Huomasin kauhukseni että jotain tärkeää olen unohtanut! Nimittäin kertoa kuka minä oikein olen. Havahduin tähän kun huomasin muiden bloggaajien kirjoittavan uusille seuraajilleen tietoa itsestään ja minä en ole sellaista vielä tehnyt ollenkaan. Häpeä itseäsi nainen ja korjaa tilanne! Kyselin Instagramin puolella mitä lukijani haluaisivat minusta tietää. Siispä tässä kymmenen faktaa.
Näin alkuun ihan perustietoa.
Olen siis 27 vuotias syksyn lapsi Raahesta. Asun tällä hetkellä kaksin isännän kanssa pientilalla ja meidän kotimme seinät on osittain pystytetty vuonna 1980 luvulla. Laajennus on tehty 1950 puolella ja sen jälkeen taloon ei ole juuri koskettu.
Olen monisairas ihminen ja diagnooseja on sadellut ja nähtäväksi jää tuleeko vielä lisää, sillä nyt on otettu harppauksia eteenpäin tutkimuksissa. Odottelen parhaillaan leikkausaikaa ja senkin olisi tosin pitänyt jo tulla, jotta hoitotakuu olisi pitänyt paikkaansa.
Ja jotta rönsyillään vielä vähän lisää niin olen koulutukseltani puutarhuri. Olen opiskellut myös levyseppähitsaajan perustutkintoa, maatalouden perustutkintoa sekä laitoshuoltajan ammattitutkintoa mutta nuo kolme ovat jääneet kesken koulukiusaamisen, sairastumisen ja avioeron myötä. Viimeisimpien opintojen jälkeen jäinkin sairauslomalle, jolla olen vieläkin. Sairausloma vaihtui kuntoutustueksi ja sillä olen elellyt nyt muutaman vuoden ja taistelu pysyvästä sairauseläkkeestä jatkuu. Minun kertomana sairauksistani löytyy kategoriasta sairauskertomukset.
Haluanko lapsia?
Kysymyksen voisi ehkä muovailla: Uskallanko hankkia lapsia? Lapsen saanti on monelle tärkeä ja haluttu asia.
Mutta minun on mietittävä myös sitä että uskallanko ottaa riskin että lapseni saa nämä samat sairaudet mistä itse kärsin. Mieheni on huomauttanut ettei geenit yksin minulta tule mutta toki se hirvittää. Jos saisin valita niin mieheni puolelta voisi napsia geenit ihan rauhassa. Unohtamatta sitä että omakohtainen kokemus terveydenhuollosta on niin huonoa etten pysty luottamaan siihen että lastani hoidettaisiin tai että toiveitani synnytyksessä kuunneltaisiin laisinkaan.
Yleisin harhaluulo elämästäni?
Ettei köyhä voi omistaa mitään. Tai ettei sairas voi tehdä mitään.
Nämä kaksi painivat harhaluulojen kärkipaikasta ylivoimaisesti. Enkä oikein käsitä miksi. Olen huomannut että jopa köyhät käyvät toista köyhää vastaan jos toisella on mitä toisella ei.
Esimerkiksi nostan meidän mehiläiset. Niiden hankinta on arvokasta hommaa ja valehtelematta ensimmäisen vuoden ja alun hankintoihin menee rahaa noin tuhat euroa. Siis huomattavasti enemmän mitä itse saan eläkettä kuussa. Se ei mikään salaisuus ole. Tuloni ovat Suomessa saatava minimi eläke sekä takuueläke eli yhteensä 780 euroa ja hilut päälle. Ei asumistukea eikä toimeentulotukea. Siinä kaikki.
No miten ihmeessä tuollaisista tuloista mitään kalliita hankintoja tehdään? Kysymys kuuluukin että oletko valmis jakamaan omastasi? Me tehtiin sopimus isännän vanhempien kanssa että he maksavat suoraan puolet pesästä ja saavat vastaavasti tulevaisuudessa samaan hintaan hunajaa meiltä niin kauan kun heidän maksama rahasummaa vastaava määrä hunajaa on annettu takaisin. Eikä mitään perhealennuksia vaan hinta määräytyy ihan sen mukaan millä hintaa sitä myisi ulkopuolellekkin. Näin mukaan tulee myös se oman työn panostus, sillä mehiläiset eivät vain ole ja tuota hunajaa vaan niistä täytyy pitää huolta ja pesillä käydä viikottain.
Ja mitä tulee tuohon ettei sairas voi tehdä mitään. Minusta on väärin että mediassa tuodaan esille vain ne ääripää tapaukset, sillä valtaosa sairaista ihmisistä eivät ole vuodepotilaita tai kulje rollaattorilla. Monesti kuullut kanssa kipuilijoilta miten naapuri päivittelee huuli pyöreänä miten se naapurin Mirja voikin olla kipeänä kun se lenkkeilee. Pysähtymällä paikoilleen sitä vasta kipeäksi tullaankin.
Onko dokumentin aikana olleet rahahuolet järjestyneet?
Kyllä ja ei. Kuntoutustukea jatkettiin mutta edessä näyttäisi olevan uusia pätkiä nollatuloilla. Aikoja psykiatrialle ei saada ja vuoden pätkiä ei enää jostain syystä kirjoiteta vaan olen saanut maksimissaan puolen vuoden pätkiä. Kelan toiminta on todella hidasta ja heidän käsittelyaikansa venyy helposti kahteenkin kuukauteen vaikka kuntoutustukea on haettu ennenkin. Ensimmäisellä haku kerralla odotus aika oli muistaakseni kolme kuukautta.
Noloin hetkeni ikinä?
Tämä onkin mielenkiintoinen kysymys ja vastaukseksi annan ihan jotain muuta kuin on toivottu. En nimittäin muista.
Sairautena masennus on monille tuttu mutta harva tietää että pitkälle edennyt ja kauan vaivana ollut masennus alkaa pyyhkiä muistia puhtaaksi. Varsinkin traumatisoitunut mieli alkaa suojella itse itseään luomalla muistikuvia, joita ei ole koskaan tapahtunut ja pyyhkiä muistista asioita jotka näkee haavoitavan kantajaansa. Hassua sinänsä ettei muisti pyyhi pois niitä traumoja aiheuttavia tai niitä negatiivisia muistoja jotka ruokkivat masennusta. Kaiken muun mieli siirtää roskakoriin ja painaa deleteä.
Aikuisikäni mitä muistan on lähinnä yksin kotona oloa jolloin ei oikein voi tapahtuakkaan mitään.
Millaisia suunnitelmia on tulevaisuuden suhteen?
Nyt tuli sellainen kysymys josta voisin tehdä pelkästään yhden blogi tekstin! Suuntaamme tietysti kohti omavaraisempaa elämää. Ensi syksyn tavoite on ettei talvella tarvitse miettiä juureksien ja vihannesten ostoa kaupasta ja että opettelisin vielä enemmän säilykkeiden tekoa.
Myös talon suhteen on suunnitelmia tulevaan. Nimittäin sen entisöinti! Ulkovuori, ikkunat, katto ja eteinen vaatii kunnostusta. Aika on tehnyt tehtävänsä ja paikat ovat päässeet repsahtamaan.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös eläketaistelu ja lopullisesti sairauseläkkeelle pääsy. En vain käsitä tätä vuosia kestävää pompottelua ja ihme väsytystaistelua. Ihan kuin ne sairaudet katoaisi johonkin sen neljännen tai viidennen eläkehakemuksen myötä.
Mutta! Yksi tähtäimessä oleva suunnitelma on että ensi syksynä minä olen mukana Reko- ruokaringissä muutenkin kuin asiakkaan roolissa. Nyt kun viljely mahdollisuudet ovat ja maata on reippaasti niin miksei käyttäisi viljelyalaa muidenkin iloksi? Samalla saisi muutaman euron itselleen ja todella lähiruokaa kyläläisille.
Hyvät puolet järvenrannalla asumisessa?
Asumme tosiaan aivan järven tuntumassa. Järven rantaviivan ja talon erottaa takapihan lisäksi pelto.
Järvelle ei ole pitkä matka. Mikä tarkoittaa sitä että kalaan pääsee kun vain lähtee ja että veden liplatusta kesäisin pääsee kuuntelemaan pienellä vaivalla. Järvessä on myös muita hyviä puolia. Halla ei pääse hiipimään yhtä helposti kasvien kimppuun joita viljellään järven tuntumassa. Tässä onkin yksi syy miksi peltoja on paljon järvien läheisyydessä.
Kyseiselle peltosarkalle olenkin suunnitellut istutettavaksi marjoja sekä hedelmäpuita.
Myös uimapaikka on lähellä ja viimekesänä järveä tulikin tutkittua jonkin verran. Vaikkei vesi olekkaan mistään kirkkaimmasta päästä niin matala se on. Olen yhden paikan löytänyt järvessä jossa ei jalat yllä pohjaan ja minähän olen tämmöinen 164 cm pitkä tappi joten tuo järvi on melko matala!
Mitä kasveja haluat kasvattaa ja miksi?
Perus porkkanoiden ja perunoiden lisäksi haluan yrittää vaalia pisaran verran historiaa myös viljelyssä ja tämän vuoksi ehdottomiin viljeltäviin tulee kaskinauris sekä palsternakka. Yksi sellainen kasvi mikä houkuttaa myös on mustajuuri. Hiukan erikoisempi kasvi jota en ole kaupoissa nähnyt ollenkaan.
Olen hyötykasvi ihmisiä ja suunnittelen viljeltäviä kasveja sen mukaan mitä pystyn hyödyntämään. Tämän vuoksi pihassa tai puutarhassa ei hirvesti ole kasveja joita ei voisi itse syödä. Etupiha on ainoa poikkeus.
Mitä tunnet juuri nyt?
Olen rehellisesti sanottuna rauhaton. Pitäisi olla jo muuta tekemässä mutta istun edelleen koneella kirjoittamassa. Olen hyvin usein rauhaton tai kokoajan menossa. Tätä ajatusta vastaan sotii masennus joka polkee jarrua molemmin jaloin ja aiheuttaa hirveän ahdistuksen siitä kun ei tullut tehtyä taas sitä ja tuokin asia jäi tekemättä.
Inhoan tätä tunnetta että mieli haluaisi jo tehdä asioita ja samaan aikaa kieltäytyy siitä. Päässä soi jatkuva väittely siitä tehdäänkö vai eikö tehdä ja sitten kun tehdään niin fyysinen kunto saattaa ottaa osumaa ja kertoa mielipiteensä asiasta. Ja taas sitä pysähdytään. Juna ilman raiteita. sellaiseksi minä kutsuisin oman arkeni tekemisiä
Näin! Siinä olisi kymmenen kysymystä ja kymmenen vastausta. Kahteen kysymykseen vastasin heti ensimmäisenä ilman itse kysymystä joten en alkanut toistamaan sanomisiani uudelleen. Toivottavasti tämä avasi hiukan minkälainen blogin kirjoittaja minä oikein olen.