Sadonkorjuu!

Kaikki jäi kovin pieniksi mutta koska olen tämmöinen ”ruokaahan ei roskiin heitetä” -tyyppi niin pilkoin pikkuruiset herkun alut pakkaseen.

Nyt se on uskottava että syksy on ihan oikeasti täällä. Syksy tuli tavanomaista aikaisemmin mikä yllätti. Pakkanen ehti siis vierailla meillä ennen kuin ehdin aloittaa sadonkorjuuta. Onneksi se ei vaikuttanut mihinkään ja sain sadon talteen kaikesta huolimatta

Satoa!! Huonosta kesästä huolimatta mekin saatiin satoa! Ei ihan sitä mitä ehdin lupailla aikaisemmin kesällä, mutta niin vain kävi että syksyn sateet pisti loppukirin käyntiin kasvimaalla ja sain kuin sainkin jotain mitä keräillä kasvimaalta. Omasta tuli hiukan niukemmin mitä vanhempieni peltoon kylvämäni mutta kaikki on eteenpäin. Kun aloitin perunoiden noston niin suorastaan yllätyin perunoiden määrästä. Ei ne suuren suuria olleet mutta kyllä niilläkin mennään pitkälle talveen ellei jopa kevääseen. Vaan ei tätä turhaa lärinää tähän alkuun tämän enempää! Olen itsekkin sen verran innoissani että mennään suoraan asiaan!

Perunaa, perunaa!

Perunaa tuli näillänäkymin koko talven tarpeisiin

Perunamaalta saatiin tosiaan pottu jos toinenkin. Kotipellon maa oli kovin savista, sillä maa tuotiin muualta. En silti valita. Voinhan käyttää tätä pientä tilkkua jatkossa sellaisten kasvien kasvatukseen, jotka viihtyvät enemmän savisemmassa maassa. Siemenpottuja en nimeltä enää muista mitä kaikkea sitä tuli nyt maahan oikein istutettua mutta kolmea lajiketta niitä oli. Kaksi lajiketta oli sellaisia, jotka olin ostanut syönti pottuna viljelijältä ja toisen lajin kaupasta. Ne oli mennä huonoksi joten pistin ne multaan. Vanhempieni tontille ostin ihan siemenperunaa. Oma vika mutta minkäs teet. Nyt olisi mukava tietää mitä lajia mikäkin oli, jotta olisi jotain käryä ensivuodelle mitä kannattaa istuttaa uudelleen ja mitä ei.

Olen nähnyt ja itsekkin aiemmin tehnyt sitä että ne oikein pienet perunat tulee hylättyä ja jätettyä peltoon mätänemään. Tänä vuonna tein totaalisen poikkeuksen ja keräsin pienetkin kolikkopotut talteen. Ne ajattelin pestä, höyryttää ja vakumoida. Ajatuksissa kävi että pikkupotut olivat vähän kuin pommersseja, joita voisi talvella pannulla lämmitellä. En tiedä onnistuuko mutta yritetään ainakin. Jos ei itselle kelpaa niin onneksi talosta löytyy muitakin joille kypsät potut maistuvat.

Perunalaatikko

Sillävälin kun itse pyörittelin keittiössä perunoita niin isäntä kävi askartelemassa pyynnöstäni meille perunalaatikon. Sain aikaisemmin Facebookin roskalava ryhmän kautta puutavaraa ja joukossa oli melkoinen keko kyseistä puurimaa ja sehän sopi tähän laatikon tekemiseen oikein hyvin. Rimaa jäi vielä niin paljon että saan toisenkin samanlaisen laatikon talon kellariin.

Pientä hyvää!

Palsternakkaa/porkkanaa/mangoldia/kania

Porkkanat, palsternakat ja sipulit eivät tänä vuonna onnistuneet sitten niin ollenkaan. Kaikki jäi kovin pieniksi mutta koska olen tämmöinen ”ruokaahan ei roskiin heitetä” -tyyppi niin pilkoin pikkuruiset herkun alut pakkaseen. Kyllähän näitä voi kastikkeisiin, lisukkeisiin ja keittoihin käyttää. Porkkanan naatit ajattelin osan kuivata ja koska niitä on niin paljon niin osan naateista silppuan aja pakastan. Ajattelin hyödyntää naatit ruuanlaitossa ja salaateissa. En ole koskaan kokeillut vanhemmilla varsilla miten niille käy ja miltä maistuvat mutta ensi kesälle vinkiksi! Nuorten porkkanoiden naatit sopii oikein hyvin esimerkiksi salaattiin ja kuivattuna mausteeksi. Ja koska naatteja on niin paljon niin kanatkin saavat oman osansa ja jos minulta kysytään niin taidan muutaman nipun kuivata kaneillekkin.

Kaneista puheenollen! Olen iloinen siitä millainen määrä lihaa meni pakkaseen omista kasvateista! Ensi vuotta ajatellen olisi tarkoitus lisätä kaneille hiukan lisää tilaa ja tehdä kanin kakruille navettaan oma paikka mihin voisi osan patakaneista majoittaa kasvamaan. Tämä mahdollistaisi sen että poikueita raaskisi laitattaa alulle useamman. Varsinkin nyt kun meille jäi kasvamaan yksi naaras lisää. Ja tämähän tietää enemmän taas lisää lihaa. Kissat ovat ihan höperöinä kanin lihaan enkä kyllä yhtään ihmettele.

Muuta satoa

Puutarhasta sain kerättyä talteen myös hiukan kehäkukkaa, selleriä, punajuurta sekä lisää pieniä porkkanoita. Kehäkukat kuivatan ja kokeilen käyttää esimerkiksi leivonnassa väriä tuomaan. Teessäkin kehäkukkaa voisi kokeilla. Sellerin kuivatan myöskin ja käytän maustamiseen. Selleri ei ehtinyt kasvattaa juuri muuta kuin lehtiä niinkun kävi punajuurellekkin. Kun huomasin isot lehdet mitä punajuuret olivat kasvattaneet, ehdin jo innostua mutta maan alla ei ollutkaan juuri mitään.

Härkäpapua ei hirveitä määriä tullut mutta tulipahan kokeiltua sitäkin. Siemenet kuivatan ja katson josko nuo lähtisi itämään keväällä. Herneille sattui hassusti, sillä ennenkuin ne tuuleentuivat niin nämä päättivätkin lähteä itämään palkojen sisällä. Osan keräsin kiusallanikin ja aion säästää niitä kanoille talveksi. Sieniä ja viinimarjoja tuli todella vähän. Toivottavasti ensivuonna menisi niidenkin osalta paremmin. Vähän lannistaa kun korjattavaa ei juuri tullut mutta jospa ensi vuonna luontoäiti olisi armollisempi.

Avava olisi halunnut vielä ulos mutta yöhumpat on nyt humpattu.

Ennenkuin pistän listaa muista jotka ovat paneutuneet tämän vuoden satoon niin kerron meidän sadosta vielä sen verran että sain muilta ihmisiltä omenoita joista tulikin sitten tehtyä hilloa ja mehua. Ja lisäksi sato listaan saan merkitä koko vuodeksi hunajaa jota tuli heittämällä yli omien tarpeiden ja osakkaillekkin riitti vaikka kesällä vähän pelkäsin että miten hunaja määrän kanssa käy.

Kaappeihin sujahti myös kuivattuja lehtiä pihlajasta, vadelmasta, siankärsämöstä, voikukasta, koivusta ja maitohorsmasta. Myöskin vähän marja-aroniaa, siankärsämön- ja voikukan kukkia, maitohorsman- ja syreenin kukkia ja pelto-orvokkia päädyin myöskin kuivaamaan. Syreenistä teinkin sokeria mutta muut säilöin sellaisenaan. Voikukasta tein myös sokeritahnaa jota aion laittaa soppien joukkoon makeutta tuomaan.

Ps. Tuo pinkki pinkopahvi napottaa viimeistä kuukautta paikoillaan! Meidän talon sisäpuolella tapahtuva remontti sai sysäyksen eteenpäin kun sattuman kautta ja puolivahingossa meille tuli sähkömies tekemään tarkastusta ja tämä jätti tarjouksen koko talon sähköjen uusimisesta. Saa nähdä millainen opetteleminen on kun nyt on ensin ehtinyt tottua tekemään kaikki ruoka puuliedellä ja kohta on taas käytössä sähköliesi! Ja jos joku jäi miettimään miten tuo pinkopahvi asiaan liittyy niin se täytyy poistaa, jotta sähköjohdot saadaan laitettua samantien oikeille paikoilleen.

Muita aiheeseen paneutuneita tässä kuussa olivat:

Tsajut

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Kohti laadukkaampaa elämää

Sarin puutarhat

Elämää korvessa

Rakkautta ja maanantimia

Riippumattomammaksi

Laura eli Javis

Villa Kotiranta

Caramellia

Harmaa torppa

Sään armoilla

Toivon suuresti että tämä vuosi oli vain väliaikainen eikä näin haastavia vuosia tulisi perätysten montaa.

Ensimmäinen vuosi vanhassa talossa omilla mailla ja minkälainen kesä meillä olikaan vastassa? No näin rehellisesti sanottuna aivan kamala! En muista eläneeni yhtä kylmää kesää! Olen aivan sanaton. Toisaalta ei harmita enää yhtään että kylvöt tehtiin myöhässä kun sään puolesta mistään ei mitään tullutkaan. Tämän vuoden kaltaisia kesiä ei kyllä toivoisi jatkossa tulevan, sillä muuten olisimme kaikki pulassa. Tulee mieleen tarinoita siitä, mitä olen kuullut kun sää oli useamman vuoden erittäin heikko, enkä sen toivoisi toistuvan enää koskaan.

Kylmää ja kuivaa

Meilläpäin kevät strattasi hyvin kuivissa merkeissä. Keväisin olen iloinnut siitä kun lumi sulaa joutuisasti vesisateiden takia. Tänä keväänä en päätynyt hymyilemään sen vuoksi. Lumi kyllä loppusiltaan joutuisasti suli mutta ilman vesisateita. En olisi osannut aavistaa että tämä oli vasta alkua hyvin kuivalle kesälle.

Miten kuivuus meillä näkyi? Heinä oli ainoa joka lähti kasvuun joutuisasti. Tämä vuosi onkin ollut melkoinen heinävuosi! Kaikki muu taas junnasi hyvin pitkään paikoillaan kunnes kasvu pysähtyi kokonaan. Ehdin jo märehtiä huonoa satoa aiemminkin mutta edennyt kesä on heittänyt märkää rättiä päin naamaa jo niin monta kertaa, että olen luovuttanut sadon suhteen tänä vuonna. Sitä ei nimittäin tule kuin hävyttömän niukasti.

Kuivuuden vuoksi piha on halkeillut paljon.

Piha on halkeillut, heinä palanut, piha pölisee kuivuuttaan, marjoja tulee pensaisiin niukasti, metsissä lähteet ovat kuivuneet eikä metsästä löynyt juurikaan mustikkaa. Sienistä saan vain haaveilla tänä syksynä. Olen löytänyt kaksi kuivahtanutta kangasrouskua sekä yhden tatin, jota en alkanut edes tunnistamaan. Yllättääkö yhtään että sekin oli kuivunut kasaan. Viinimarjat tuottivat jonkin verran marjaa ja pian pääsenkin keräilemään osan. Ilokseni pääsin kuitenkin istutus hommiin, sillä ostin uusia marjapensaita. En voinut vastustaa ajatusta valkoisista- ja vihreistä viinimarjoista, karviaisista nyt puhumattakaan. Myöskin metsään eksyneitä pensaan alkuja siirrellään samaan paikkaan kasvamaan muiden kanssa.

Entä kylmyys? Ai mitenkä!? Heinäkuu ja hallavaara!! Ei paljoa hurrata eikä kyllä nauratakkaan. Kurpitsat, tomaatit ja kurkut eivät ole kasvaneet ollenkaan. Ovat samanlaisia pieniä kuin istuttaessakin. Osa kurkuista kuoli kun säät kylmeni ja yksi kurpitsa kuukahti heinäkuun kylmiin öihin. Retiisit, osa pavuista, retikat, mangoldit, porkkanat, palsternakat ja lantut. Ne minä menetin myöskin.

Vaan entäpä helle? Kai silläkin osansa oli? Oli kyllä. Kun lämpöä tuli niin, sitä tuli ihan liikaa kerralla. Tämäkin iski ikäänkuin vyön alle. Porotukseen nimittäin paloi meidän kaikki pinaatit ja yrtit. Jopa pajupensas paloi ja näyttää nyt hyvinkin kuolleelta!

Lohdun helmiä

Kun sadetta viimein saatiin niin se tuntui kuin lohdutukselta. ”Kyllä kaikki vielä hyväksi muuttuu” Toivon suuresti että tämä vuosi oli vain väliaikainen eikä näin haastavia vuosia tulisi perätysten montaa. Siitä tulee vain muistutus Suomea ravistelleista nälkävuosista 1800 luvulla. Kun sää oikkuilee liikaa olemme hädässä. Jotenkin tuntuu hävyttömältä että alle kaksisataa vuotta sitten ihmiset kuolivat nälkään ja nykyajan ihmiset valittaa kun ei saa tietyn merkkistä leipää sunnuntaina kello 12:00 kaupasta. Mitä ihmettä meille on oikein tapahtumassa? Olemmeko kasvaneet liian varmoiksi ja itsekkäiksi?

Jos meidän perheen ruoka tulisi vain omista pelloista eikä vaihtoehtoisia ravinnonlähteitä, kuten kauppaa olisi niin me näkisimme ensi talvena nälkää ja paljon. Jos rehellisiä ollaan niin me olisimme menehtyneet. Villivihanneksia kuten maitohorsmaa ei tullut kerättyä kunnolla, sillä ajattelin että katsotaan mitä kaikkea pihalta nyt nouseekaan. Aikakin tuntui olevan kortilla ja tuntuu olevan sitä koko ajan vaikkei projektit juurikaan etene. Kun viimein heräsin siihen ajatukseen, että pitäisikö kerätä niin luonto oli kuivunut ja kasvu oli pysähtynyt. Ensi vuonna korjaan tämänkin asian ja otan itseäni niskasta kiinni tältä saralta.

Takapihallemme nousi maitohorsmameri

Sitten jos mietitään että olisiko vedestä tässä vaiheessa vaaraa niin minä vastaisin että kyllä on. Moni toivoisi että tulisi kaatamalla vettä. Itse pelkään tällä hetkellä juurikin sitä. Jos nyt sataisin taivaan täydeltä niin ei maa ota sitä vastaan. Maa on niin kuivaa että vesi vain valuisi pois ja toisi omat huolensa ja vaaransa siinä vaiheessa. Jokainen varmaan tietää miten vedelle käy jos sen kaataa kuivaan kukkaruukkuun. Se menee vain läpi eikä imeydy. Ensin pitäisi sataa hissukseen että maanpinta kostuisi syvemmältä.

Huono hunajavuosi?

Välillä tuntuu ettei mikään mennyt tänä kesänä niinkuin oli suunniteltu. Meille saapui kesällä jaokepesä vaikka alunperin oli suunnitelmissa ja varattuna talvehtinut yhdyskunta. Kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä meille tulevan pesän kuningatar oli syystä tai toisesta mennyt niin huonoon kuntoon ettei pesää meille luovutettu. Ja tästä isot pisteet myyjän rehellisyydelle. Joku epärehellisempi olisi ihan hyvin voinut myydä pesän ja väittää syyn olevan meidän päässä. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan sovittiin että myöhemmin tulen häneltä hakemaan jaokkeen.

Pesä intoutui helteiden aikaan ja kasvoi melko rytinällä. Sain tehtyä itselleni siitä pesästä vielä uuden jaokkeen, minkä vuoksi pääsen kohtaamaan tulevan talven kahdella pesällä. Hämmennykseni oli suurempaakin suurempi, sillä olin valmistautunut henkisesti siihen ettei hunajaa ensimmäisenä vuonna tule kuin ehkä maistiaisten verran. Toisin kävi. Hunajaa on jo lingottu kymmenen kilon verran ja pesä on tällä hetkellä melko täynnä hunajaa.

Olin jaokkeen teko aikana ottanut sulkuristikon pois minkä vuoksi kuningatar pääsi seikkailemaan koko pesän alueella ja tämä oli päättänyt käydä munimassa samoihin kennoihin, mihin työläiset olivat alkaneet kerätä hunajaa, vaikka alempana pesälaatikoissa olisi ollut vielä täysin tyhjiä kehiä, jotka olin sinne laittanut jaokepesään otettujen kehien tilalle. Joten nyt joudun odottelemaan että mehiläiset kuoriutuvat ennenkuin pääsen linkoamaan hunajan kehistä.

Jaokepesä päätti yllättää toden teolla, sillä kylmästä säästä ja puuttuvasta kuningattaresta huolimatta pesä oli pistänyt ahkeroiden. Hunajaa tulee siitäkin useampi kilo, mitä en kyllä odottanut. Nyt vain toivon että uusi kuningatar otetaan avosylin vastaan.

Uusi kuningatar saapui meille postissa

Pieni suuri kissanpissa!

Instagramin puolelle ehdinkin jo hihkua meidän uudesta perheenjäsenestä. Meille saapui pikku kissa Aatu, joka pisti päälle melkoisen pesuohjelman koko talossa. Pieni herra ei ehtinyt olla vuorokauttakaan meillä kun karvapallo päätti että sänky on hyvä paikka pissailuun. Tulokas ei ollut käynyt laatikolla vaan pantannut koko päivän ja yön hiljaisuudessa pissasi minun puolelle sänkyä. Potkin miehen ylös, jotta petauspatja saatiin parisängystä siirrettyä pois. Peiton pistin samantien pesukoneeseen ajastimella, sillä tiedossa oli pitkä pyykkipäivä kun muutakin pyykkiä olisi ollut pesuun menossa. Vaan niin siinä kävi että pieni kakara päätti aamulla pissata miehen puolelle sänkyyn niin, että peitto sekä itse sänky päätyi pesuun.

Pieni Aatu
Kuivumassa olleen sängyn päättä tuli käytyä pötköttelemässä ulkona

Jos jotain hyvää helteistä oli niin ainakin sänky saatiin ulkona kuivaksi asti. Ulkona oli myös hyvä pestä ja kuivattaa petauspatja sekä peitot. Ei siis helle ihan silkkaa piinaa ollut.

Lämpimillä keleillä oli myös mukava touhuta ulkona ja niin minä sainkin aikaiseksi kaataa liian lähellä seiniä kasvavat pensaat. Tälle paikalle olen suunnitellut kukkapenkkiä, joten juuret pitäisi vielä saada nostettua ainakin osittain pois. Myöskin raparperin siirtoa ollaan saatu eteenpäin ja kävipä niinkin yllättävästi että ulkona kävi keväällä meille muuttanut Hakkarainenekin.

Herra Hakkarainen

Keväällä kun vuohet hain niin ne olivat kovin arkoja eivätkä antaneet koskea itseensä. Niin se luotto pikkuhiljaa kasvaa ja ensimmäinen vuohi pääsi meidän kanssa ulos. Neidit kävi aiemmin ulkosalla mutta se ei ollut ihan suunniteltu juttu. Pitkään saatiin neitejä pihalla maanitella että saatiin bäkättäjät takasin navetan suojiin.

Omien kanojen pienokainen

Keittiössä tuntuu nyt olevan kovinkin hiljaista, sillä hautomakoneen johto on viimeinkin irroitettu seinästä tältä erää. Viimeisessä erässä kokeiltiin ostettujen siitosmunien sijaan omien kanojen munia ja tuli todennettua että kukko ainakin pelittää. Kaikki kahdeksan munaa lähtivät itämään ja lopulta kuoriutui viisi tipua.

On siis heinäkuuhun mahtunut paljon hyvääkin. Tältä erää on aika sanoa ” Hei hei heinäkuu” ja suunnattava katse kohti loppusyksyä ja mietittiävä mitä kannattaa tehdä ennen talven tuloa. Talvella on sitten aikaa suunnitella tulevaa marja- ja hedelmä tarhaa sekä peltojen viljelykierron toteuttamista.

Mukana tämän kuun mietinnöissä olivat mukana alla olevat bloggaajat. Antoisia lukuhetkiä!

Laura eli Javis

Tsajut

Omavarainen.fi

Sarin puutarhat

Harmaa torppa

Caramellia

Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi

Riippumattomammaksi

Kohti laadukkaampaa elämää

Rakkautta ja maananatimia

Alussa oli Vehkosuo

Airot ulapalla

Korkeala

Iso-Orvokkiniitty

Wannabee Farmari

Nälkäinen kesäkuu

Pehmeä suolaisuus iski vähän liiankin hyvin makuhermoon ja muuta en ole sen jälkeen oikein halunnutkaan käyttää.

Kesäkuu on jäänyt taakse ja on aika katsastaa, mitä sitä ollaan saatu aikaiseksi vai onko edistytty yhtään. Omavaraisuus askelia ollaan toki otettu mutta sää ei ole kyllä suosinut. Kuivaa ja kylmää säätä on piisannut niin etteivät tomaatit ole kasvaneet yhtään eikä omissa kasvateissa näy ensimmäistäkään kukkaa. Kurkut ovat lyyhistyneet maata vasten ja jättikurpitsakin näyttää paleltuneen kuoliaaksi. Entistä enemmän huokailuttaa kun edes kala ei käy pyydykseen. Ihan kuin järven kaikki kalat olisivat kasvattaneet keuhkot ja nousseet kuivalle maalle!

Tämän kun sai roudattua ulos niin päänsärky oli taattu.

Ja jotta kaikki vastoinkäymiset eivät loppuisi siihen niin yksi kallisarvoisista heinäpaaleista oli päässyt homehtumaan. Haju oli tyrmäävä!

Edistystäkin on toki hiukan tapahtunut, sillä pihaltamme kaadettiin iäkäs pihlaja viimeinkin nurin ja saimme osan lavoista maahan. Edistystä olisi ehkä tullut hiukan lisääkin mutta multa loppui kesken kaiken emmekä saaneet tähän hätään mistään multaa enempää.

Piha avartui kummasti kun varjostava pihlaja saatiin kaadettua pois.
Ojan vierestä löytyi ikävä yllätys.

Kesken lava-alueen raivaamisen löytyi hiukan ikävämpi yllätys, sillä ojan tienoilta löytyi melkoinen määrä betonitiiliä ja laastia. Joku on joskus lempannut pihalle melkoisen määrän remonttijätettä ja pieni epäilys etteivät jätteet ole edes alunperinkään meidän talosta.

Tervetuloa yhteiseen ruokapöytään!

Jotta nyt ei ihan menisi murehtimiseksi niin ollaanhan me jotain mukavaakin tehty. Nimittäin hyvää ruokaa! Olen askarrellut keittiön puolella vaikka mitä ja Instagramin puolella olenkin maistiaisia antanut kuvien muodossa, mitä kaikkea sitä tulikaan häärättyä. Tällä kertaa avaan salaista reseptikirjaani kahden reseptin verran!

Nokkoskeitto!

Tähän idean sain alunperin Tanja Rädyn Pinaattikeitto ohjeesta. Koska tykkään tuosta ”takapihan marketista” niin kovasti niin tein oman versioni hiukan eri tavalla.

Nokkoskeitto!

Nokkoskeittoni ei ole ihan perinteisimmästä päästä sillä siihen tarvitset:

  • Noin 50g tai 1/2 dl voita
  • 4rkl jauhoja
  • 1l punaista maitoa
  • Reipas litra villivihanneksia (nokkonen, maitohorsma, voikukanlehti)
  • 2dl kuohukermaa
  • Oman maun mukaan hortasuolaa
  • Pinnalle tottakai kananmunaa sekä voissa paistettua maitohorsmaa

Kerää villivihannekset puhtailta alueilta! Likaiset tienvarret ja kuten ulkohyyskän tai lantalan välitön läheisyys ei missään nimessä ole hyviä paikkoja. Tähän aikaan vuodesta nokkosen latvat ovat vielä syötäviä sekä itse lehdet mutta varret ovat jo puutuneet. Nokkoskeiton voi tehdä pelkistä nokkosista tai sekoittaa mukaan muutaman voikukan lehden sekä maitohorsman lehtiä ja kukkimattomia latvoja. Lehdistä kerää mahdollisimman nuoria, sillä vanhemmat maistuvat jo hiukan pahoilta.

Isoista voikukanlehdistä poistetaan kehtiruoti

Huuhtele villivihannekset, jotta mahdollinen hiekka ja ylimääräiset hyönteiset saadaan pois. Nokkosia ei tarvitse ryöpätä, jos ne vain on tarpeeksi puhtailta alueilta kerätty. Irroita isoista voikukanlehdistä lehtiruoti ja pilko villivihannekset silpuksi. Pilko voikukanlehdet erityisesti huolella silpuksi, sillä liian isoina paloina ne maistuvat ruuassa kitkeriltä.

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon jauhot samalla sekoittaen. Jauhoina voi käyttää niin gluteenitonta kuin tavallisiakin jauhoja. Omani tein gluteenittomaan jauhoseokseen.

Anna jauhojen porista voissa hetki ennenkuin lisäät joukkoon litran maitoa. Omassa versiossani käytin käsittelemätöntä lehmän maitoa, joten jos sitä ei ole saatavilla niin suosittelen punaista maitoa. Lisää maitoa vähän kerrallaan. Alussa voi/jauhoseos muuttuu paakkumaiseksi mutta sekoittamalla paakut katoavat. lämmitä maito kiehuvaksi ja lisää joukkoon villivihannekset ja keittele seosta hiljalleen muutama minuutti.

Lisää joukkoon kerma. Kerma pehmentää hiukan villivihannesten voimakasta makua ja tuo kermaisuutta ruokaan. Kerman sekoittamisen jälkeen mausta hortasuolalla. Hortasuolan määrää on vaikea, liki mahdoton kertoa, sillä jokaisesta erästä tulee hiukan erilaista. Ruokaa on hyvä maistella ja lisäillä suolaa pikkuhiljaa. Maustamisen jälkeen keittoa ei enää kiehautella.

Keiton pinnalle voi murskata voissa paistettuja maitohorsman lehtiä. Paista lehtiä varoen, sillä lehdet palavat helposti, jolloin niistä tulee pahan makuisia.

Huomioon otettava seikka on että keitossa maistuu vahvana nokkosen maku, joka tottumattoman suussa saattaa maistua hiukan tympeälle. Siksi suosittelen aloittamaan nokkosen vahvaan makuun tutustumisen niin että korvaa esimeksiksi puolet nokkosesta pinaatilla, jolloin maku on miedompi.

Hortasuola

Nokkoskeitossa käyttämäni hortasuola on varsin simppeli tehdä ja lopputulos on niin maukas että kaupan yrttisuolat saavat jatkossa jäädä hyllyyn.

Hortasuolaan käytettäviä villivihanneksia.

Villivihannekset eivät ole kiveen hakattuja, joten voit huoletta valita oman sekoituksesi villivihanneksia, eikä mikään kiellä käyttämästä yrttejä. Omassa versiossa käytin maitohorsmaa, voikukanlehtiä, siankärsämöä, poimunlehteä sekä vuohenputkea. Suolan tekeminen vie hieman aikaa mutta on hyvin simppeli. Hortasuolaa varten tarvitset:

  • Tehosekoittimen suolan ja villivihannesten hienontamiseen
  • 1,5 litraa tiiviisti pakattuja villivihanneksia
  • 3-4dl meri- tai ruususuolaa

Huuhtele kerätyt horta-ainekset ja anna niiden kuivahtaa. Pölyttömiltä paikoilta kerättynä levittele kerätyt villivihannekset leivinpaperin päälle jolloin kyydissä olevat hyönteiset ymmärtää lähteä pakosalle, jolloin pesua ei välttämättä tarvita.

Blendaa suola ja villivihannekset tasaiseksi massaksi ja levitä leivinpaperille kuivamaan. Kuivaa alle 35 asteen. Anna kuivahtaa ennemmin varmuudeksi liian kauan kuin liian vähän aikaa. Itse suoritin kuivaamisen tuvan pöydillä. Aikaa meni useampi päivä mutta kuivuminen onnistui kuitenkin oikein hyvin.

Ruususuola on itsessään kauniin värinen. Taustalla kuivumaan menossa olevaa hortasuolaa.

Kun seos on kuivunut niin blendaa se uudelleen. Näin saat hienompaa hortasuolaa. Siivilöi suola sihdin läpi. Näin saat eroteltua sattumat, joita on oivallista käyttää keitoissa ja muhennoksissa.

Hortasuolaa valmiiksi pullotettuna.

Hortasuolan käyttövinkit

Hortasuolalla voi maustaa muutakin kuin perusruokia. Itse suorastaan yllätyin kuinka hyvin hortasuola sopi öljyn kanssa salaatinkastikkeeksi. Sekoitin rypsiöljyä ja hortasuolaa sekaisin ja kaadoin salaatille. Pehmeä suolaisuus iski vähän liiankin hyvin makuhermoon ja muuta en ole sen jälkeen oikein halunnutkaan käyttää. Toinen paikka mihin hulvasin öljy/suolasekoitusta oli grillattavat. Kokeilin grillattaviin katkarapuihin ja muita mausteita ei sitten tarvittukkaan.

Se mihin hortasuola ei sovi niin sitä ei tarvita!

Muita reseptejä ja kuulumisia löydät alla olevasta listasta. Mukavia lukuhetkiä!

Laura eli Javis

Tsajut

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Sarin puutarhat

Metsäläisten elämää

Urban Farming

Harmaa torppa

Elämää korvessa

Pienen pieni Farmi

Caramellia

Ku ite tekee

Rakkautta ja maanantimia

Kohti laadukkaampaa elämää

Korkeala

Villa Kotiranta

Alussa oli Vehkosuo

Wannabee farmari

Maatiaiskanasen elämää

Tuohitossuissa

Satoa kohti

Aluksi oli sovittuna päivä, jolloin tuo minun käsijarru (lue mies) olisi matkassa toppuuttamassa ja auttamassa, mutta niin siinä kävi että hälle tulikin kutsu töihin pahimmoilleen, joten päädyin tähän urakkaan yksin.

Kuukausi on jälleen vaihtunut ja kuluneeseen kuukauteen on mahtanut melkoisesti hommia ja vaikka kuinka tekee, niin ne ei tunnu loppuvan. Omaa tekemistä on alkanut hidastamaan yltyvät selkä-, lonkka-ja polvikivut. Säät kun lämpenee niin herkemmin tulee lähdettyä liikkeelle ja pysyttyä jalkojen päällä paljon pidempään, sillä nivelkivut ovat alkaneet hellittää, enkä selän titaanihilppeitä juuri tunne. Liikkuminen on siis verrattaen mukavaa, vaikka se sitten kostautuu muuten oireilemalla. Oli siis pieni pakko nöyrtyä kivuille ja asettaa kipulaastari paikoilleen, vaikka se omat ongelmansa tuokin. Tuo laastari muistuttaa minua taas selkä leikkauksesta, josta on kulunut jo vuosi. Pyörätuolista mylläämään puutarhaan vuodessa! Ei hassumpi suoritus!

Puutarhan marjat

Odotan innolla ensivuotta, jolloin pellot palautuvat vuokralta meille omaan käyttöön takaisin. Suunnitelmissa olisi marja- ja hedelmätarha. Itsetehdyt hillot, hyytelöt, mehut, soseet ja kuivatut herkut ovat jotain niin ihastuttavaa, että kun tilaa saan niin sitten homma saa luvan lähteä ihan huolella lapasesta. Syöjiä kyllä riittää, joten tiedossa on mansikoita, omenoita, vadelmia, tyrniä, pukinpensasta, karviaisia ja marja-aroniaa. Vähintäänkin! Meillä on valmiina musta- ja punaviinimarjapensaita, jotka ovat ties kuinka vanhoja. Satoa tuottavat silti runsain mitoin, joten tyytyväinen olen. Viime talvena ei kaupanmehuja tarvinnut ostaa ja pakkasessa on vielä viimevuotisia marjoja. Meillä onkin urakka syödä pakkanen tyhjäksi.

Viinimarjat kukkivat parhaillaan.

Myyrien ja hiirien mylläämällä nurmikolla on saanut tarkoin katsoa mihinkä astuu. Siitä syystä on maahan tullut kiinnitettyä erityisesti huomiota ja olenkin ihmetellyt hiukan hassua pihan muotoa. Ihan kuin siinä olisi joskus kasvanut jotain ja se olisi poistettu. Valitettavasti siitä ei saa kunnollista kuvaa enää, sillä heinä on kasvanut nyt hurjaa vauhtia. Muutamana päivänä eläimet ovatkin saaneet tuoretta nurmea, jonka olen käynyt niittämässä pihalta. Tepastellessani alueella kuitenkin huomasin taimia ja hiukan hymähtelinkin että liekkö paikalla ennen ollut mansikkamaa. Nuo pienet ja orvot taimet tekisi mieli vain napsia ruukkuihin talteen ja istuttaa paremmalle kasvupaikalle. Vaan eipä minua ole mikään estämässäkään! Lisään sen kuuluisalle ”to do” listalle!

Sieltä täältä löytyy mansikan taimia.

Voimaannuttava edistyminen

Kertoilinkin että olen ollut viimeaikoina tavanomaista kipeämpi. Siihen on syy, jota en kuitenkaan ole valmis hylkäämään. Nimittäin yhdessä tekeminen. Mieheni veljellä urakoitiin ensin polttopuita ja vaikka minä kääntelin milloin halkomakoneen vipua, tahi nostelin puuta koneen syleilyyn niin parin päivän tekeminen riitti rasitukseksi ja sitä ollaan nyt pari päivää huokailtu, josko tuo keho nyt jo alkaisi rauhoittumaan. Tosin ennen kyseistä parin päivän aherrusta edelsi yksi melkoisen raskas päivä. Huomasin roskalavalla ilmoituksen että erään pihan perältä oli kaadettu kaksi vanhaa terijoensalavaa ja ne saisi tulla pilkkomaan ja viemään mennessään. No minähän nostin käden pystyyn ja hihkaisin että HEP!

Olipahan urakka mutta tulipahan tehtyä!

Aluksi oli sovittuna päivä, jolloin tuo minun käsijarru (lue mies) olisi matkassa toppuuttamassa ja auttamassa, mutta niin siinä kävi että hälle tulikin kutsu töihin pahimmoilleen, joten päädyin tähän urakkaan yksin. Perillä minua ilokseni olikin auttamassa talon isäntä ja niin me kahdestaan pistettiin puuta pienemmäksi ja vaikka kokopäivän tihuutti vettä niin eipä tuo menoa haitannut yhtään. Useamman kuorman tuotuani kotiin mietin että kunhan puut kuivaa, niin niitä polttelee erityisellä ilolla.

Seuraavaksi olisi vuorossa meidän omat polttopuut.

Meillä meinasi viime talvena tulla hätä kun puut oli loppua kesken pahimpien pakkasten. Jostain syystä sitä tuli vannottua että talven astuessa eteiseen on meidän liiteri täynnänsä puita eikä pelkoa siitä että ne loppuisi kesken. Pikkuhiljaa urakoidaan puut kuivumaan ja kuivemmat puut tehdä liiteriin valmiiksi. Jotenkin puiden tekeminen on mieluisaa puuhaa. Kenties siksi että se tietää tulevaisuudessa lämpöä ja onhan tämä jotenkin terapeuttista hommaa.

Takapihan muodonmuutos!

Vaan on sitä ehditty muutakin mesota kotosalla. Meidän takapiha alkaa nimittäin näyttää pikkuhiljaa siedettävältä! Villiintynyt ruusupensaikko sai luvan väistyä ja tilatte kylvettiin nurmikko. Ei ollut mikään pikkuhomma mutta tulipahan tehtyä! Kevätvuohenjuuri täytyy vielä siirtää lopulliselle kasvupaikalleen niin tuo alue olisi aikalailla valmis.

Tältä alue näytti ennen.
Ja tältä jälkeen

Olihan nurmimatto ajan kanssa levinnyt niin kovasti, ettei kaivojen betonilaattaa juuri näkynyt. Kaivettiin sekin samalla esille. Ylemmässä kuvassa betoni alueen pitäisi näkyä, mutta kuten huomaatte niin eipäs näykkään. Siellä se oli piilossa.

Kaivonkansille annettiin hiukan enemmän tilaa.

Lavojen kanssa ollaan siinä pisteessä että ne saisi rueta pikkuhiljaa siirtelemään paikoilleen. Vielä täytyy nykiä pienempiä juurenpätkiä pois vadelma ryteikköalueelta. Juuria oli aivan kauhea määrä. Onneksi saimme traktorin lainaksi, millä juuria ja kasvustoa oli helppo siirrellä ja jopa puskea pois tieltä. Kävi hiukan nopeammin ja kivuttomammin mitä käsin rueta siirtelemään vähän kerrallaan.

Tästä lähdettiin liikkeelle.
Alue kulotettiin.
Ja koneella loput risut ja juuret siirrettiin pois ja taisi siinä koivukin saada tuomionsa.

Paljon on siis tapahtunut mutta paljon on vielä tapahduttava! Eihän tässä mikään kiire ole vaikka kiire onkin 😀

Lisää edistystä ja puutarhanmarjoista pääset lukemaan alla olevista linkeistä. Antoisia lukuhetkiä!

Puutarhahetki- Suurien unelmien puutarhablogi

Sarin puutarhat

Harmaa torppa

Tsajut

Palokankaan pientila

Kohti laadukkaampaa elämää

Metsäläisten elämää

Urban Farming

Elämää korvessa

Pienen pieni Farmi

Korkeala

Torpan Tyttö

Riippumattomammaksi

Maalaiskaupungin piha

Villa Kotiranta

Alussa oli Vehkosuo

Laura eli Javis

Iso-Orvokkiniitty

Jovelassa/omavarainen

Luomulaakso

Ku ite tekee

Puutarhan parhaaksi

Meillä on suunnitteilla varsinainen muodonmuutos kun villiintyneet pensaat ja vadelmat joutuvat siirtymään suunnitelmieni tieltä.

Vaikka kevät on tehnyt ahkerasti tuloaan niin meillä ei olla pidetty kiirettä puutarhan kanssa. Olemme keskittyneet eläintenhoitoon, minun paranteluun, roskien keräämiseen ja kulottamiseen. On muuten ollut veikeää huomata että nurmi on alkanut vihertää vain niiltä alueilta missä on vanha heinä poltettu pois. Onhan nurmella nyt enemmän valoa ja vähän lisää ravinteitakin käytettävissään. Olen saanut myös huomata miten kevään tulo on saanut minut innostumaan aina vain enemmän siitä, mitä haluan puutarhaltani ja sen eteen saakin tehdä töitä. Meillä on suunnitteilla varsinainen muodonmuutos kun villiintyneet pensaat ja vadelmat joutuvat siirtymään suunnitelmieni tieltä. Vaan ei vielä! Ulkona sataa parhaillaan lunta ja pakkastakin tuntuu olevan. Odotellaan siis takatalven yli ja ruetaan sitten töihin. Vaan mistä sitä aloittaisi? Vaikka aivan alusta!

Tonttimme sivussa on melkoinen ryteikkö, josta otetaan vähän irti iloakin

Maanparannus suojelullisella alueella

Meidän nykyinen piha on ollut vailla hoitajaa jo vuosia. Ja sen on näköinenkin. Vadelma on villiintynyt pitkin tonttia ja pieniä puun taimia on siellä täällä. Tästä sivusta olisi nyt kuitenkin tarkoitus tehdä sellainen alue, mistä syksyllä satoa saisi vähän talven varalle. Ideoita monilla on ollut meillekkin jakaa asti mutta meille ei ole tulossa kaivinkonetta, jolla maan pinta olisi helppo vain kuoria pois, eikä kasveille olla mitään myrkkyjä levittämässä. Kaivinkone on poissa laskuissa maan suojelun takia ja myrkyt.. no ovat myrkkyjä ja niitä en puutarhaani halua. Kaikki tullaan tekemään pitkän kaavan kautta käsin.

Tarkoitus on siis kaivella vadelmat ylös yksi kerrallaan. Urakka tulee olemaan työläs mutta palkitseva. On tässä se etu että kevät on hiukan etuajassa ja maa on jo melko sula. Kunhan nämä uudet lumet sulaa pois niin pääsen minäkin kaivelemaan. Tarkoituksena tälle sivulle olisi tehdä kohopenkki, johon istuttaisin kurpitsaa, tomaattia ja kurkkua. Kohopenkkiin saan mullat lähipäivinä mitä odotan innolla. Kohopenkkiin ajattelin käyttää hyödykseni kanien aikaan saannoksia eli papanoita. Papana/puru/heinä seos toimii hiukan eristeenä maan rikkoille, lannoitteena kasveille ja korokkeena maanpinnalla. Papanat ovat siitä aivan loistavaa lannoitetta, ettei tarvitse odotella vuotta taikka kahta että jätökset maatuisivat kasveille suotuisampaan muotoon. Papanat ovat käyttövalmiita heti.

Papanat toimivat lannoiterakeina

Vaikka purua on suhteellisen paljon niin en anna sen olla este. Hyötyä on enemmän kuin haittaa, sillä hoitokeinot löytyvät nekin omasta takaa. Vaikka puru maatuessaan syö kasvualustasta typpivarastoja, täytyy vain pitää huoli, että kasveille typpeä lisätään tarpeeksi. Meillä se tarkoittaa sitä että kasteluveteen lisätään virtsaa. Virtsa on itsessään hyvä typpilannoite sillä ravinteet ovat helposti liukenevassa muodossa. Meillä eläinten virtsa menee kyllä hukkaan, sillä typpi pääsee haihtumaan lantalassa ollessaan. Silti pyritään siihen ettei puutarhaan päädy puhdasta purua vaan papanapuruakin kierrätetään ennen lantalaan tuloa. Tämä ensimmäinen vuosi on menty nyt niin, että papanapuru on päätynyt suoraan lantalaan eikä kanilan kautta navettaan ja siitä lantalaan. Kaneilta jäävää purua ajattelin ja itseasiassa olen sijoittanutkin vuohien aitaukseen, missä purut saavat toimia uudemman kerran kuivikkeena. Purut olkien alla saavat toimia vielä imeytystehtävissä ennen päätymistään lantalan uumeniin.

Vuoden aikana papanapurua on ehtinyt kertyä kivasti.

Viljelysuunnitelmat

Tietäisittekin miten sormet syyhyää päästä penkomaan tuota ryteikkö aluetta ja sen ympäristöä. Suunnitelmia minulla on vaikka muille jakaa ja saa nähdä kuinka paljon aikataulutus menee mönkään. Selkä on ollut taas pahana ja sään yllättävät muutokset eivät asiaa lainkaan paranna. Pidän kuitenkin lipun korkealla, sillä tunnen jo vasta poimitun sarviorvokin tuoksun nenässäni ja voin melkein maistaa yrttitarhan ja kasvimaan aarteista tehdyn salsan suussani.

Pihalta löytyi myös vanhoja pölkkyjä.

Heinien seassa on maannut vuosi toisensa perään pölkkyjä, jotka eivät näytä olevan moksiskaan siitä, että ovat nähneet ties kuinka monta vuodenaikaa. Mietin josko käyttäisin näitä hyödyksi ja rakentaisin heinäladon tuohon paikkaan. Lato ei veisi pellolla tilaa eikä olisi takapihallakaan kummittelemassa. Kohtakin olisi loivasti viettävällä paikalla ja tähän kohti pääsee traktorilla pelloilta. Tämän etualalle suunnittelin aluetta, joka olisi tavallista lavaa isompi. Siihen saisi istutettua syvempi juurisia kasveja kuten porkkanaa ja perunaa. Lavoista teen kuitenkin melkein kaikista yhtä syvät, sillä näin on helpompi toteuttaa viljelykierto. Ainostaan salaateille ja kaaleille teen omat pienemmät alueensa, jotka sijoittaisin ladon taakse, sillä se tulee paikkaa kuitenkin varjostamaan ja varjoisatkin paikat haluan ottaa hyötykäyttöön.

Saman alueen toinen laita.

Tilaa lavoille onneksi on. Mitä äkkiseltään laskin niin saisin helpostikin kymmenkunta kasvilavaa sekä pitkän kohopenkin rakennettua tälle alueelle. Mikä ei haittaa yhtään. Oma piha ja tieto siitä ettei satoa saisi kuin haaveilla yhden kesän yli, ei tehnyt kauppoja kanssani. Tulevaisuudessa jätän tämän lava-alueen myöskin viljelyyn vaikka pellot olisivatkin käytössä. Voihan sitä ajatella että kokeilee erikoisempia kasveja tällä alueella kun perinteiset viljelmät siirtyy pellolle. Joutomaata ei meillä kyllä jää! Ja kunhan saan asioita eteenpäin niin otan editymisestä kuvia. On niitä mukava katsella itsekkin kun on kunnon ennen ja jälkeen kuvat!

Hyötykäyttö aita

Meillä on ollut suunnitelmissa tien viereen jonkinlainen aita pelkästään jo äänieristeeksi. Kun auto ajaa ohi, ei kuule edes omia ajatuksiaan. Siihen meillä ei vain ole vielä lupaa, joten keskityn siihen mitä minulla on ja mitä voin hyödyntää. Lava-alueen ja pellot toisistaan erottaa muutama puu, pajuja sekä vadelmaryteikkö. Suunnitelmissa kävi, että yritän saada pellon reunalla pajut villiintymään enemmän. Pihaltamme löytyy useampi vanha pajupuu jotka ovat tulleet tiensä päähän. Toivoisin pajua paljon enemmän pellonreunaan vaikka keväisin tulen kiroamaan niitä kun siitepölykausi alkaa, mutta on niistä hyötyäkin. Niistä saan nimittäin kerpuja eläimille ja ne toimivat hiukan tuulensuojana. Kaikkea vadelmaa en tule nostamaan ylös, sillä niistäkin saan teeaineksia ja jos hyvin käy niin marjojakin. En näe syytä hommata elementti aitoja tai muuta elotonta, sillä saman asian ajaa eläväkin kasvi.

Vanha tilanjakaja.

Minulla on suuri epäilys siitä, että ruusut ovat joskus toimineet tilanjakajana pihalla. Aika on tehnyt tehtävänsä, pensaat villiintyneet ja levinneet todella laajalle alueelle. Tästä tilanjakajasta on syksyllä toivottavasti enää muisto vain, sillä onhan tämä nyt hirveän näköinen. Tästä kohti pensaat nostetaan samalla tavalla kuin vadelmatkin pois. Suunnitelmissa on, ettei paikalle tulekkaan enää mitään. Pihasta tulee hiukan hillitympi ja nurmesta pilkistävät kivet kaivetaan paremmin sammalen alta esille. Pääsee harmaat kivetkin oikeuksiinsa.

Yrttejä ja aarteita

Mietin pitkään mihin perustaisin yrttipenkkini ja lumien väistyttyä päätös oli helppo tehdä. Tontille on tuotu syystä tahi toisesta kaksi isoa kekoa hiekkaa. Juuria pinta on jo pullollaan mutta mikäpä täällä ei olisi ehtinyt päästä vähän rempsahtamaan. Mikä ikinä on alkuperäinen idea hiekalle ollutkin, niin nyt siitä osa päätyy osaksi yrttipenkin kasvualustaa. Hiekkaa on sen verran, että sitä riittää mukavasti kukka- ja nokkospenkkiinkin.

Vadelma on löytänyt myös hiekkakummulle.

Ensin mietin että minun täytyy löytää lisää luonnonkiviä, jotta saisin penkkien reunoista edes jotenkin fiksun näköiset. Satuin löytämään metsänreunasta kasan sinne lempattuja tiiliä, mitkä saavat nyt uuden sijoituskohteen. Eihän siitä sekametelisopasta välttämättä järin kaunis tule, mutta on nyt kuitenkin jotain millä rajata penkkejä. Kaikkiin penkkien reunoihin tiilet eivät välttämättä riitä mutta katsotaan miten käy. Ja jos loppuu niin eiköhän jostain tule vastaan lisääkin. Lisää aarteita löysin kulotuksen aikana. Kasvillisuuden seasta löytyi vanha tulistelu paikka, mistä ajattelin viedä kivet penkkien reunoille.

Vanha nuotio paikka.

Ja viimeinen aarre minkä löysin vasta äskettäin, mikä lämmitti mieltä erityisen paljon!

Ryteiköstä löytyi aarre!

Viime syksynä täällä pyöriessäni en todella huomannut että vadelmaryteikössä kasvaa suuri viinimarjapensas. Pensaita olen löytänyt kolme pientä ja nyt tämän ison. Joka kerta on hymyilyttänyt kun pensaan tai piiskataimen olen jostain löytänyt. Vaikka pensaita on entuudestaan 14 kappaletta, niin näitä ei voi olla liikaa. Marjoille ja lehdille löytyy kyllä käyttöä. Eläimetkin kiittävät kun talvella saavat syksyn herkkuja. Mietin tovin miten täysikasvuinen pensas on jäänyt minulta kokonaan huomaamatta. Syy siihen on tiheästi kasvaneet vadelmat sekä maitohorsmat, jotka ovat kätkeneet pensaan hyvin.

Paljon on siis tekemistä mutta jospa se syksyllä taas urakointi palkittaisiin. Muita mietteitä maanparannukseen ja muuhun touhuiluun pääset kätevästi lukemaan alla olevista linkeistä! Mukavia lukuhetkiä!

Tsajut

Sarin puutarhat

Metsäläisten elämää

Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi

Kohti laadukkaampaa elämää

Urban Farming

Palokankaan pientila

Elämää korvessa

Korkeala

Maalaiskaupungin piha

Alussa oli Vehkosuo

Riippumattomammaksi

Laura eli Javis

Torpan Tyttö

Villa Koira

Ku ite tekee

Maatiaiskanasen Elämää

Luomulaakso

Stellan kolmas luonto

Talopäiväkirja/ omavarainen.fi

Rakkautta ja maanantimia

Harmaatorppa

Mitä kuuluu?

En olisi uskonut että minut valitaan mukaan ohjelmaan. Olin kieltämättä hyvin yllättynyt kun sarjan ohjaaja ja tuottaja Sami Kieksi otti yhteyttä.

Tuli pidettyä hiukan taukoa kirjoittamisessa mutta vannon että siihen on hyvä syy. Olen ollut viimeiaikoina erityisen kipeä ja tilalla on sattunut kaikkea uutta ja ihmeellistä. Lähtökohtaisesti meille kuuluu todella hyvää. Tyhjä navetta alkaa täyttyä elämästä ja kanilassa kuhisee. Vähän maistiaisia uusista asukkaista onkin tipahtanut Instagramin puolelle. Vaan voi hirvitys minkälaista vauhtia kanin poikaset kasvaa! Ja voi hirvitys millä niitäkin on käyty kuvaamassa!

Vanhemman poikueen yksi pienokainen.

Kanilassa kuhisee

Kanilassa on riittänyt vilskettä ja pieniä jalkoja on ruennut käymään jo pesän ulkopuolella. Poikueita on syntynyt kaksi ja niillä on neljä päivää ikäeroa. Hämmentävää on miten paljon ne eroavat toisistaan. Vanhemmat poikaset ovat lähteneet toisesta pesästä jo liikkeelle ja toisessa pesässä on kaikilla juuri silmät auenneet. Kokoeroakin on valtavasti mutta se selittyy jo vähän silläkin, että toisessa poikueessa syntyi kuusi ja toisessa yhdeksän poikasta.

Neljä päivää nuorempi naapuri.

Toisen pesän poikasissa on enemmän värejä. Ensin näytti siltä että poikasia olisi viisi valkoista ja neljä mustaa mutta vähän kasvettuaan alkoi yhden mustan turkin väri muuttua ja nyt hän onkin kauniin rusehtava vipeltäjä.

Myös sisaruksilta löytyy hiukan kokoeroa.

Vaan ei tämä ihan näin kivasti ole mennyt. Joukkoon kuuluu myös hiukan huonojakin uutisia. Kalifornialaisen poikasista yksi löytyi kuolleena pesän ulkopuolelta, mikä oli siinäkin suhteessa sääli, sillä vain muutaman päivän päästä muut poikaset lähtivät pesän ulkopuolelle seikkailemaan ilman että kylmyys heidät kangisti. Toisessa poikueessa sattui hiukan kummia. Yksi poikasista nimittäin katosi jälkiä jättämättä. Kopin ulkopuolella ei näy mitään jälkiä murtautumisesta eikä pienen ruumista löytynyt mistään. Yksi valkoinen poikanen vain katosi ja meinasipa toiselle valkealle käydä myöskin ohraisesti! Häkkejä siivoillessani huomasin ylimääräistä liikettä häkissä ja huomasin pienen valkoisen poikasen liikkuvan hyvin kankeasti pesän ulkopuolella. Syliin nostaessa poikanen oli hyvin kylmä. Kani mukaan ja äkkiä sisälle!

Kani pääsi lämmittelemään tipujen lämpölampun alle.

Kotkot saapuivat

Instagramin puolella on juttua saanut lukea tästäkin! Meidän navettaan sekä kylpyhuoneeseen on tullut asukkaita! Yllä oleva kuva paljastaakin että meidän Alhot kuoriutuivat ja asustavat tällähetkellä meidän kylpyhuoneessa. Kahdeksasta munasta kaksi meni kesken mutta loput kuoriutuivat ajallaan ja vaikuttavat terveiltä kaikki. Ruokahalu on kohdillaan, uni maistuu ja uteliaisuutta riittää. Kaikkea ja kaikkia täytyy käydä vähän nokkaisemassa. Myös kissaa olisi kiva käydä tutkimassa mutta yksi juoksee karkuun, toinen ei anna koskea ja kolmas yrittää syödä. Ei siinä paljoa vaihtoehtoja jää.

Nukkuvia tipuja

Siihen on tosiaan syynsä miksi vesikuppi pitää olla sellainen ettei sinne ole helppo hukkua. Tiput kun nukahtavat niin se ei katso aikaa eikä paikkaa. Sitä torkahdetaan vaikka naamalleen ruokakuppiin! Vääriin paikkoihin torkkuminen ei ollut meillä ensimmäisten ”ongelmien” joukossa. Ensimmäinen kunnon tilanne puski päälle kuoriutumisvaiheessa, jolloin yhden tipun napanuora ratkesi ja haavasta alkoi pulputa verta. Untuvikossa ei hirveästi verta ole joten veren näkeminen pisti kirjaimellisesti kiireiseksi. Tyrehdytin verenvuodon ja toivoin parasta. Tuolla haastavamman alkunsa kokenut viipottaa muiden mukana ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Navetan puolelle kanalaan päätyi meidän aikuiset kotkot, joiden toimia on ollut ilo seurailla. Kaikki ovat nuoria sekuleita ja vaikka kukko on nuori, se on ottanut paikkansa joukon johdossa todella hyvin. Ennen meille tuloa ei ollut tohtinut kiekua mutta meillä jo seuraavana aamuna kajahti ilmoille varsin miehekäs kiekaisu! Ei jäänyt epäselväksi kuka täällä pitää rouvista huolta.

Kukko moittii kun kupeissa ei ole tarpeeksi apetta! Kamera pois ja ruokaa!
Kanat ovat asettuneet taloksi kukon kanssa.

Vuohelan tavalla

Pitkä aikainen haave on viimein toteutunut! Meillä asustaa vuohia! Alkuun oli tarkoitus hommata aluksi kaksi kuttua ja opetella vuohien kanssa elämää heidän kanssaan, mutta kun mahdollisuus tarjottiin hommata myös pukit niin tartuin siihen. Samasta osoitteesta tulikin mukaan kahden vuohen sijaan neljä!

Nuori naarasvuohi sai nimekseen Pikkusisko.

Pikkusisko valikoitui matkaani ensimmäisenä. Ihastuin totaalisesti hänen erilaisuuteensa. Hän on kovin utelias ja sen sarvet ovat eriparia.

Jami ja Hakkarainen

Meidän pukit saivat nimekseen Jami ja Hakkarainen. Molemmilla on varsin komeat parrat mutta erityisesti huomio kiinnittyy Hakkaraisen komeisiin sarviin!

Hertta ja Pikkusisko

Pikkusisko sai kaverikseen Hertan. Hertta on utelias mutta vielä liian pelokas tulemaan luokse. Paitsi silloin kun tuon männyn oksia. Tuntuu että kaikki pelko katoaa siinä vaiheessa ja luokse uskaltaa tulla koko poppoo. Kyllä minä vielä näiden luottamuksen saan. Paljon ollaankin jo edistytty vaikka liikkumiseni aitauksen sisäpuolella johtaa karkuun kipittämiseen.

Yle

Yksi syy eläinten lisäksi siihen ettei minusta ole kuultu juuri mitään on se että olen joutunut henkisesti valmistautumaan siihen että meidän taloon tullaan kuvaamaan muutenkin kuin harrastemielessä. Syksyllä jatkoa saavan Some deep story- sarjan ensimmäinen jakso kuvattiin meillä.

En olisi uskonut että minut valitaan mukaan ohjelmaan. Olin kieltämättä hyvin yllättynyt kun sarjan ohjaaja ja tuottaja Sami Kieksi otti yhteyttä.

Kameran käydessä ei ole helppo olla rento ja oma itsensä.

Kun kamera oli pois päältä ja juteltiin niin tuolloin oli hyvä pyöriä penkillä ja koettaa saada selästä paineen tunnetta pois. Kesken kuvauksien sitä ei kehdannut rueta pyörimään eikä keinumaan.

Kuvaus viikonloppu oli itsellekkin hyvin opettavainen. Opin miten monimutkaista kuvaaminen on. Ei se mene kerralla putkeen ja asioita joudutaan ottamaan uudelleen, lavastamaan kohtauksia ja hienosäätämään asioita joita valmista ohjelmaa katsoessa tule edes ajatelleeksi. Se mikä vähän järkytti oli oman äänen ja kuvan näkeminen ruudulta. Voi hyvin olla että se järkytys tulee vielä monta kertaa, mutta niin kai se on kaikilla. En minä itseäni näe samalla tavalla peilistä tai kuvissa. Kieltämättä omat kasvot näytti kovin vierailta ja ääni kuulosti suorastaan hirveältä. ”Kimitänkö minä noin kokoajan”. Onneksi kuvaaja ja tuottaja oli kovinkin kannustavia, vaikka ties kuinka monta otosta meni pieleen sanasekoilujen tai jäätymisen takia. Jää nähtäväksi minkälainen jaksosta nyt lopulta tulee. Mitä olen edellisiä kausia katsonut niin odotukset ovat korkealla. Nyt tehtiin ihan jotain muuta kuin kotivideota.

Aavasta kuoriutui varsinainen linssilude

Kuvauksien aikana ei jäänyt epäselväksi että meillä on musta kissa nimeltä Aava! Monet naurut saatiin kun neiti seuraili varsin hanakkaasti Samia ja näin ollen pyöri myös paljon kuvissa. Joitain tilanteita Aava jopa pelasti ja tarjosi lisää kuvattavaa. Kun kuvattiin viimeisiä juttuja totesi kuvaaja ettei muista milloin viimeksi olisi kuvannut näin paljon kissavideoita. Aavasta taisi tulla jakson varsinainen päätähti!

Kanat omavaraistaloudessa

Meille kanat ovat tulleet jäädäkseen. Kanalaa rakentaessa tuli samantien otettua huomioon se että tämä harrastus saattaa karata käsistä joten navetasta varattiin reippaasti tilaa pelkästään kanoille.

Rakas lukija! Pahoittelen jo näin alkuun että tästä jutusta tulee pitkä. Vaan mitä voi odottaa kun yhdistetään pääsiäinen ja pääsiäiseen liittyvät eläimet eli kanit, kanat sekä noitien luudalla keikkuvat kissat! Ota siis mukava asento ja valmistaudu sillä tällä kertaa on luvassa eläimiä koskeva kirjoitus jossa ei turhalle rutinalle ole paikkaa ja pääosassa meillä on pääsiäisen tunnetuin hahmo eli kana!

Miltä tuntuisi hypistellä käsissäsi kananmunaa jonka sisällä tiedät olevan elämää? Voin sanoa että se on hirvittävän jännittävää! Meidän tilalla eletään jänniä aikoja sillä haudonta on puolessa välissä ja munissa näkyvää liikehdintää ihmettelisi pitkäänkin mutta hypistelyssä on omat riskinsä joten on parempi antaa munien olla koneessa rauhassa. En osaisi kuvitellakkaan sitä harmitusta mikä olisi jos omalla toiminnalla onnistuisin sössimään haudonnan.

Päätettiin tehdä tämmöinen pieni pääsiäsextra kanoista ja siitä mitä ne meille omavaraostelijoille tarkoittaa näin käytännössä ja sehän sopii oikein hyvin sillä Itselläni olikin aikomus alkaa rustailemaan juttua näistä meidän eläimistä. Leikattu käsikin voi jo paljon paremmin ja sain palata pikkuhiljaa takaisin arkiaskareiden pariin.

Munia hautomakoneessa

Meillä ei vielä hautovia kanoja ole joten se työ on tehtävä itse. Meillä on koneessa tällä hetkellä kahdeksan munaa joissa kuudessa näkyy selvästi elämää. Kaksi muuta ovat mitä luultavammin itämättömiä sillä laitoin kokeeksi ostamiani luomumunia koneeseen kun sinne jäi tilaa.

11.4 munien läpivalaisussa ei jäänyt arvailujen varaan onko munan sisällä elämää. Kyseessä seitsemäs haudontapäivä.

Mitä kanat meille merkitsee?

Meille kanat ovat tulleet jäädäkseen. Kanalaa rakentaessa tuli samantien otettua huomioon se, että tämä harrastus saattaa karata käsistä joten navetasta varattiin reippaasti tilaa pelkästään kanoille. Meille kanat eivät ole vain kovaäänistä seuraa ja sielunhoitoa vaan kanoista saamme niin munia, lihaa ja lannoitetta. Minulta on kysytty miten pystyn lopettamaan omia kasvatteja. Voisin sanoa että helposti mutta se on osa totuutta. Eläimen lopettaminen ei ole koskaan mieluisaa puuhaa mutta ennemmin valitsen tämän tien useammankin seikan takia. Yksi syy on se että tiedän miten eläin on elänyt, mitä syönyt ja miten se on lopetettu. Tämä pätee jokaiseen lajiin. Kun seuraan eläimen elämää syntymästä kuolemaan, voin taata perheelleni taatusti puhdasta ruokaa. Toinen vähän erikoisempi syy on se että itsekasvatettua ei tohdi lautaselta biojätteisiin heittääkkään. jokainen murena tulee käytettyä. Kasvottoman lihan kohdalla tilanne oli toisin. Sitä on helpompi syödä, helppo heittää pois ja helppo käydä vain ostamassa. Vaan kun kyseessä on oma kasvatti niin ruokaa arvostaa ihan eri tavalla kaikin puolin. Sitä ei halua heittää pois, lihan kasvatus, teurastus ja lihan käsittely vie aikaa ja sitä ei saa kaupasta. Tiesitkö muuten että kotona kasvatetun ja tehotuotetun kanan lihan maussa ja koostumuksessa on huima ero? Itsekasvatettu on hiukan sitkeämpää ja maku on riistaisempi. Siinä maistuu onnellinen elämä!

Itse lopetetun eläimen lihaa arvostaa ihan eri tavalla.

Monilla kanoja on lemmikkeinä ympäri vuoden mutta monet ottavatkin kesäkanoja, mikä tarkoittaa sitä että syksyn tullen kanat palautuu omistajalleen tai sitten ne laitetaan pataan, riippuen siitä onko kanat ostettu vai vuokrattu. Jotkut kesäkanojen ostajat ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän tätä lopetus seikkaa vaan syksyn tullen ihmetellään että mihinkäs nämä kotkottajat nyt laitetaan kun niille ei olekkaan talviasutusta eikä itse syystä tai toisesta ole kykenevä lopettamaan. On myös hyvä tiedostaa itselleen että kanan äkillinen vakava loukkaantuminen tai sairastuminen tuo eteesi tilanteen jossa kana on hätälopetettava. Silloin tilanteen pitkittäminen aiheuttaa kanalle kärsimystä joten mitä nopeammin kana lopetetaan, sen parempi. Voisin siis sanoa että jokaisen kanan omistajan olisi kyettävä vähintään hätälopetukseen.

Muita huonoja puolia tässä harrastuksessa ei ole? On niitä! Kanoille saattaa tulla väiveitä, täitä, punkkeja tai kana voi sairastua vaikkapa marekin tautiin joka on kanoilla hyvin yleinen ja helposti tarttuva viirus! Viiruksen kantajia on melkein kaikki kanat ja tartunnan tiput saavat ensimmäisten elinviikkojensa aikana. Kaikille tartunnan saaneille linnuille sairautta ei kehity tartunnasta huolimatta. Joitakin voi myös yllättää haju mikä kanoista lähtee. Jos kanalassa on ilmastoinnin kanssa puutteita tai ulosteita kuivikkeisiin nähden liikaa niin kanala voi hyvinkin alkaa haista ammoniakille.

Alhonkanta

Meillä koneessa haudonnassa tällä hetkellä on Alhoja. Syy miksi valitsin tämän lajin on se että Alhot kestävät kylmää. Pikkupakkanen ei tätä lajia hetkauta. tärkeämpää on että tilat ovat kuivat ja vedottomat. Alhoilta löytyy myös hautomaviettiä noin joka kolmannelta kanalta mikä tietää että meilläkin tullaan jossain vaiheessa lättyilemään. Siis oikeasti! Kana kun alkaa hautomaan niin se ei jää epäselväksi. Pesässä napottaa sulkainen pannukakku joka kyllä kertoo mielipiteensä jos aiot munia mennä keräämään kanan alta pois. Ja vielä lisäksi että Alhot kuuluvat kolmen ahkerimman munijan joukkoon. On hehkutettu että Alhot olisivat hyviä talvimunijoita. Kanoilla monesti viileämmissä olosuhteissa muninta vähenee kun energiaa kuluu niin paljon muuhunkin ja meillä Suomessa luonnonvaloa ei oikein meinaa riittää mihinkään, mikä latistaa muninta intoa. Voisin siis sanoa että kotitarvekanaksi aivan loistava valinta. Yritän olla sen verran kiero että jos meille ahkera hautoja sattuu tulemaan niin sujautan alle muidenkin lajien munia joilla hautomaviettiä ei niin paljoa ole.

Alhot piti nostaa kyllä jalustalle sillä onhan se vähän kuin oman maan kotkottaja. Alhot eivät ole ainoa laji mitä meille tulee, sillä suunnitelmissa on myös Orpingtoneja, jotka ovat hyviä munijoita, iso kokoisia joten ne sopivat hyvin lihantuotantoon sekä kylmänkestävyys on hyvä. Tällä rodulla hautomavietti vaihtelee joten munia yritän sujautella ahkerimpien hautojien alle. Lisäksi meille on suunnitelmissa Brahmoja jotka myöskin ovat hyviä munijoita ja kylmän kestävyyttä löytyy mikä meidän navetassa on enemmän kuin eduksi. Ison koonsa vuoksi sopii myös lihan kasvatukseen. Ja kuten aiemmin sanoinkin niin tämä homma lähtee lapasesta ja minulla vähän sellaista orastavaa tunnetta takaraivossa on tämän suhteen jo nyt, sillä meidän aikuiset kotkottajat ovat parhaillaan toisella paikkakunnalla odottamassa kotiin pääsyä. Kyseessä sekuleiden pieni poppoo!

Pääsiäisen eläinvauvat

Meille sattui näin pääsiäiseksi syntymään 15 kaninpoikasta ja viikon päästä alkaa tiput kuoriutua. Melkoista vilskettä siis tiedossa mutta tämähän on ollutkin tiedossa. Meidän kissat ovat olleet hiukan ihmeissään muutoksista ja voin vain kuvitella hämmästyksen määrää kun tiput alkaa pitämään omaa konserttiaan ja ensimmäiset viikot nämä untuvikot asustavat sisällä ennen kanalaan muuttoa. Kanit ovat jokaiselle jo tuttua juttua ja pienet karvakääröt on ymmärretty jättää rauhaan

Aavasta on haastavaa saada kuvia. Kissa on varsin sutjakka liikkeissään.

Meidän Aava neiti on porukan nuorin ja energisin. Miten voikin näin pieneen eläimeen mahtua niin paljon virtaa. Kekseliäisyyttä ei myöskään puutu ja hellyyttä osataan vaatia.

Laikku sille päälle sattuessaan osaa olla aloillaan kameran edessä.

Laikku on tämän porukan johtaja joka on käynyt kaikille selväksi. Jos reviirille ilmaantuu vieraita eläimiä, täytyy niitä käydä vähän läpsäisemässä ja tekemässä selväksi että tämä reviiri on muuten minun. Uloskin osataan pyytää varsin äänekkäästi ilman että suuta tarvitsee avata ollenkaan. Tassut vain ovea vasten ja armotonta kaapimista. Kynnet tämä mirri on onneksi ymmärtänyt pitää sisällä kun oven kaapiminen alkaa.

Viiru on kissoistamme se kaikkein herkin.

Viiru ja Laikku ovat siskokset. Viirusta on kasvanut meidän pumpuliturkki joka ottaa vieraat lempeästi vastaan. Autoja tämä viiksinaama ei pelkää mikä oli koitua jo kerran kohtaloksi. Jos Viiru sattuu pihalla olemaan ja auto kaartaa pihaan, on melko vakio että seuraavaksi autosta saa yrittää saada ulos Viirun. Eikä sillä ole merkitystä onko auto tuttu vai ei. Ei ole ensimmäinen kerta kun pumpuliturkki on meinannut lähteä vieraan matkaan. Yllättävää sinänsä että itse autossa matkustamisesta Viiru ei välitä.

Kaikki kolme hiirivahtia ovat pitäneet kyntensä piilossa kun ovat uusia tulokkaita päässeet tutkimaan. Se on ollut helpotus sillä meillä esimerkiksi kaneja syntyy useampi poikue vuodessa. Kasvatamme kaneja lihaksi ja tästä kasvatus operaatiosta osansa saa myös kissat. Yllätyin miten hyvin kanin liha teki kauppansa kissoille. Jopa nirsoileva Viiru suostui syömään.

Tämän kevään poikasia. Ikää alle kaksi vuorokautta

Yleensä kanin poikasten annetaan olla ensimmäiset päivät keskenään sillä emo saattaa hylätä poikasensa jos niitä kovin käydään sorkkimassa. Tämä meidän kalifornialainen on ihanan varma ja hyvä emo ja tulee kaveriksi katsomaan jos tutkin poikasten kunnon. Hän synnytti kuusi elävää ja terhakkaa poikasta. Toisen emän kopille ei niin vain menäkkään. Hänellä poikasia syntyi yhdeksän ja hengissä näyttivät kaikki olevan mutta laskiessani poikasia emo tuli ja alkoi siirrellä minun kättäni poispäin poikasista. Ymmärsin yskän, peittelin poikaset takaisin piiloon ja suljin kopin katon. Kuvia en siis käy vielä napsimassa mutta kyllä niitä tullaan vielä saamaan.

Monesti tämän naaraan näkeekin istuskelemassa koppinsa katolla

Vakiosti kaneja meillä on kaksi urosta ja neljä naarasta. Neljä kalifornialaista sekä yksi uudenseellanninpunainen sekä uudenseellanninpunaisen ja suurihopean sekoitus

Hänen kohdalla vielä jännitetään milloin poikaset syntyvät.

Kuvia on tullut räpsittyä taas siihen malliin että jos kaikki laittaisin tänne niin te hukkuisitte kuviin. Paljon jäi myös kertomatta mutta lisää sitten seuraavilla kerroilla. Minut löydätte myös instagramin puolelta minne päivittelen kuvia lisää. Sinne on tulossa päivätystä munien läpivalaisu kuvista kun kolme viikkoa on tullut haudontaa täyteen ja lisäilen sinne myös kuvia kanin poikasista.

Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa löydät alla olevista linkeistä! Olkaa hyvät!

Caramellia

Maalaiskaupungin piha

Ku ite tekee

Riippumattomammaksi

Palokankaan pientila

Rakkautta ja maan antimia

Harmaatorppa

Suunnittelun suuri suu

Olen taas vaihteeksi tuhlannut aikaa netissä palloiluun ja huomannut että muilla puutarhat ovat kauhean siistejä ja säntillisiä. Omani tulee olemaan kaukana siitä.

Minun on myönnettävä että minulla on suoranainen viha-rakkaussuhde suunnitteluun. Voisin viettää suunnittelun parissa monta tuntia päivässä mutta se on taas pois muista askareista ja ajatuksen harhautuminen suunnittelun lomassa voi koitua tuhoisaksi koska suunnitelmat vain laajenee ja suurenee. 

Olen taas vaihteeksi tuhlannut aikaa netissä palloiluun ja huomannut että muilla puutarhat ovat kauhean siistejä ja säntillisiä. Omani tulee olemaan kaukana siitä. En osta täysin rikatonta multaa, en osta valmiita lavakasvatus kehyksiä enkä tilaa valmista kasvihuonetta. Rikallinen multa on halvempaa ja osan ”rikkakasveista” pystyy hyödyntämään joko omalla lautasella tai sitten eläinten makupalana. Toisaalta toivon että saisin mullan kautta pihatähtimöä tontille, sillä en löytänyt syksyllä sitä pihalta mistään. Horsmaakin pihasta löytyy paljon valmiina vaikkei haittaa yhtään vaikka leviäisi hieman lisää. Syksyllä meidän tontilla sataa siemeniä. Siitä leijailusta pitäisi saada ihan videokuvaa sillä niin huvittavaa ja kaunista katseltavaa se on. Kissatkin innostuvat sisälle lentävistä siemenistä hirmuisasti.

Suunnitelmia tulee rustattua paperille että pysyy itse mukana mitä on tekemässä

Välillä suunnitelmat tuntuu junnaavan paikoillaan eikä ideoista tahdo saada kiinni. Kehyksiä pitäisi alkaa nikkaroimaan, kukkapenkkien toteutusta suunnitella, yrttipenkin järjestystä ja muotoa miettiä puhumattakaan mihin istuttaisin nokkoset saatikka sarviorvokit ja kamomillasauniot. Voi hyvin olla mahdollista että tuleva kesä menee osittain ruukkukasvatuksen puolelle sillä en ehdi millään saada kaikkea ajoissa valmiiksi. Voinhan aina siirtää monivuotiset kasvit omille paikoilleen ruukusta maahan sitten seuraavana vuonna. 

Kasvatuksen paineet

Kerään stressiä vaikkei pitäisi. Syksyn sato houkuttelee paljon ja taimet ovat vielä onnettoman pieniä mitä olen ehtinyt laittaa itämään. Osa kylvöistä on edelleen tekemättä. Jokainen haluaa onnistua vaan miten käy kun ei onnistukkaan? Menetetty sato ja hukatut rahat eivät lohduta vaikka olisikin yhtä kokemusta viisaampi. Vaikka tiedän että taimet ehtivät kyllä kasvaa niin muiden kuvat  vankista taimista ovat alkaneet jopa hiukan ahdistaa.

Pieni tomaatin alku joutui kissan hampaisiin. Silti sinnikkäästi kasvu jatkuu.


Ylimääräisiä tomaatin taimia ei ole kyllä yhtään. Jokainen on tarpeellinen sillä suunnitelmiin kuuluu tomaattien säilöntä. Haluan ehdottomasti kokeilla kotitekoista ketsuppia ja erilaisia säilykkeitä joita voi sitten käyttää talvella hyödyksi ruuanlaitossa. Siksipä kellariin olen jemmannut paljon erilaisia purkkeja joihin ajattelin satoa saada säilöttyä. Purkkeja on niin isoja kuin pieniäkin. Jos kaikki menee hyvin niin saan purkittaa tomaatin lisäksi kurkkua ja kurpitsaakin. Jos vain satoa ehtii tarpeeksi yrttipenkeistä tulla niin kokeilen yrttiöljyjä. Tähänkin on varauduttu lasipulloin. Niitä minulla on paljon, mistä saan kiittää ihmisiä jotka ovat niitä minulle antaneet. Meidän kulutuksella ei lasipulloja juuri tule mutta tarve niille on suuri. Käytän tyhjiä pulloja uudelleen niin öljyihin kuin mehuihinkin. Pienempiin pulloihin suunnittelin testaavani kotitekoista yskänlääkettä.

Yrttejä on tulossa useampaa sorttia ja toivon että saan yrttipenkin ajoissa valmiiksi.

Kissat ovat verottaneet osaltaan taimiani. Yksi päivä jätin huoneen oven auki missä taimet olivat ja yllättäen meidän hillitty karvapallo päätti pistää ranttaliksi ja maisteli useampaa tainta. On todella yksi syy miksi meillä ei ole viherkasveja. Yhdelle kissoistani maistuu jopa kaktukset! Olen silti sitä mieltä että haluan asuntoon käärmekaktuksen! Se on niin ihanan pehmeä ja erilainen mutta itse kasvia ei tunnu löytyvän mistään mistä saisin pistokkaan itselleni.

Lukemisen hienous

Olen kuluttanut tunnin jos toisenkin kirjallisuuden parissa suunnitelmia tehdessäni. En ole innostunut juurikaan kukista ellei kyse ole jotenkin kasvista jota pystyy hyötykäyttämään. Etupiha tulee olemaan poikkeus sillä sinne istuttelen kasveja jotka ovat pelkästään silmäniloa. Haluan että pihaltani löytyy paljon kasveja joita voi käyttää eri tarkoituksiin. Tulen ajan saatossa kokeilemaan niin kotikosmetiikkaa, erilaisia tee sekoituksia, yrttisuolaa ja käytän yrttejä lääkinnälliseen tarkoitukseen. Erityisesti olen ihastunut Sinikka Piipon Suomen luonnon lääkekasvit- kirjaan jossa kerrotaan hyvin mitä kasveja kannattaa mihinkin vaivaan käyttää, mitkä ovat vaikuttavat aineet ja miten kasveja kannattaa hyödyntää. Kirjasta löytyy paljon sellaisia kasveja joita moni pitää pelkkinä rikkakasveina. Itsekkin yllätyin miten laajasti erilaisia kasveja voikaan käyttää ja että niitä löytyy Suomen luonnosta niinkin paljon.

Sinikka Piipon lääkekasvi kirja joka tuli kirjahyllyyni jäädäkseen

Lukemalla olen saanut aika paljon irti. Kirjasta lukeminen on jotenkin helpompaa ja tuntuu lähdekkin luotettavammalta kuin mitä googlettelemalla vain netistä. Olen myös huomannut sen että netistä löytyy paljon väärää tietoa. Se mikä harmittaa suunnattomasti on se että netistä löytyy yllättävän vähän tietoa siltä pohjalta mitä on itse kotona koettu ja tehty. Siksipä on kenties aiheellista lähteä itse kokeilemaan ja kertomaan muille omista kokemuksistaan

Lisää mielenkiintoista luettavaa tähän aiheeseen liittyen löydät blogeista:

Urban Farming

Harmaa torppaHarmaa torppaHarmaa torppaHarmaa torppa

Tsajut

Sarin puutarhat

Korkeala

Jovelan talopäiväkirja

Maalaiskaupungin piha

Riippumattomammaksi

Kohti laadukkaampaa elämää

Metsäläisten elämää

Laura eli Javis

Maatiaiskanasen elämää

Rakkautta ja maanantimia

Palokankaan pientila

Alussa oli Vehkosuo

Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi

Pienenpieni farmi

Iso-Orvokkiniitty

Villa koira

Mrs Sinn

Torpan Tyttö

Ku ite tekee

Luomulaakso

Saman otavan alla

Caramellia

Airot ulapalla

Villa Kotiranta

Minä ja puutarha – Kymmenen faktaa

Olen auttamattoman hidas. Tehokkuutta puuttuu sillä olen haaveilija luonne ja saatan jäädä hääräämään ihan jotain jonninjoutavaa vaikka minun pitäisi tehdä jotain järkevää

Ulkona sataa milloin vettä, räntää ja lunta niin nyt on loistava tilaisuus keskittyä aihepiiriin jota oikeastaan jo kovasti kaipailen. Kyseessä on siis puutarha. Tämä puutarha mikä minulla nyt on pääsee remontin alle ensi kesästä eteenpäin. Sitä ei siis periaatteessa vielä edes ole. On vain laaja nurmikenttä joka näyttää aika elottomalta. Vaan mikäs sen mukavampaa kun seurata alusta asti miten tämä homma lähtee sujumaan. Vaan nyt itse kysymyksien pariin!

1.Ensimmäiset puutarhamuistoni:
Ajoittuvat tietysti lapsuuteen. Muistan kuinka mummun luona nostettiin pottuja ja ihmettelin eikö pikkuruisia perunoita oteta ylös ollenkaan. Tämähän ei käynyt päinsä vaan kävin keräämässä perunat ja keittelin niitä ulkosaunassa kiukaan päällä. Kattilaa ei tarvinnut kaukaa etsiä kun sellainen löytyi leikkeihin annettuna jo valmiiksi. Vettä kattilaan ja lillipotut kiehumaan kiukaalle. Kattilaan taisi sujahtaa myös vihreitä perunoita. Vaikka luulla voisi toisin niin myrkkyperunatkin upposi sillä itse tehty maistui aina parhaalta.

2.Vahvuuteni puutarhurina:
Olen tiedonjanoinen. Haluan oppia uusia juttuja ja niitähän ei tunnetusti opita muuten kuin tekemällä. Kaikkea on kiva kokeilla ja katsoa mitä saakaan aikaiseksi.

Vuosia sitten intoilin, sillä tuolloin olin saanut satoa ensimmäiestä parsakaalista jonka olin puutarhaani istuttanut

3.Haasteeni puutarhurina:
Olen auttamattoman hidas. Tehokkuutta puuttuu sillä olen haaveilija luonne ja saatan jäädä hääräämään ihan jotain jonninjoutavaa vaikka minun pitäisi tehdä jotain järkevää

4.Unelmieni puutarha:
Unelmieni puutarha on hedelmällinen ja luonnollinen. Monien silmissä unelmieni puutarha olisi kauhistus sillä tasan niin ”epäsiistiltä” siellä näyttää. Toisinsanoen luonto saa osaltaan villiinnyttää pihaa sillä tiedän että siitä en hyödy vain minä vaan myös hyönteiset ja piilopaikkoja löytyy myös pienemmille eläimille. Näin lyhyesti sanottuna unelmieni puutarha on eräänlainen viidakko.

Tilaa riittää kyllä ja mikä sen kiehtovampaa kuin seurata luonnon taiteilijoita työssään.

5.Puutarhakirja pöydälläni:
Minun on pakko myöntää mutten omista ainuttakaan puutarhakirjaa.

6.Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani:
En ole oikein koskaan ollut kukka ihmisiä. Vaan nyt siihenkin olisi tulossa muutos sillä minulla on yksi valmis ja kaksi suunnitteilla olevaa kukkapenkkiä. Orvokit ovat jotenkin olleet silmänilo ja niitä kun voi myös hyötykäyttää niin hyötykukkapenkkiin niitä tulee istutettua aivan varmasti. Arovuokko on jotenkin minun oloinen kasvi joten eiköhän sekin vielä puutarhaani pääse kasvamaan.

7.Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani:
Vakio mikä löytyy aina on porkkana. Monikäyttöinen, hempeä, makea vaikka onkin tylsä. Silti minun vakio kasvatettuni.

Kun kellaria ei ollut käytössä niin satoa sujautettiin pakaseen valmisaterioiden muodossa.

8.Paras puutarhavinkkini:
Älä niuhota. Jos vaahtoat hirveä kiire päällä puutarhassa aina vain, jää sinulta näkemättä puutarhasi kauneus. Puutarhassa on tarkoitus rentoutua, ei stressaantua

Kauheassa kiireessä voi jäädä vaikka mitä näkemättä.

9.Lempipuutarhatyökaluni:
Minun lempityökaluihini kuuluu hara. Helpottaa kummasti ei toivottujen kasvien kasvua kun haralla maata möyhii. Näin jää aikaa muuhun kuin rikkojen juurien nyppimiseen.

10.Mottoni:
Vuosien varrella on alkanut hahmottua mikä on oikeasti tärkeää joten minun mottoni on: Koti on siellä missä sydän on.

Kun sydän on tyyni tietää että on saapunut oikeaan paikkaan. Aina se kotikaan ei ole vain yksi paikka.