Puutarhanhoitoa kivussa ja säryssä

Oli niin paljon helpompaa astua näihin kipeisiin saappaisiin kun tiesi jo entuudestaan miten kannattaa liikkua. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin niin pienistä taaperoista olisi mallia otettava.

Matkani kohti omavaraisempaa elämää käy hiukan eri teitä kuin muilla. Jos olisin terve niin tämä elämä maistuisi erityisen makealta. Rakastan möyriä puutarhassa vaikka kitkeminen onkin tympeää ja aikaa vievää hommaa. Terveenä voisin kuvitella kaiken menevän suitsait, mutta kun en ole niin on hyvä oppia oikaisemaan ja miettimään miten kannattaisi toimia tilanteissa joissa keho joutuu kovemmalle rasitukselle.

Apuvälineitä joka lähtöön!

Puutarhan ja pihan hoitoon tarvitsen erilaisia apuvälineitä ja joitakin minulla jo on ja joitakin on ostoslistalla. Näistä ajattelin kertoilla keväällä vielä paremmin kuvien kera, sillä joku unohti kuvata välineensä ennenkuin pisti ne talvitelolle. Ainoastaan voikukkarauta on sellainen mitä haravan lisäksi aion vielä käyttää tänä syksynä.

Käytän haravoita, haroja ja möyhentimiä pitkän varren kanssa. Saan selkä suorana möyhiä rikkaruohoja vähemmäksi. Oikein pitkävartista kuokkaa en ole vielä löytänyt ja sellaisen haluaisin, sillä normaali mittaisella kuokalla en pysty pitkään kuokkimaan. Meiltä löytyy myös pieni autolapio joka ei ole autoa nähnyt sen jälkeen kun sen kotiin toin. Aivan mahtava kapistus! Sillä olen tyhjennellyt kanien ylähäkkejä oikein joutuisasti ja sillä saa pieniä lapiollisia ahtaissa paikoissa papanoita tieltään pois! Mutta ensikesänä sillä on toinenkin työtehtävä! Olen käyttänyt sitä lavojen möyhentämiseen ja lapiolla kaivanut niitä ja huomannut että pienellä lapiolla on puolensa. Ajatuksissa kävikin että käyttäisin sitä kohopenkkien multaamiseen sillä sen operaation joudun tekemään välillä ihan polvillaan. Selkä ei kestä kuormitusta juuri yhtään ja koska selkäni on raudoitettu niin kaikki rasitus tuntuu kohdistuvan suoraan alaselälle ja siellä vaivaava rappeuma vetää herneet nenuun hyvinkin äkkiä.

Ostoslistallani on selkätuki ja polvisuojat. Minun on helpompi tehdä toisinaan puutarha hommia ihan kontallaan mutta polvet ottavat siitä itseensä.

Reisi- ja sääriluut ovat sisäänpäin kiertyneet minkä vuoksi polvi on väärässä paikassa.

Vaatteet päällä tätä valuvikaa ei näe ollenkaan. Ainoastaan raajojen oudot liikeradat paljastavat luiden sisäänpäin kiertymisen. Kuva on rakeinen mutta vian näkee kyllä selvästi. Tämän takia polvillaan olo on varsinkin kovalla alustalla kivuliasta. Polvisuojia haaveilen pehmentämään alustaa missä konttailen ja selkätukea antamaan alaselälle tukea, jolloin saattaisin pystyä tekemään töitä normaalia pidempään.

Se mitä lavoihin tulee niin jos vain mahdollista on niin niistä kannattaa muuten tehdä tarpeeksi korkeat ja niihin kannattaa rakentaa levy joka kestää istumisen. Se toisi helpotusta, sillä se mahdollistaa työskentelyn istualtaan ja se mahdollistaa lepotauon. Näitä me ei tehty meidän lavoihin ja mietin näin jälkeenpäin että miksi ei. Taisin tästä aiemmin kirjoitellakkin mutta sanoiksi se lopulta jäi.

Vartti kerrallaan

Niinä päivinä jolloin työt tyssää alkuunsa suututtaa ja turhauttaa. Olen huomannut että monet pitävät näitä vain tekosyynä ettei tarvitsisi töitä tehdä. ”Eihän sinulla eilenkään ollut mitään” Tänään ei ole eilinen eikä tämä päivä huomenna. Monelle on ylitsepääsemättömän vaikeaa ymmärtää ettei kivut tai oireet pysy samana kokoajan. Varsinkaan niillä joilla on useampi sairaus vaikuttamassa. Itsekkin jos varon oikeaa lonkkaa, kipeytyy vasen. Jos varon selkää, molemmat lonkat kipeytyy. Jos varon lonkkia niin polvet on sitten kipeänä. Ihminen on kokonaisuus ja helposti käykin niin että kun yhtä kohtaa varoo niin toinen ärtyy. Niinhän sitä sanotaan että kun toiselle kumartaa niin toiselle pyllistää.

Siksi saattaakin käydä niin että yhtenä päivänä touhotan menemään kuudes vaihde silmässä tunninkin kerrallaan ilman että täytyy pysähtyä. Toisena päivänä saattaa hommat tyssätä vartin sisällä. Itselläni on vielä se vika etten pysty lepuuttamaan itseäni päivällä makuultaan. Selkäni ja lonkkani ovat sen verran rikki että kun rasituksen jälkeen pistän maate, en pääse enää omin avuin välttämättä ylös. Kerran olen joutunut ampulanssin itselleni soittamaan kun en enää ylös päässyt eikä kukaan ollut auttamassa kotona. Selkä huutaa lepoa ja tekisikin mieli pistää hetkeksi maate mutta lukon muodostumiseen ei mene kuin muutama hassu sekuntti ja ylös pääsyyn voi viedä pitkänkin aikaa. Jos illalla selkä menee lukkoon niin en enää edes yritä ylös.

Töitä tehdään siis varttiaikataululla. Toisinaan töitä tehdään mukavallakin tahdilla kun taas toisinaan hetken päästä tuleekin täysi stoppi ja työt täytyy lopettaa.

Tuesta apua

Olen seurannut sivusta pitkään kipukroonikon elämää ja olen huomannut että se on antanut eväitä omaan elämääni. Oli niin paljon helpompaa astua näihin kipeisiin saappaisiin kun tiesi jo entuudestaan miten kannattaa liikkua. Niin naurettavalta kuin se kuulostaakin niin pienistä taaperoista olisi mallia otettava. maasta ylös pääsee helpoiten tuen kautta. Lapsella se voi olla tuolinjalka tai sohvanreuna.

Puutarhassa samalla taktiikalla tukea voi ottaa vaikka kuokasta ja sen avulla ylös. Jos vain pystyy niin käsillä nojaa omiin jalkoihin kun pyrkii nousemaan maasta. Sillä on suuri merkitys ja enää en kiinnitä huomiota siihen. Vaikka itseasiassa tulikin fysioterapiassa todettua että helpoiten kävelen suorassa kun ota sauvan mukaan kävelyyn. Pihalla kuljen paljon maitokärryjen kanssa, josta saan sen verran tukea että vaappuminen loppuu.

Myös makuulta ylös nousu käy kyljen kautta kiertämällä. Tuntuu jotenkin hurjalta että toisinaan täytyy pudottautua sängyltä lattialle, jotta pääse ylös. Myös pöydän äärestä ylös noustessa tukea haetaan jostakin.

Toiminnasta häpeää

Olen huomannut häpeäväni sitä jos kävelen suorassa tai kun konttaan puutarhassa pienen lapion kanssa. Syy siihen on kuin ohjelmoitu sairaisiin. Et saa tuntea onnistumista tai helpompia päiviä. Ja samalla häpeät sitä ettet voi osallistua asioihin kuten muut. Olet kuin taakka, jota muut vetävät perässään. Ihmisten asenteilla on merkitystä siihen miten sairaat uskaltavat liikkuvat.

Olen kuullut epäilyjä siitä miten joku toinen voi olla muka sairas kun kuitenkin lenkkeilee niin herää kysymys että tietääkö epäilijä laisinkaan mitä kivun kanssa eläminen on? Tietääkö laisinkaan sitä että jos kipupotilas pysähtyy paikoilleen niin kipujen määrä kasvaa? Miksi rikkinäisestä kehosta halutaan vielä rikkinäisempi, sillä että mielletään se sänkyyn. Muistan kuinka tuskaista oli lähteä liikkeelle. Kun lonkat ja selkä oli tulessa pienestä lenkistä. Kuinka olisi vain ollut helpompaa jäädä makoilemaan paikoilleen.

Mutta koska tiedän että se tapa on kuin sahaisi oksaa millä istuu, en tehnytkään niin. Vaikka sairaat eivät kykene treenaamaan lihaksiaan mihinkään huippukuntoon niin vahvemmat lihakset ovat paljon paremmin tukena kuin heikot lihakset. Kun seuraa ihmisten epäilyjä liikkuvasta kroonikosta niin tunnen lähinnä surua. Moni meistä jää yksin epäilyjen takia. Kun kipupotilas ei enää niitä jaksa kuunnella viikosta toiseen. On paljon helpompaa antaa toisen mennä rasittamasta itseään ilkeillä sanoilla. Vaikka sitten vastassa olisikin yksinäisyys.

Tästä jutusta tuli pitkä ja valehtelematta karsin siitä puolet pois. Olisi niin paljon sanottavaa mutta toisella kerralla sitten lisää. Kiitos kun jaksoit lukea loppuun asti. Sillä on merkitystä minulle <3