieltä ne minulle aukoo päätään purkinavaajilla
Housuihini väkisin vänkää tilannetta tutkimaan
Kun yritän aamukahvit juoda
On ne pinnejä kuppiini kantaneet
Töissä minulle huudetaan
Kun enkelit on koko päivän peiton alla käyneet
Siivillään kutitelleet, tisseillä yön tanssineet
Lakanoihin haaransa hanganneet
Akvaariossa harppunsa huljutelleet

To be contiuned kohtaus 3, Turmion Kätilöt

Niin, mitäpä tähän lisäämään. Turmion Kätilöt ovat yksi sellainen tekijä, jolla on tietty pilke silmäkulmassa sanoituksia tehdessä. Myönnettäköön että alunperin lähdin kuuntelemaan tätä industrial metal-yhtyettä soitannallisen puolen vuoksi. Se iski mutta ei siinä kauaa mennyt kun virnuilin jo sanoituksien ihanalle kieroudelle.

Herkkää ja voimaannuttavaa

Kuten meillä kaikilla, niin myös minulla on tietyt kappaleet jotka on kuunneltava silloin kun on paha olla. Silloin kun mieli muuttuu mustaksi niin kaikkein suurin virhe on kuunnella sellaista musiikkia joka ruokkii pahanolon tunnetta. Tämän virheen olen itsekkin tehnyt ja todella toivon että sellaiset kappaleet, joita nimenomaan tekisi mieli kuunnella, jätettäisiin kuuntelematta.

Onko jossain minulle koti
johon joku minua kaipaa?
Ryntääkö joku syliin
jos olen ollut poissa pitkän aikaa?
Itkeekö joku jos kuulee minun kuolleen pois?
Huomaako edes kukaan?
Onko haudallani kynttilöitä?
Kukkia saanko mukaan?

Mutta minulta puuttuisi rakkaus, Mokoma

Kun mieli painuu oikein alas on tämä hyvä muistutus siitä miten asiat oikeasti ovat. Kun itseltä kysyy kappaleen sanoituksien kysymyksiä niin joudun toteamaan joka kerta vastaukien olevan aina sama. Ja se on kyllä!

I will stay forever here with you
My love
The softly spoken words you gave me
Even in death our love goes on
And I can’t love you, anymore than I do

Even in death, Evanescence

Harvemmin rakkauslaulut saavat aikaan väristyksiä mutta tämä kyseinen kappale sen tekee. Sanat ovat yksinkertaisesti kauniit ja sen mitä sillä halutaan kertoa on kuvaus siitä todellisesta rakkaudesta, jonka jokainen toivoo löytävänsä. Sen joka ei kuole koskaan.

Is it as fake as you are true?
Is love as great as life is cruel?
We’re lost in a heartbeat
When everything’s destroyed
We find a heart inside the void
Left behind.
Is it yours or is it mine?

Lost in a heardbeat, Lord of the lost

Kauniita, erikoisia, hauskoja ja mielikuvituksellisia sanoituksia on maailma täynnä. Tässä pieni otos siitä mitä minä kuuntelen ja miksi. Mitä sinä kuuntelet ja keskitytkö sanoituksiin vai herättääkö kappaleen jokin muu osa mielenkiintosi?

Sään armoilla

Toivon suuresti että tämä vuosi oli vain väliaikainen eikä näin haastavia vuosia tulisi perätysten montaa.

Ensimmäinen vuosi vanhassa talossa omilla mailla ja minkälainen kesä meillä olikaan vastassa? No näin rehellisesti sanottuna aivan kamala! En muista eläneeni yhtä kylmää kesää! Olen aivan sanaton. Toisaalta ei harmita enää yhtään että kylvöt tehtiin myöhässä kun sään puolesta mistään ei mitään tullutkaan. Tämän vuoden kaltaisia kesiä ei kyllä toivoisi jatkossa tulevan, sillä muuten olisimme kaikki pulassa. Tulee mieleen tarinoita siitä, mitä olen kuullut kun sää oli useamman vuoden erittäin heikko, enkä sen toivoisi toistuvan enää koskaan.

Kylmää ja kuivaa

Meilläpäin kevät strattasi hyvin kuivissa merkeissä. Keväisin olen iloinnut siitä kun lumi sulaa joutuisasti vesisateiden takia. Tänä keväänä en päätynyt hymyilemään sen vuoksi. Lumi kyllä loppusiltaan joutuisasti suli mutta ilman vesisateita. En olisi osannut aavistaa että tämä oli vasta alkua hyvin kuivalle kesälle.

Miten kuivuus meillä näkyi? Heinä oli ainoa joka lähti kasvuun joutuisasti. Tämä vuosi onkin ollut melkoinen heinävuosi! Kaikki muu taas junnasi hyvin pitkään paikoillaan kunnes kasvu pysähtyi kokonaan. Ehdin jo märehtiä huonoa satoa aiemminkin mutta edennyt kesä on heittänyt märkää rättiä päin naamaa jo niin monta kertaa, että olen luovuttanut sadon suhteen tänä vuonna. Sitä ei nimittäin tule kuin hävyttömän niukasti.

Kuivuuden vuoksi piha on halkeillut paljon.

Piha on halkeillut, heinä palanut, piha pölisee kuivuuttaan, marjoja tulee pensaisiin niukasti, metsissä lähteet ovat kuivuneet eikä metsästä löynyt juurikaan mustikkaa. Sienistä saan vain haaveilla tänä syksynä. Olen löytänyt kaksi kuivahtanutta kangasrouskua sekä yhden tatin, jota en alkanut edes tunnistamaan. Yllättääkö yhtään että sekin oli kuivunut kasaan. Viinimarjat tuottivat jonkin verran marjaa ja pian pääsenkin keräilemään osan. Ilokseni pääsin kuitenkin istutus hommiin, sillä ostin uusia marjapensaita. En voinut vastustaa ajatusta valkoisista- ja vihreistä viinimarjoista, karviaisista nyt puhumattakaan. Myöskin metsään eksyneitä pensaan alkuja siirrellään samaan paikkaan kasvamaan muiden kanssa.

Entä kylmyys? Ai mitenkä!? Heinäkuu ja hallavaara!! Ei paljoa hurrata eikä kyllä nauratakkaan. Kurpitsat, tomaatit ja kurkut eivät ole kasvaneet ollenkaan. Ovat samanlaisia pieniä kuin istuttaessakin. Osa kurkuista kuoli kun säät kylmeni ja yksi kurpitsa kuukahti heinäkuun kylmiin öihin. Retiisit, osa pavuista, retikat, mangoldit, porkkanat, palsternakat ja lantut. Ne minä menetin myöskin.

Vaan entäpä helle? Kai silläkin osansa oli? Oli kyllä. Kun lämpöä tuli niin, sitä tuli ihan liikaa kerralla. Tämäkin iski ikäänkuin vyön alle. Porotukseen nimittäin paloi meidän kaikki pinaatit ja yrtit. Jopa pajupensas paloi ja näyttää nyt hyvinkin kuolleelta!

Lohdun helmiä

Kun sadetta viimein saatiin niin se tuntui kuin lohdutukselta. ”Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu” Toivon suuresti että tämä vuosi oli vain väliaikainen eikä näin haastavia vuosia tulisi perätysten montaa. Siitä tulee vain muistutus Suomea ravistelleista nälkävuosista 1800 luvulla. Kun sää oikkuilee liikaa olemme hädässä. Jotenkin tuntuu hävyttömältä että alle kaksisataa vuotta sitten ihmiset kuolivat nälkään ja nykyajan ihmiset valittaa kun ei saa tietyn merkkistä leipää sunnuntaina kello 12:00 kaupasta. Mitä ihmettä meille on oikein tapahtumassa? Olemmeko kasvaneet liian varmoiksi ja itsekkäiksi?

Jos meidän perheen ruoka tulisi vain omista pelloista eikä vaihtoehtoisia ravinnonlähteitä, kuten kauppaa olisi niin me näkisimme ensi talvena nälkää ja paljon. Jos rehellisiä ollaan niin me olisimme menehtyneet. Villivihanneksia kuten maitohorsmaa ei tullut kerättyä kunnolla, sillä ajattelin että katsotaan mitä kaikkea pihalta nyt nouseekaan. Aikakin tuntui olevan kortilla ja tuntuu olevan sitä koko ajan vaikkei projektit juurikaan etene. Kun viimein heräsin siihen ajatukseen, että pitäisikö kerätä niin luonto oli kuivunut ja kasvu oli pysähtynyt. Ensi vuonna korjaan tämänkin asian ja otan itseäni niskasta kiinni tältä saralta.

Takapihallemme nousi maitohorsmameri

Sitten jos mietitään että olisiko vedestä tässä vaiheessa vaaraa niin minä vastaisin että kyllä on. Moni toivoisi että tulisi kaatamalla vettä. Itse pelkään tällä hetkellä juurikin sitä. Jos nyt sataisin taivaan täydeltä niin ei maa ota sitä vastaan. Maa on niin kuivaa että vesi vain valuisi pois ja toisi omat huolensa ja vaaransa siinä vaiheessa. Jokainen varmaan tietää miten vedelle käy jos sen kaataa kuivaan kukkaruukkuun. Se menee vain läpi eikä imeydy. Ensin pitäisi sataa hissukseen että maanpinta kostuisi syvemmältä.

Huono hunajavuosi?

Välillä tuntuu ettei mikään mennyt tänä kesänä niinkuin oli suunniteltu. Meille saapui kesällä jaokepesä vaikka alunperin oli suunnitelmissa ja varattuna talvehtinut yhdyskunta. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä meille tulevan pesän kuningatar oli syystä tai toisesta mennyt niin huonoon kuntoon ettei pesää meille luovutettu. Ja tästä isot pisteet myyjän rehellisyydelle. Joku epärehellisempi olisi ihan hyvin voinut myydä pesän ja väittää syyn olevan meidän päässä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan sovittiin että myöhemmin tulen häneltä hakemaan jaokkeen.

Pesä intoutui helteiden aikaan ja kasvoi melko rytinällä. Sain tehtyä itselleni siitä pesästä vielä uuden jaokkeen, minkä vuoksi pääsen kohtaamaan tulevan talven kahdella pesällä. Hämmennykseni oli suurempaakin suurempi, sillä olin valmistautunut henkisesti siihen ettei hunajaa ensimmäisenä vuonna tule kuin ehkä maistiaisten verran. Toisin kävi. Hunajaa on jo lingottu kymmenen kilon verran ja pesä on tällä hetkellä melko täynnä hunajaa.

Olin jaokkeen teko aikana ottanut sulkuristikon pois minkä vuoksi kuningatar pääsi seikkailemaan koko pesän alueella ja tämä oli päättänyt käydä munimassa samoihin kennoihin, mihin työläiset olivat alkaneet kerätä hunajaa, vaikka alempana pesälaatikoissa olisi ollut vielä täysin tyhjiä kehiä, jotka olin sinne laittanut jaokepesään otettujen kehien tilalle. Joten nyt joudun odottelemaan että mehiläiset kuoriutuvat ennenkuin pääsen linkoamaan hunajan kehistä.

Jaokepesä päätti yllättää toden teolla, sillä kylmästä säästä ja puuttuvasta kuningattaresta huolimatta pesä oli pistänyt ahkeroiden. Hunajaa tulee siitäkin useampi kilo, mitä en kyllä odottanut. Nyt vain toivon että uusi kuningatar otetaan avosylin vastaan.

Uusi kuningatar saapui meille postissa

Pieni suuri kissanpissa!

Instagramin puolelle ehdinkin jo hihkua meidän uudesta perheenjäsenestä. Meille saapui pikku kissa Aatu, joka pisti päälle melkoisen pesuohjelman koko talossa. Pieni herra ei ehtinyt olla vuorokauttakaan meillä kun karvapallo päätti että sänky on hyvä paikka pissailuun. Tulokas ei ollut käynyt laatikolla vaan pantannut koko päivän ja yön hiljaisuudessa pissasi minun puolelle sänkyä. Potkin miehen ylös, jotta petauspatja saatiin parisängystä siirrettyä pois. Peiton pistin samantien pesukoneeseen ajastimella, sillä tiedossa oli pitkä pyykkipäivä kun muutakin pyykkiä olisi ollut pesuun menossa. Vaan niin siinä kävi että pieni kakara päätti aamulla pissata miehen puolelle sänkyyn niin, että peitto sekä itse sänky päätyi pesuun.

Pieni Aatu
Kuivumassa olleen sängyn päättä tuli käytyä pötköttelemässä ulkona

Jos jotain hyvää helteistä oli niin ainakin sänky saatiin ulkona kuivaksi asti. Ulkona oli myös hyvä pestä ja kuivattaa petauspatja sekä peitot. Ei siis helle ihan silkkaa piinaa ollut.

Lämpimillä keleillä oli myös mukava touhuta ulkona ja niin minä sainkin aikaiseksi kaataa liian lähellä seiniä kasvavat pensaat. Tälle paikalle olen suunnitellut kukkapenkkiä, joten juuret pitäisi vielä saada nostettua ainakin osittain pois. Myöskin raparperin siirtoa ollaan saatu eteenpäin ja kävipä niinkin yllättävästi että ulkona kävi keväällä meille muuttanut Hakkarainenekin.

Herra Hakkarainen

Keväällä kun vuohet hain niin ne olivat kovin arkoja eivätkä antaneet koskea itseensä. Niin se luotto pikkuhiljaa kasvaa ja ensimmäinen vuohi pääsi meidän kanssa ulos. Neidit kävi aiemmin ulkosalla mutta se ei ollut ihan suunniteltu juttu. Pitkään saatiin neitejä pihalla maanitella että saatiin bäkättäjät takasin navetan suojiin.

Omien kanojen pienokainen

Keittiössä tuntuu nyt olevan kovinkin hiljaista, sillä hautomakoneen johto on viimeinkin irroitettu seinästä tältä erää. Viimeisessä erässä kokeiltiin ostettujen siitosmunien sijaan omien kanojen munia ja tuli todennettua että kukko ainakin pelittää. Kaikki kahdeksan munaa lähtivät itämään ja lopulta kuoriutui viisi tipua.

On siis heinäkuuhun mahtunut paljon hyvääkin. Tältä erää on aika sanoa ” Hei hei heinäkuu” ja suunnattava katse kohti loppusyksyä ja mietittiävä mitä kannattaa tehdä ennen talven tuloa. Talvella on sitten aikaa suunnitella tulevaa marja- ja hedelmä tarhaa sekä peltojen viljelykierron toteuttamista.

Mukana tämän kuun mietinnöissä olivat mukana alla olevat bloggaajat. Antoisia lukuhetkiä!

Laura eli Javis

Tsajut

Omavarainen.fi

Sarin puutarhat

Harmaa torppa

Caramellia

Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi

Riippumattomammaksi

Kohti laadukkaampaa elämää

Rakkautta ja maananatimia

Alussa oli Vehkosuo

Airot ulapalla

Korkeala

Iso-Orvokkiniitty

Wannabee Farmari

Hyvä arkiruoka

Sianniska on minusta sellainen liha mitä vähätellään ja pelätään ihan suotta. Niska on rasvaista lihaa, mikä tekeekin siitä erittäin maukkaan. Siksi suosittelenkin sitä kokeilemaan!

Jokaisen meidän arkea tuntuu vaivaavan kauhea kiire kokoajan. Niin kova kiire ettei oikein kunnon ruoanlaittoonkaan ole aikaa. Tämän takia suosinkin pitkään haudutettuja ruokia, sillä on niin helppoa laittaa pata uuniin ja kadota itse töihin vielä moneksi tunniksi. Joskus on vain hyvä pysähtyä nauttimaan ruuasta. Ei pelkästään sen syömisestä vaan myös tekemisestä. Siitä syystä päätin keskittyä tällä kertaa värkkäämään nopeamman ruoan parissa ja vaikka elementtejä onkin useita niin tekemisessä ei lopulta kauaa mene, eikä tämän ruuan valmistukseen tarvita hirveästi teknistä osaamista, sillä ruoka on helppo tehdä.

Kasslerpihvi ja uudet perunat

Sianniska on minusta sellainen liha mitä vähätellään ja pelätään ihan suotta. Niska on rasvaista lihaa, mikä tekeekin siitä erittäin maukkaan. Siksi suosittelenkin sitä kokeilemaan!

Raaka-aineet:

  • Perunoita
  • Vaaleaa leipää
  • Kasslerpihviä
  • Punajuuria
  • Hunajaa
  • Grillijuustoa
  • Hortasuolaa

Raaka-aineet ovat meille kaikille varmasti tuttuja. Ehkä sellainen ainesosa, joka saattaa nostaa esiin kysymysmerkkejä on hortasuola. Sen voi korvata haluamillaan mausteilla tai miksei kokeilla tehdä sitä itse. Ohjeen hortasuolaan löydät tämän linkin takaa.

Aloita laittamalla perunat kiuhumaan ja lisää veteen hieman suolaa ja kuori punajuuret valmiiksi. Kaksi punajuurta (kappale paino noin 90g) riittää kolmen ihmisen annoksiin. Raasta punajuuret ja laita pannulle rasvan ja hunajan kanssa. Ruokalusikallinen hunajaa kahdelle punajuurelle on sopiva. Annan punajuurien paistua pannulla kunnes ovat pehmenneet hieman. Paista vaaleita leipäsiivuja pannulla voin kanssa. Näin leipiin saadaan väriä ja vähän makuakin.

Minipannu sopii erinomaisesti punajuuriraasteen paistoon.

Nosta leivät pois jäähtymään ja laita pannulle paistumaan niskapihvit. Suolaa pihvit kevyesti hortasuolalla. Paiston aikana ehtii pilkkoa salaattia ja juuston. Leikkaa juustosta mieleisiäsi paloja ja lämmitä ne pannulla käännellen molemmin puolin.

Perunoiden valmistuttua on koko paletti valmis. Annoksen kokoamisen aikana voi vaaleasta leivästä leikkoa palasia salaatin kaveriksi.

Jälkiruuaksi tarjolla olikin sitten lettuja sekä vadelma-sitruuna vesi.

Varsin raikas juoma syntyy liottamalla vadelmanlehtiä vedessä. Ja lisäämällä siivilöityyn veteen sitruunan mehua. Sekaan voi sujauttaa myös hiukan sokeria makeutta antamaan.

Litran astiaan laitetaan likoamaan vadelmanlehtiä.

Annoin vadelmanlehtien liota vedessä noin tunnin ajan, minkä jälkeen siivilöin lehdet pois. Liotuksen aikana on hyvä muistaa sekoittaa välillä, sillä vadelman lehdet nousevat pintaan. Lisää veteen makusi mukaan sokeria ja sitruunaa sekä lisää vettä.

Lettu mansikkahillon, jäätelön ja syreenisokerin kera.

Keittiössä oli melkoisen lämmin. En muista olisiko kokaan pitänyt näin kiireellä ottaa kamera esiin kun jäätelö lähti samantien sulamaan.

Jonain päivänä vielä teen jäätelöistä ihan oman jutun. Ei ihan vaivattomin jälkiruoka mutta vaivan arvoinen!

Minä ja Chiari

Minua hoitanut lääkäri oli sen verta suoraselkäinen että myönsi ettei tiedä tästä sairaudesta juuri mitään.

Pyysin teiltä kysymyksiä koskien sairautta nimeltä Arnold-Chiarin -oireyhtymä. Tämä sairaus ja oikeastaan kaikki sen ympärillä on outoa, joten halusin kertoa tästä vaikka tutkimukset osaltani ovat pahasti kesken. Viimeisin lääkäri reissu sysäytti tutkimuksia eteenpäin, mikä on minun kohdalla iso edistysaskel.

Mikä ihmeen Chiari?

Ennen kysymyksiä lienee syytä kertoa mistä on kysymys. Arnold-Chiarin -oireyhtymä on siis harvinainen neurologinen sairaus, jossa aivorungossa ja pikkuaivoissa on epämuodostumaa. Suurin osa sairauksista todetaan vasta aikuisiällä ja osa täysin vahingossa, sillä osa sairastavista ei oireile lainkaan. Chiari itsessään ei muodostu aikuisiällä vaan on jo syntyessä. Osa sairastuneista alkaakin oireilla teini-iässä mutta on mahdollista että Chiari voi alkaa oireilemaan minkä ikäisenä tahansa. Chiari voidaan luokitella neljään eri ryhmään, joista tämänhetken tietojen mukaan sairastan itse Chiari 1 malformaatiota, jossa aivojen takakuoppa on niin ahdas että pikkuaivot työntyvät kohti selkäydinkanavaa. Neuroliiton sivuilta löytyy tietoa kaikista Chiarin tyypeistä. Mutta sitten itse kysymyksiin!

Arnold Chiarin -oireyhtymä

Miten sairaus oireilee?

Chiari voi oireilla hyvinkin monin eri tavoin. Potilas voi kokea niskasärkyä, päänsärkyä, valo- ja ääniherkkyyttä, tuntopuutoksia, lihassärkyä, luusärkyä kasvoissa, särkyä isoissa nivelissä, särkyä silmien takana, ajoittaiset puhevaikeudet, nielemisvaikeudet, virtaamisvaivat, suolisto-ongelmat, korvien soiminen, liiallista hikoilua, uupumusta, uniongelmia, pahoinvointi, muistin pätkiminen, lihasnykiminen, alaselän kipuja, raajojen heikkoutta, pistelyä, jalkapohjien arkuutta, luusärkyä raajoissa, kylmien ja kuumien tunteiden aistiharhat ja tasapaino vaikeudet. Mutta tässä on vasta pintaraapaisu siitä, mitä oireita Chiari potilaat voivat kokea. Oireidenkirjo voi nousta jopa kolmeenkymmeneen eri oireeseen.

Sairauden hoito ja eteneminen?

Arnold-chiarin -oireyhtymä on parantumaton sairaus ja hoito on vaikeaa. Oireita voi yrittää lieventää oirekohtaisin keinoin mutta itse oireita ei voida hillitä kuin leikkauksella. Koska leikkaus kohdistuu aivojen alueelle, ei leikkausta lähdetä suorittamaan kevyin perustein. Leikkauksessa poistetaan kallosta luuta sekä avataan aivokalvoja, jolloin pikkuaivot saavat enemmän tilaa.

Sairauden eteneminen on hyvin tapauskohtaista. Minun kohdalla sairaus ei ole edennyt vaikka oireet ovatkin pahentuneet. Sairaus voi pahentua lyhyessä ajassa niin että potilas täytyy leikata kiireellisenä kun taas sairaus voi olla etenemättä mihinkään ja pysyä oireettomana ihmisen koko eliniän. Edetessään ja hoitamattomana sairaus voi pahimmillaan aiheuttaa neliraajahalvauksen.

Miten Chiari oireilee minulla?

Kuten aiemmin mainitsin niin omat tutkimukseni ovat vielä kesken. Voi siis olla että oireita löytyy vielä lisääkin mutta tällä hetkellä tiedossa olevia oireita on ponnistus- ja rasituspäänsärky, vaeltava päänsärky, silmän taakse kohdistuva särky, valoherkkyys, niskan väsyminen ja niska säryt, kallonliitoksen natina, jalkojen jatkuva puutuminen ja nipistely, jalkapohjien nipistely sekä tunneharhat, suolisto-ongelmat, alaleuan kipu, uniongelmat, pakonomainen nieleminen, nivelkivut sekä lihas- ja luusärky käsissä ja jaloissa. Epävarmoja oireita ovat mm. muistin pätkiminen sekä alaselkä kivut, sillä minulta löytyy alaselästä rappeuma mikä osaltaan aiheuttaa kipuja alaselkään sekä muistia häiritsemässä on niin vakava-asteinen masennus sekä stressi. Näille löytyy siis aiheuttajia muualtakin.

Kauanko meni aikaa saada diagnoosi?

Sairaus diagnosoitiin vuonna 2007, sen jälkeen kun olin päätynyt lasketteluonnettomuuteen missä löin pääni. Pääni kuvattiin ja merkinnäksi tuli oireeton Arnold-Chiarin -oireyhtymä. Se mikä tästä tekee outoa on se että olin teininä valitellut paljon nivelkipuja ja kuljinkin paljon keppien kanssa yläaste aikoina. Kärsin myös päänsärystä mutta näihin ei koskaan syytä löydetty. Tai löydettiin, muttei kerrottu. Sain tietää sairastavani Chiaria vasta viime vuonna, kun ennen skolioosin korjausleikkausta kirurgi totesi että Chiari pitäisi kontrolloida. Vanhempanikaan eivät olleet sairaudesta tietoisia.

Sainko osakseni kyseenalaistamista?

En ole pysynyt laskuissa kuinka paljon sitä on satanut niskaan. Ihan kuin sairaus olisi yksisarvinen. ”En ole nähnyt niin ei sitä ole” Papereissa sairaus on kulkenut mukana jo vuosia mutta oireet ovat laitettu aina vain joko masennuksen tai yliliikkuvuuden piikkiin. Tämä on häirinnyt myös muiden sairauksien diagnosointia. Tästä samaisesta syystä papereissa on edelleen virheellisenä tietona että sairaus olisi minun kohdallani oireeton, mikä ei pidä paikkaansa. Viimeisin lääkärireissu poiki lähetteen neurologian puolelle Ouluun, sillä minua hoitanut lääkäri oli sen verta suoraselkäinen että myönsi ettei tiedä tästä sairaudesta juuri mitään.

Onko pikkuaivoille avarrettu tilaa likvorvirtauksen parantamiseksi?

Minun tilanne lääkäreiden mukaan ei aiheuta toimenpiteitä. Minua ei ole leikattu ja tietysti toivon ettei sairaus koskaan menisi siihen pisteeseen että leikkaukseen joutuisin.

Miten sairaus diagnosoidaan ja kuinka vaikeaa se on saada?

Arnold-Chiarin -oireyhtymä on ollut melkoinen piikki lihassa. Sairaus todettiin minun kohdallani vahingossa oireista välittämättä. Ne ihmiset jotka oireilevat ilman diagnoosia eivät sitä helposti saa. Sairaus todetaan magneettikuvauksilla, missä nähdään pikkuaivojen valuminen sekä rakenne poikkeavuus aivorungossa. Itse kuviin on hankala päästä oireilla, sillä lääkärit eivät osaa yhdistää sairautta ja laajaa oirekirjoa keskenään.

Osaako julkinen terveydenhuolto hoitaa Chiari-potilaita?

Oman kokemuksen pohjalta voin sanoa etteivät osaa. Osa syy siihenkin on etteivät he tiedä tästä sairaudesta juuri mitään. Vaikka tietoa on tullut lisää ajanmyötä niin harvinaiset sairaudet ovat harvinaisia eikä niitä välttämättä lääkärille tule vastaan työuran aikana. Minä en ole ensimmäinen potilas joka on enemmän perillä sairaudesta mitä lääkäri. Meitä sairastuneita on Suomessa arviolta 10 000 joista vain 4000-5000 oireilee. Meitä ei siis hirveästi ole.

Tulevaisuuden suunnitelmat mihin sairaus vaikuttaa?

Jos sairastaisin pelkästään Chiaria niin tähän voisin laitella pitkän listan asioita joita haluan tehdä kivuista huolimatta. Monisairaana ihmisenä tämä on kuitenkin melko mahdoton tehtävä. Liki kaikkeen mihin Chiari vaikuttaa, löytyy myös toinen sairaus joka jarruttaa. On kuitenkin yksi sellainen mitä haluan jatkaa tulevaisuudessa sairaudesta huolimatta. Nimittäin ratsastus. Kunhan molemmat jalkani leikataan ja suoristetaan helpottuu ratsastus siltä osin. Nykyisin polveni hankaavat ikävästi satulaa vasten. Jos Chiari pahenee tuoden mukanaan sietämättömän ponnistuspäänsäryn niin silloin joudun lopettamaan lopullisesti.

Miltä diagnoosin saaminen tuntui?

Voin sanoa että olin helpottunut mutta samalla vihainen. Lääkärit olivat leimanneet ties miksi hyyrypääksi vaikka diagnoosi on ollut heidän nenänsä alla kaikki nämä vuodet. Helpottunut olin siksi että nyt viimeinkin tiedän itsekkin syyn näille oireille. En ole kuvitellut niistä mitään vaikka niin kovasti on muut päätelleet.

Saanko vertaistukea?

Arnold-Chiaria sairastaville löytyy facebookista tukiryhmä. Sen kautta olen oppinut lisää tästä sairaudesta ja toivoisin että olisi jokin linja mitä kautta saada tietoa tästä sairaudesta enemmän muillekkin. Tukiryhmässä on ollut lohduttavaa se etten ole yksin tämän kanssa, vaan meitä oikeasti on ja jokainen meistä on erilainen.

Tässä pientä infopakettia siitä mitä on Arnold-Chiarin -oireyhtymä. Oma taisteluni jatkuu edelleen oikean hoidon saamisen kanssa.

Weteraanikonepäivät

Aina traktori ei ole ollut traktori! Suomessa traktoria kutsuttiin ensin höyryauralaitokseksi ja sen jälkeen moottorivetäjäksi.

Aikaa on kulunut jo reipas viikko ja vasta nyt pääsen kirjoittelemaan kyseisestä aiheesta. Päätettiin lähteä sukulaisteni luokse, joten keskityin kaikkeen muuhun kuin blogin kirjoittamiseen. Mutta mitä tulee itse Weteraanikonepäiviin, niin tästä tapahtumasta ajattelin enemmänkin kertoa kuvin. Kuten nimikin kertoo niin tapahtuma kerää ympäri Suomen ihmisiä ihastelemaan jotain sellaista, mikä on meidän isovanhemmille tutumpaa mutta meille ei niinkään, nimittäin wanhaa woimaa.

Ennen kumirenkaiden keksimistä renkaat olivat hiukan erilaiset mitä nykypäivänä.

Aina traktori ei ole ollut traktori! Suomessa traktoria kutsuttiin ensin höyryauralaitokseksi ja sen jälkeen moottorivetäjäksi. Ensimmäinen traktori saapui Suomeen vuonna 1901!

Kumirenkaat keksittiin 1930- luvulla kuten myös kolmipistenostolaite, jolla voitiin kiinnittää työkoneita.

Paikanpäällä pääsi ihastelemaan myös muitakin koneita kuin vain traktoreita. Weteraanikonepäiville tuodaan näytille myös vanhoja autoja. Itse en kyllä uskaltaisi liikenteeseen lähteä ajamaan jos omistaisin oikein vanhan auton. Pelkäisin sen puolesta liikaa. Vaan niin näitä kaunokaisia paikanpäälle ajettiin ja kierroksellekkin lähtivät kylälle, missä kyllä päät kääntyi takuu varmasti!

Weteraanikonepäivillä tuli nähtyä kaikkea Suomen historiaan liittyen. Rompetorilta löytyi kaikkea vanhaa tavaraa ja museokin oli auki, missä tuli piipahdettua. Siellä tuli opittua jotain ihan uutta. Olen aina luullut että murkina -sana on vain synonyymi ruualle. No se luulo ei ollut tiedon väärti! Ennen ateriarytmi oli erilainen eikä aamupalan jälkeen tullut lounas vaan murkina. Kun heräiltiin jopa kolmen aikaa yöllä töihin niin tuolloin syötiin aamupala. Nykyisen aamupalan virkaa ajoi tuolloin murkina. Murkinan jälkeen nautittiin sitten lounas. Uni- ja ruokailurytmit oli hiukan eri maata mitä nykyään. Ennen mentiin nukkumaan paljon aikaisemmin ja noustiin ylös huomattavasti aikaisemmin töihin mitä nykyään. Tuolloin luonnonvalo määritteli työajat, joten silloin piti olla valveilla kun luonnon valoa riitti.

Se mikä itseäni rompetorilla kummastutti ja ehkä vähän jopa turhautti, oli muumimukit! Miten ne liittyivät tähän nyt mitenkään? Myynnissä oli kaikkea vanhaa ja vanhoihin tapoihin viittaavaa kuten kunnon puukkoja, puisia keittiövälineitä, käsin tehtyjä kelloja etc. Mutta että muumimukeja!!

Weteraanikonepäivien erikoisuudet

Ja tähän loppuun vielä muutama erikoisempi laite sekä taiteellisempi kuva mitä tuli otettua.

Weteraanikonepäivillä tuli törmättyä mitä erikoisempiin laitteisiin, kuten maamoottoreihin!

En mene varmaksi sanomaan mutta tätä viritelmää kutsutaan traktorin takakaivuriksi

Tämä viimeinen oli kyllä melkoinen kertakaikkiaan! Nyt on nähty erikoisemmin vaivaa traktorin ulkonäköön!

Nälkäinen kesäkuu

Pehmeä suolaisuus iski vähän liiankin hyvin makuhermoon ja muuta en ole sen jälkeen oikein halunnutkaan käyttää.

Kesäkuu on jäänyt taakse ja on aika katsastaa, mitä sitä ollaan saatu aikaiseksi vai onko edistytty yhtään. Omavaraisuus askelia ollaan toki otettu mutta sää ei ole kyllä suosinut. Kuivaa ja kylmää säätä on piisannut niin etteivät tomaatit ole kasvaneet yhtään eikä omissa kasvateissa näy ensimmäistäkään kukkaa. Kurkut ovat lyyhistyneet maata vasten ja jättikurpitsakin näyttää paleltuneen kuoliaaksi. Entistä enemmän huokailuttaa kun edes kala ei käy pyydykseen. Ihan kuin järven kaikki kalat olisivat kasvattaneet keuhkot ja nousseet kuivalle maalle!

Tämän kun sai roudattua ulos niin päänsärky oli taattu.

Ja jotta kaikki vastoinkäymiset eivät loppuisi siihen niin yksi kallisarvoisista heinäpaaleista oli päässyt homehtumaan. Haju oli tyrmäävä!

Edistystäkin on toki hiukan tapahtunut, sillä pihaltamme kaadettiin iäkäs pihlaja viimeinkin nurin ja saimme osan lavoista maahan. Edistystä olisi ehkä tullut hiukan lisääkin mutta multa loppui kesken kaiken emmekä saaneet tähän hätään mistään multaa enempää.

Piha avartui kummasti kun varjostava pihlaja saatiin kaadettua pois.
Ojan vierestä löytyi ikävä yllätys.

Kesken lava-alueen raivaamisen löytyi hiukan ikävämpi yllätys, sillä ojan tienoilta löytyi melkoinen määrä betonitiiliä ja laastia. Joku on joskus lempannut pihalle melkoisen määrän remonttijätettä ja pieni epäilys etteivät jätteet ole edes alunperinkään meidän talosta.

Tervetuloa yhteiseen ruokapöytään!

Jotta nyt ei ihan menisi murehtimiseksi niin ollaanhan me jotain mukavaakin tehty. Nimittäin hyvää ruokaa! Olen askarrellut keittiön puolella vaikka mitä ja Instagramin puolella olenkin maistiaisia antanut kuvien muodossa, mitä kaikkea sitä tulikaan häärättyä. Tällä kertaa avaan salaista reseptikirjaani kahden reseptin verran!

Nokkoskeitto!

Tähän idean sain alunperin Tanja Rädyn Pinaattikeitto ohjeesta. Koska tykkään tuosta ”takapihan marketista” niin kovasti niin tein oman versioni hiukan eri tavalla.

Nokkoskeitto!

Nokkoskeittoni ei ole ihan perinteisimmästä päästä sillä siihen tarvitset:

  • Noin 50g tai 1/2 dl voita
  • 4rkl jauhoja
  • 1l punaista maitoa
  • Reipas litra villivihanneksia (nokkonen, maitohorsma, voikukanlehti)
  • 2dl kuohukermaa
  • Oman maun mukaan hortasuolaa
  • Pinnalle tottakai kananmunaa sekä voissa paistettua maitohorsmaa

Kerää villivihannekset puhtailta alueilta! Likaiset tienvarret ja kuten ulkohyyskän tai lantalan välitön läheisyys ei missään nimessä ole hyviä paikkoja. Tähän aikaan vuodesta nokkosen latvat ovat vielä syötäviä sekä itse lehdet mutta varret ovat jo puutuneet. Nokkoskeiton voi tehdä pelkistä nokkosista tai sekoittaa mukaan muutaman voikukan lehden sekä maitohorsman lehtiä ja kukkimattomia latvoja. Lehdistä kerää mahdollisimman nuoria, sillä vanhemmat maistuvat jo hiukan pahoilta.

Isoista voikukanlehdistä poistetaan kehtiruoti

Huuhtele villivihannekset, jotta mahdollinen hiekka ja ylimääräiset hyönteiset saadaan pois. Nokkosia ei tarvitse ryöpätä, jos ne vain on tarpeeksi puhtailta alueilta kerätty. Irroita isoista voikukanlehdistä lehtiruoti ja pilko villivihannekset silpuksi. Pilko voikukanlehdet erityisesti huolella silpuksi, sillä liian isoina paloina ne maistuvat ruuassa kitkeriltä.

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot samalla sekoittaen. Jauhoina voi käyttää niin gluteenitonta kuin tavallisiakin jauhoja. Omani tein gluteenittomaan jauhoseokseen.

Anna jauhojen porista voissa hetki ennenkuin lisäät joukkoon litran maitoa. Omassa versiossani käytin käsittelemätöntä lehmän maitoa, joten jos sitä ei ole saatavilla niin suosittelen punaista maitoa. Lisää maitoa vähän kerrallaan. Alussa voi/jauhoseos muuttuu paakkumaiseksi mutta sekoittamalla paakut katoavat. lämmitä maito kiehuvaksi ja lisää joukkoon villivihannekset ja keittele seosta hiljalleen muutama minuutti.

Lisää joukkoon kerma. Kerma pehmentää hiukan villivihannesten voimakasta makua ja tuo kermaisuutta ruokaan. Kerman sekoittamisen jälkeen mausta hortasuolalla. Hortasuolan määrää on vaikea, liki mahdoton kertoa, sillä jokaisesta erästä tulee hiukan erilaista. Ruokaa on hyvä maistella ja lisäillä suolaa pikkuhiljaa. Maustamisen jälkeen keittoa ei enää kiehautella.

Keiton pinnalle voi murskata voissa paistettuja maitohorsman lehtiä. Paista lehtiä varoen, sillä lehdet palavat helposti, jolloin niistä tulee pahan makuisia.

Huomioon otettava seikka on että keitossa maistuu vahvana nokkosen maku, joka tottumattoman suussa saattaa maistua hiukan tympeälle. Siksi suosittelen aloittamaan nokkosen vahvaan makuun tutustumisen niin että korvaa esimeksiksi puolet nokkosesta pinaatilla, jolloin maku on miedompi.

Hortasuola

Nokkoskeitossa käyttämäni hortasuola on varsin simppeli tehdä ja lopputulos on niin maukas että kaupan yrttisuolat saavat jatkossa jäädä hyllyyn.

Hortasuolaan käytettäviä villivihanneksia.

Villivihannekset eivät ole kiveen hakattuja, joten voit huoletta valita oman sekoituksesi villivihanneksia, eikä mikään kiellä käyttämästä yrttejä. Omassa versiossa käytin maitohorsmaa, voikukanlehtiä, siankärsämöä, poimunlehteä sekä vuohenputkea. Suolan tekeminen vie hieman aikaa mutta on hyvin simppeli. Hortasuolaa varten tarvitset:

  • Tehosekoittimen suolan ja villivihannesten hienontamiseen
  • 1,5 litraa tiiviisti pakattuja villivihanneksia
  • 3-4dl meri- tai ruususuolaa

Huuhtele kerätyt horta-ainekset ja anna niiden kuivahtaa. Pölyttömiltä paikoilta kerättynä levittele kerätyt villivihannekset leivinpaperin päälle jolloin kyydissä olevat hyönteiset ymmärtää lähteä pakosalle, jolloin pesua ei välttämättä tarvita.

Blendaa suola ja villivihannekset tasaiseksi massaksi ja levitä leivinpaperille kuivamaan. Kuivaa alle 35 asteen. Anna kuivahtaa ennemmin varmuudeksi liian kauan kuin liian vähän aikaa. Itse suoritin kuivaamisen tuvan pöydillä. Aikaa meni useampi päivä mutta kuivuminen onnistui kuitenkin oikein hyvin.

Ruususuola on itsessään kauniin värinen. Taustalla kuivumaan menossa olevaa hortasuolaa.

Kun seos on kuivunut niin blendaa se uudelleen. Näin saat hienompaa hortasuolaa. Siivilöi suola sihdin läpi. Näin saat eroteltua sattumat, joita on oivallista käyttää keitoissa ja muhennoksissa.

Hortasuolaa valmiiksi pullotettuna.

Hortasuolan käyttövinkit

Hortasuolalla voi maustaa muutakin kuin perusruokia. Itse suorastaan yllätyin kuinka hyvin hortasuola sopi öljyn kanssa salaatinkastikkeeksi. Sekoitin rypsiöljyä ja hortasuolaa sekaisin ja kaadoin salaatille. Pehmeä suolaisuus iski vähän liiankin hyvin makuhermoon ja muuta en ole sen jälkeen oikein halunnutkaan käyttää. Toinen paikka mihin hulvasin öljy/suolasekoitusta oli grillattavat. Kokeilin grillattaviin katkarapuihin ja muita mausteita ei sitten tarvittukkaan.

Se mihin hortasuola ei sovi niin sitä ei tarvita!

Muita reseptejä ja kuulumisia löydät alla olevasta listasta. Mukavia lukuhetkiä!

Laura eli Javis

Tsajut

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Sarin puutarhat

Metsäläisten elämää

Urban Farming

Harmaa torppa

Elämää korvessa

Pienen pieni Farmi

Caramellia

Ku ite tekee

Rakkautta ja maanantimia

Kohti laadukkaampaa elämää

Korkeala

Villa Kotiranta

Alussa oli Vehkosuo

Wannabee farmari

Maatiaiskanasen elämää

Tuohitossuissa

Puutarhan merkitys terveyteen

Edessäni on lääke, jonka nautittuani saan myrkytysoireita.

Ei se ole vain multaa ja rikkoja, ei epäonnistumista tai odotusta. Se on oma maailmansa, joka tuo tullessaan vastaan haasteita, epäonnea, onnea ja mietteitä.

Puutarhassa touhuamisen tiedetään vaikuttavan positiivisesti meidän fyysiseen että henkiseen terveyteen. Syitä on monia ja voisin rustata ”wikipedia copypastea” tänne vaikka kuinka, mutta en lähde sille linjalle nyt ollenkaan. Pureudun tähän aiheeseen oman sekametelin kautta mitä käyn parhaillaan läpi.

Puutarhurin tavat ja mietteet heijastuvat monesti suoraan puutarhaan. Yksi erikoinen kyky puutarhalla kuitenkin on. Vaikka hoitajansa olisi kuinka allapäin tai negatiivinen hyvänsä, puutarha kompensoi näitä tunteita ja tuo iloa, jos vain tarhaaja ottaa ne vastaan. Esimekkinä toimin minä itse. Meillä kotona kaikki kylvöt ja istutukset olivat myöhässä ja kesken ovat vieläkin. (Vanhempieni luona kylvöt tein ajallaan mutta jätetään ne nyt laskuista pois.) Lannistuin tästä tiedosta mutta tästä huolimatta en jää vaille satoa. Vaikka siis epäonnistuin niin luonto haluaa palkita.

Kaunis, kauniimpi, minä!

Puutarhassa saa olla minkä näköinen huvittaa. Kukaan ei tule kerryttämään paineita miltä minun kuuluisi näyttää. Puutarhassa minut näkee monesti viileällä kelillä rikkinäinen ja likainen takki päällä, hiukset huolimattomasti ponnarilla ja nuhruiset kengät tahi saappaat jalassa. Puutarha on paikka missä voi vain olla ja se tuntuu hyvältä. Jotkut sanovat että puutarhurin tavat heijastuvat puutarhaan. Luonnonmukainen ihminen, luonnonmukainen puutarha. Suttuinen minä, suttuinen puutarha.

Sairauksien myötä olen oppinut ymmärtämään ja näen puutarhani hiukan eri tavalla. Ei sen tarvitse olla niin justiinsa, satoa se tuottaa kuitenkin. Puutarha heijastuu minuun, vai liekkö toisin päin. Puutarhani on karu ja hoitamaton. Silti jotenkin lohduttava ja simppeli. Vertaan itseäni ja pyrin löytämään kaikesta hyvää, muuten stressitaso olisi melkoisen korkea.

Ei kulisseja, ei hienosäätöä, ei mitään turhaa. Sellaiselta sen kuuluisi tuntua ja olon olla. Yksinkertaisesti kaunis, luonnollisesti.

Puutarhan tarinaa mielen kautta

Kun istun kivelle ja katson ympärilleni, näen että pihalla tapahtuu kokoajan. Miksi minun mieleni haluaa minut pysäyttää? Siksikö että teen muuten liikaa? Vai siksi että tekisin muuten kaiken väärin? Takapiha kuitenkin kutsuu minua ja kuin kannustaisi että lähtisin liikkeelle. Askel kerrallaan. Alku tekee kipeää mutta lievittyy hetken päästä. Pakko päästä liikkeelle. Muuten kangistun ja kipeydyn. Puutarhasta löytyy aina kyykittävää. Mieli saa hetken tauon. Ajatukset saavat lentää vapaana. Olo on kevyt vaikka fyysisesti liikkeet takkuaakin.

Sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan siistimpiä ja kauniimpia puutarhoja ja pihoja. Kateus iskee toisinaan. Puita ja pensaita, koreita kukkia, nurmikentän rikkovat kivet, jotka muodostavat polun, joka vie poikki tämän kaiken. Mitä minä niillä teen? Pidän kuitenkin enemmän hyötykasveista. Silti petollinen ajatus hiipii mieleen. Voi kunpa minulla olisi jotain mitä muilla ei ole. Mieli lähtee mustumaan. Puutarhan kukat lakastuu, Halla hiipii pihaan vaurioittaen kaikkea mikä vihertää.

Voi kunpa voisin olla kuin nuo, joita niin moni pelkää ja hätistelee. Ollappa kaunis kuin perhonen, ahkera kuin mehiläinen, tarkka kuin sudenkorento ja taiteellinen kuin hämähäkki. Löydän taas puutteita maailman älykkäimpänä pidetystä eläimestä, ihmisestä.

Miksi oma mieli taistelee kaikkea sitä vastaan mitä oma puutarha ja luonto ympärillä yrittää tarjota. Edessäni on lääke, jonka nautittuani saan myrkytysoireita. Mieli ailahtelee kuin puutarhassa puita keinuttava tuuli. yhtenä päivänä lempeä ja lämmin, toisena taas kylmä ja terävä.

Elämää Ilman käsikirjoitusta

Karu ja rikkinäinen kokonaisuus. Joku voisi uskoa ettei tämmöiset räpellykset tuota satoa ollenkaan mutta ovat väärässä. Perhonen lentää ohitseni kohti alas leikkaamatonta nurmea, jossa kukkii valtavasti koiranputkea. Hmmm… Tilaa pitää niittää marjoille, jotta alaoksat saavat enemmän valoa. Nokoset ovat vallanneet pensaiden aluset. Hyvä maa, maukas nokkonen. Kahlaan pensaiden ohi ja katson järvelle, joka kylpee auringon valossa. Tämä on minun puutarhani, minun mieleni puutarha. Täynnä sitä mitä minä tunnen. Suljen silmäni ja annan tuulen hyväillä kasvojani ja mietin tulevaa. Ensi kesänä menee paremmin. Surettaa menetetty sato mutta samalla luonto antaa toivon lohdutuksen. Saanhan minä papuja, retiisiä ja uusia perunoita syksyllä. Ne ehtivät kyllä.

Olen riippuvainen itsestäni ja siitä mitä teen. Päätänkö lopettaa taistelun ja luovuttaa vai annanko itselleni aikaa ja armoa, jotta voin nousta taas. Seisoa suorana ja katsoa aurinkoon, antaa kyynelten virrata, kokea taas niitä tunteita jotka olivat kauan poissa. Nähdä maailman kylpevän siinä valossa mihin en kokenut olevani oikeutettu. Minun mieleni puutarha on, elää ja kehittyy. En ole valmis luovuttamaan vieläkään.

Puutarhan merkitystä terveyteen ovat pohtineet myös kanssa bloggaajat. Käykää ihmeessä lukemassa.

Korkeala

Pienenpienifarmi

Caramellia

Riippumattomammaksi

Maalaiskaupunginpiha

Sarin puutarhat

Tsajut

Minä ja anoreksia

Minä voitan sinut vielä. Olet vapaamatkustaja joka elää kivulla, jota kannan mukanani. Tämä keho ja mieli on minun enkä halua jakaa sitä kanssasi.

Siitä on pitkälti 10 vuotta kun minä kuva vääristyi lopullisesti sellaiseen muotoon, mikä laukaisi sairauden nimeltä anoreksia. Olen kuullut ihmettelyjä siitä miksei vain voi syödä, eihän se niin vaikeaa voi olla. Voin sanoa että on se. Ruoka on rangaistus, joka kerryttää painoa muutenkin lihavaan vartaloosi, ruoka on palkinto, jota et ole ansainnut, ruoka ei kuulu minulle ja kalorit ovat vihollinen.
Tietoa milloin sairaus alkoi ottaa niskalenkkiä, ei tiedetä, sillä sekin tapahtui ollessani nuori. Alakoulussa kaikki sai kuitenkin alkunsa koulukiusaamisen myötä, jolloin aloin nähdä itsessäni vain vikoja mutten mitään hyvää. Ennen kaikkea olin tyhmä ja lihava. Halusin vain olla kuten kaikki muut, halusin kuulua joukkoon.

Sairaan näkökulmasta tilanteeni oli ihanteellinen. Kukaan ei ollut vahtimassa mitä söin ja milloin. Vanhemmat olivat paljon poissa kotoa ja jos kysyivät olinko syönyt niin valehtelu oli helppoa. Ruokaakin kaapista kyllä katosi.. nimittäin koirien suihin. Koulussa lähinnä näykin ja söin voita. Herätti huomiota mutta ei niin että siihen jaksettaisiin puuttua. Olinhan muutenkin kauhean vilkas, joten outo käytös ei herättänyt epäilyksiä mihinkään päin. Laihtuminen alkoi pikkuhiljaa ja sitä pidettiin vain normaalina kehityksenä hoikkavartaloiselle lapselle.

Yläasteella oireet kuitenkin paheni. Vatsakivut alkoivat ja jouduin tutkimuksiin. Vatsalaukkuni oli kutistunut huomattavasti anoreksian myötä ja tänä päivänä ihmettelen suuresti miksei se herättänyt epäilyksiä koulun terveydenhoitajassa tai lääkärissä, jolla vatsakipujen takia kävin. ”Syötkö?” -Syön! Ja läpi meni.
Myöskään nestehukan takia tiputukseen joutuminen ei aiheuttanut jatkotoimenpiteitä. Jouduttuani suljetulle osastolle ensimmäistä kertaa vasta huomattiin että sairastan muutakin kuin masennusta.

Osastolle päädyttyäni vihasin kaikkea ja kaikkia. En voinut hyväksyä sitä, että minut oli tuotu ”vankilaan” ja eristetty täysin muusta maailmasta. Pituutta minulla oli 162cm ja painoa 35 kg. Näissä lukemissa oltiin hyvinkin pitkään. Paino ei meinannut lähteä nousuun millään ja väitän että hoitamatta jättämisellä on ollut näppinsä pelissä. Ei kontrolleja, ei seurantaa, ei mitään. Todettiin vain että anoreksia on ja jätettiin siihen.

Ala-arvoinen osastohoito

Osastolla oleminen toi lähinnä lisää hallaa mitä hyötyä. Aliarvoinen kohtelu, vähättely ja syyttely idätti vihan siemenen, jota olin kantanut mukanani. Lakkasin luottamasta hoitohenkilökuntaan ja valehtelu heille alkoi. Ainoa päämäärä oli päästä mahdollisimman pian pois, ihan sama sille puhuinko lähellekkään totta. Piristymistä tai ruokahalun palautumista ei koskaan tapahtunutkaan, vaikka niin väitin. Uhkailu letkuruokinnalla oli ”ammattilaisilta” niin ala-arvoinen veto, että ihmettelen mikä hoitajilla päämäärä tilanteessa oli? Ihan kuin varta vasten yritettäisiin tuhota lapsi lopullisesti. ”Jos et syö me laitetaan sinut letkuihin. Sitäkö sinä haluat?” Myöskään perättömät väitteet ja muista eristäminen oli jotain, missä on ammuttu minua jalkaan. ”Ette te saa olla kahdestaan siellä. Voitte vaikka hirttää itsenne lavuaariin” Vain sen takia että halusimme toisen tytön kanssa olla ja jutella kaksin syrjemmässä muista. Myös ovet laitettiin yöksi lukkoon niin ettet päässyt edes vessaan.

Ruokailutkaan ei minusta menneet ihan niinkuin olisi pitäneet. Olin ainoa porukassa, joka ei saanut pukea pitkiä housuja, taskullisia vaatteita tai pitkähihaista. Muistan vain että minun oli kylmä, enkä olisi halunnut syödä. Ruoka oksetti. Olin ainoa osastolla jolla oli anoreksia. Muut nuoret olivat osastolla masennuksen, itsetuhoisuuden, huumeiden ja alkoholin käytön takia. Tunsin olevani ulkopuolinen kaikin puolin.

Missä on lapsen kunnioitus? Halu auttaa? Missä moraali?

Tiedän etten ole ainoa, joka tälläistä hoitoa on saanut kokea. Sanomisiani ei vain uskottu. Kukaan ei ottanut tosissaan mitä kerroin. Minähän vain liioittelin, koska olen sairas ja pahainen teini. Vanhempani ihmettelivät käytäntöä, ettei minulle saanut tuoda mitään ruokaa osastolle, eivätkä he saaneet puhua puhelimessa kanssani niin usein kun olisivat halunneet. Hyvin paljon puheluja kiellettiin eikä minulle tietenkään mainittu asiasta että perheeni olisi kaivannut ja yrittäneet tavoittaa puhelimitse. Myöskin oman puhelimen käyttö kiellettiin ja se takavarikoitiin. Takavarikkoon päätyivät kirjat ja jopa hiusharja. Edes omia kirjoja ei saanut lukea osastolla.

Kuva on kutakuinkin seitsemän vuotta vanha. Noin kolme vuotta siitä, kun anoreksia todettiin. Nyt pyydän pikselimössö kuvasta kiinnittämään huomiota erityisesti olkapäähän. Se ei ole varjo eikä tärähdys. Se on luu.. Myöskin löysiin vaatteisiin pukeutuminen oli arkipäivää. Tosin minun tapauksessa ei tarvinnut metsästää löysiä vaatteita. Kaikki olivat isoja. Minusta on hyvin vähän kuvia nuilta ajoilta. Vihasin kameraa enkä voinut sietää sitä, että minua kuvattiin. Tuhosin paljon kuvia itsestäni tai niitä joissa minä olin. Nämä kuvat ovat säästyneet vain siitä syystä että kuvat olivat jääneet sinälliselle poikaystävälleni, joka antoi nämä minulle vuosia seurustelun päättymisen jälkeen. Olin tuolloinkin laiha, liian laiha.

Painoindeksiin tuijottaminen

Minusta on väärin että terveyttä verrataan vain painoindeksiin. Enhän minäkään mikään hälyyttävä tapaus ollut indeksin mukaan. Vaan mikä on ollut todellisuus? Usko meinaa horjua vielä tänäkin päivänä että olenko minä muka ollut edes ”kunnolla anorektinen” vaikka vallan hyvin tiedän että laihuus on yksilöllistä. Kaksi teiniä voi hyvin olla saman painoisia mutta toinen sairastaa anoreksiaa. Ei pitäisi tuijottaa numeroita vaan kehonkuvaa kokonaisuutena. Monet samanpainoiset ovat ihan hyvin voineet olla terveitä. Minä en ollut!

Vuosia sairauden toteamisen jälkeen minulla aloitettiin lääkekokeilu unettomuuteen, minkä seurauksena painoni ampaisi nousuun ja alle kahdessa kuukaudessa paino nousi +15 kiloa. Kehoni ei ollut tottunut sellaiseen massaan, joten ihoni venyi arville ja polveni lähtivät kulumaan. Tietenkin hain apua sairaalasta epämukavaan olooni ja olin hyvin hämilläni kun en sitä saanut. Syy löytyi painoindeksistä. Nyt se näytti normaalia painoa, joten ei nähty syytä nesteen ja pöhötyksen poistoon. Olinhan normaalipainoinen. Jopa minä tiesin että yhtäkkinen painon nousu ei ole hyväksi eikä nesteen kertyminen kehoon ollut normaalia. Nestettä minulta lopulta löytyi niin selästä, reisistä sekä kohdun takaa.

Minä kuva tänäpäivänä

Vääristynyt se on vieläkin. Sillä erotuksella, että ymmärrän milloin menee överiksi. En voi sietää ajatusta että lihoisin, näenhän itseni edelleen pulskana. Jotain on silti muuttunut. Minä syön ja olen alkanut pitää ruuasta. Se ei ole vain pakollinen polttoaine, vaan osaan yhdistää siihen seuraa ja joskus jopa nautintoa. Appipappa tuossa viimeksi käydessään tokaisikin että tokko minäkin tulisin juhannusta viettämään samaan porukkaan heidän kanssa. Syötäisiin ja saunottaisiin. Ennen vastaus olisi ollut päivänselvä kieltäytyminen mutta ei enää. En enää laske kaloreita tai tee paastoja, jonka aikana en edes juo mitään. Ennen pidin sitä saavutuksena. Nykyisin itsetuhoisuutena.

Painoindeksi tuppaa hiukan naurattamaan. Keinun lievän alipainon ja normaalipainon rajalla. Tätä kirjoittaessani olen lievästi alipainoinen mutta huomenna voin olla taas normaalipainoinen. Tämän rajan erottaa 0,2 kg joka heittelehtii puolelta toiselle, mikä on ihan normaalia. Pituutta minulla on nykyisin 164 cm, kiitos skolioosin korjausleikkauksen, joka toi minulle pari senttiä lisää pituutta. Painoa minulla on 51 kiloa ja tiedän etten ole mikään lihava mutta joku heittää henkisesti sokeria tankkiin minkä vuoksi ryven ajoittain itseinhossa tänäkin päivänä. Marisen avokille kuinka olen lihonut vaikka viimeisen kolme vuoden aikana painoa on tippunut kahdeksan kiloa. Nämä kilot on pudotettu lääkkeiden aiheuttamasta pöhötyksestä. .

Mainittakoon vielä sellainen että ennen lääkkeiden tuomaa painon nousua olin painanut vaivaiset 44 kiloa. Mikä on aikuisella merkittävä alipaino. Olen aikuisiällä rämpinyt ylös sairaanloisen alipainon rajalta normaalipainoiseksi ilman hoitoa. Saavutus kai se on sekin.

En kuitenkaan tavoittele takaisin tuohon 44 kiloon, vaikka joku pään sisällä huuteleekin välillä että se se ihanne paino on. Tiedostan kuitenkin sen että se on se överi ja että leikkauksen jälkeen olen päässyt paremmin liikkeelle mikä on tuonut lisää lihasmassaa kehooni ja se siellä painaa, eikä suinkaan se kammoksuttu rasva.

Minä kuvaa murskaa sairaudet, joita kannan mukanani. Kieroutuneet jalat, turvonnut vatsa ja kalpea olemus. Näistä toivon tulevaisuudessa pääseväni eroon ja itseasiassa olen taas leikkuujonossa. Jalat viimeinkin suoristetaan ja jos kaikki menee hyvin niin tulevaisuudessa on mahdollista että minäkin kävelen melkein normaalisti. Ehkä jopa juoksen. Hölskyvät reidet ovat piinanneet minua aina ja nyt syy siihenkin selvisi. Kierouden takia osa lihaksista eivät pääse töihin, jolloin jäävät vaille liikerataa. Ne vain ovat vailla merkitystä. Siihenkin tulee muutos kun leikkaus suoritetaan. Näin minä toivon ja lähden leikkaukseen avoimin mielin vaikka tiedän että tie on tuleva tuskallinen ja pitkä.

Minä voitan sinut vielä. Olet vapaamatkustaja joka elää kivulla, jota kannan mukanani. Tämä keho ja mieli on minun enkä halua jakaa sitä kanssasi.