Sairaudet taiteen äärellä

Sairauksien luoma taidemuoto

Miksi jaksaisin hymyillä läpi teräsjään?
Selkä murtunut taakan alla
mieli halvaantunut vain jää
elämää kestän hullunlailla.


Ei kukaan ymmärrä minua täällä
arjen ja juhlat harmaana nään
Valoja sytytetään yllä pään
väkisin yritetään elvyttää


Vain sokea mieleni minua johtaa
Jokainen askel harhaan vie
Risteystä en kohtaa
tyhjän päällä kävelen

Sorakukka

Mietin meidän metsää,
sutta aavikolla.
Tuhansia ongelmia, joka päivälle joku uus.
Turhat mietelauseet,
mieleenpainuvimmat.
Sanahelinää! Se mulle kadulla jo huus!


Miksei ääni päässäni vois jo hetkeks vaijeta?
koko ajan keksii uutta tarinaa.
Turhaan en pohdi maailmaa, mut joskus toisinaan,
vois joku joskus lopettaa.


Ankarimmat toiveet, ne kaikkein raskauttavimmat
sateenkaarisillat ja joku paikka uus.
Turhimmatkin luulot, harhakuvitelmat,
suuret suunnitelmat, ne mulle seuraa pitävät.


Kuivaa heinää,
soilla kasvamassa.
Unta uhraamassa, ajatukset, joko taas?
Eivät turhaa lupaa,
kysy saako tulla.
Tässä sitä ollaan aikaas tulen tuhlaamaan

Sorakukka

Niinkuin kyyhky valkoinen
toinen harmaanlikainen.
Katsoo ylös taivaisiin
toinen turpeen uumeniin.
Sisällänsä kestää raivoten,
inhon tunteen salaisen
Pesällensä lentää toivoen
Että painajainen tää
ei olis pysyvää
Vaikka pesässänsä poikaset kuolleet jo on.

Sorakukka